JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Aurinkomme ylösnousi, paistaa voittovuorella

Artikkelit
30.3.2024 9.00

Juttua muokattu:

22.3. 09:58
2024032209583820240330090000

A.K

A.K

Vir­si­kir­jas­ta il­mes­tyi uu­dis­tet­tu lai­tos vuon­na 1986. Tär­keim­piä muok­