JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Yk­sin­lau­lu

Hakulinen Juha
Aiemmat blogit
6.11.2017 6.49

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420171106064900

Olen kul­ke­nut pit­kään lau­lu­tun­neil­la, nyt jo yli 16 vuo­den ajan. En­sim­mäis­ten kym­me­nen vuo­den ai­ka­na opis­ke­lu oli sään­nöl­lis­tä, vii­me vuo­si­na epä­sään­nöl­li­sem­pää, mut­ta edel­leen voin sa­noa har­ras­ta­va­ni sitä ak­tii­vi­ses­ti.

Tie lau­lu­har­ras­tuk­sen pa­riin kul­ki eri­koi­sia tei­tä; mur­ro­si­än jäl­keen jo eh­din an­taa it­sel­le­ni tuo­mi­on, et­tei mi­nus­ta ole lau­la­maan – kurk­ku­ni tun­tui me­ne­vän mut­kal­le vir­sis­sä jo en­sim­mäi­sen sä­keis­tön jäl­keen. Hie­man ka­teel­li­se­na­kin tyy­dyin kuun­te­le­maan seu­ra­pen­kis­sä, kun muu­ta­mat ko­me­aää­ni­set to­ve­rit lau­loi­vat koko lau­lun puh­taas­ti ja vai­vat­to­man tun­tui­ses­ti.

Kuo­ro­lau­lus­ta löy­tyi sit­ten hel­po­tus­ta. Var­sin­kin mies­kuo­ron alin bas­so­ää­ni, niin sa­not­tu kak­kos­bas­so, liik­kui sen ver­ran ma­ta­lal­la sä­ve­la­lal­la, et­tä sitä pys­tyi ren­nom­min ja il­man kur­kun ki­ris­ty­mis­tä lau­la­maan. Kuo­ros­sa saa­dut pie­net ää­nen­muo­dos­tuk­seen liit­ty­vät tie­don­jy­vä­set hel­pot­ti­vat lau­la­mis­ta myös yleen­sä niin, et­tä seu­ra­pen­kis­sä­kin pys­tyi lau­la­maan. Ai­na­kin muu­ta­man sä­keis­tön, en­nen kuin kurk­ku al­koi men­nä taas mut­kal­le.

Yk­sin­lau­lu oli kieh­to­nut mi­nua sii­tä huo­li­mat­ta, et­ten us­ko­nut it­sel­lä­ni ole­van sii­hen ky­ky­jä lain­kaan. Var­sin­kin sak­san­kie­li­set yk­sin­lau­lut, lie­dit, kieh­toi­vat eri­tyi­ses­ti. Kun opis­ke­lu­a­jan ys­tä­vis­sä­ni oli use­am­pia mu­sii­kin- ja lau­lu­no­pis­ke­li­joi­ta, niin jos­sain vai­hees­sa it­se­kin us­kal­tau­duin sitä ko­kei­le­maan, ja tie joh­ti lo­pul­ta en­sim­mäi­sil­le hen­ki­lö­koh­tai­sil­le lau­lu­tun­neil­le.

En muis­ta tark­kaan en­sim­mäi­sen lau­lu­tun­nin kul­kua, mut­ta muis­tan sen tun­teen, kun ava­sin suu­ni lau­laak­se­ni toi­sel­le ih­mi­sel­le. Tun­sin ti­lan­tees­sa it­se­ni epä­var­mak­si, alas­to­mak­si. Hä­vet­ti suo­ras­taan. Hyvä lau­lu­no­pet­ta­ja tie­dos­taa sen, et­tä ol­laan herk­kien ja hen­ki­lö­koh­tais­ten asi­oi­den kans­sa te­ke­mi­sis­sä – ar­vos­te­lu ja ival­li­suus voi tu­ho­ta hel­pos­ti op­pi­laan lau­la­mi­seen liit­ty­vän it­se­tun­non het­kes­sä, jopa lop­pui­äk­si.

Luot­ta­mus on en­si­jai­sen tär­ke­ää. Luot­ta­mus sii­hen, et­tä opet­ta­ja ha­lu­aa ai­dos­ti op­pi­laan pa­ras­ta ja ke­hit­tää tä­män lau­lu­tai­toa. Luot­ta­mus myös sii­hen, et­tä opet­ta­ja tie­tää, kuin­ka ke­hi­tys saa­daan ete­ne­mään oi­ke­aan suun­taan.

Mo­nel­le on var­maan tut­tua se, et­tä oma puhe- tai lau­lu­ää­ni kuu­los­taa nau­hoi­tet­tu­na eri­lai­sel­ta kuin it­se on aja­tel­lut. Juu­ri sen vuok­si lau­luo­pis­ke­lu poik­ke­aa esi­mer­kik­si inst­ru­men­tin­soi­tos­ta. Vaik­ka ko­ke­mus­ta on ker­ty­nyt jo rut­kas­ti, yhä vie­lä­kin tör­mään sii­hen, kuin­ka vai­kea on kuul­la oman ää­nen­sä soin­tia. Sen voi­kin to­de­ta hel­pos­ti nau­hoit­ta­mal­la omaa lau­lu­aan, vaik­ka­pa juu­ri lau­lu­tun­nil­ta. Ul­ko­puo­li­set opet­ta­jan kor­vat ovat täl­löin vält­tä­mät­tö­mät ja hy­väl­lä opet­ta­jal­la myös lah­jo­mat­to­mat. Omaan kor­vaan hy­vin­kin pie­nel­tä tun­tu­va vi­vah­de-ero voi kuu­los­taa ai­van rat­kai­se­van eri­lai­sel­ta ul­ko­puo­li­sen kuu­li­jan kor­vin.

Usein, jos lau­lu­tun­tien vä­lil­le jää pi­dem­pi tau­ko, huo­maa, et­tä ää­nen­muo­dos­tus­tek­niik­ka on al­ka­nut ha­keu­tua vää­ril­le uril­le – ää­ni ei soi enää kau­niis­ti ja va­paas­ti, ja ää­nen­tuot­toon tu­lee hel­pos­ti jän­ni­tyk­siä ja ki­reyk­siä. Lau­lu­no­pet­ta­ja pys­tyy oh­jaa­maan ää­nen­muo­dos­tus­ta taas oi­keil­le uril­le ja lau­la­mi­nen tu­lee hel­pom­mak­si.

Olen ha­vait­se­vi­na­ni täs­sä kai­kes­sa haus­kal­la ta­val­la ku­vaan­nol­lis­ta yh­teyt­tä us­ko­ne­lä­mään. Us­ko­vai­set lä­him­mäi­set­hän toi­mi­vat par­haim­mil­laan meil­le myös yh­den­lai­si­na ”lau­lu­no­pet­ta­ji­na”: he aut­ta­vat te­ke­mään sel­lai­sia va­lin­to­ja, lau­la­maan sel­lai­sia sä­ve­liä, jot­ka tu­ke­vat us­ko­ne­lä­mää. Jos jää yk­sin, voi uu­pua, ää­ni voi vä­syä. Ys­tä­vien tuki an­taa voi­maa us­koa, ja ”ää­ni pää­see soi­maan jäl­leen va­paa­na”. "Jos he [kak­si] kaa­tu­vat, toi­nen aut­taa tois­ta nou­se­maan, mut­ta voi yk­si­näis­tä, joka kaa­tuu -- hän­tä aut­ta­mas­sa ei ole ke­tään" (Saarn. 4:10).

JuhaHakulinen
Operoin tällä hetkellä monipuolisesti musiikin parissa yrittäjänä ja musiikkituottajana. Musiikki on minulle tärkeää myös vapaa-ajalla, muutoin saatan rentoutua pelikentillä, kalavesillä tai sukututkimuksen parissa. Olen kiinnostunut muistakin taidemuodoista sekä filosofiasta ja teologiasta. Syvälliset pohdiskelut näiden aiheiden parissa ovat minulle ominaisia. Käyn tarpeen tullen mielelläni myös keskusteluja blogieni aiheista.
7.6.2020

Jee­sus sa­noo: "Niin kuin Isä on ra­kas­ta­nut mi­nua, niin olen minä ra­kas­ta­nut tei­tä. Py­sy­kää mi­nun rak­kau­des­sa­ni." Joh. 15:9

Viikon kysymys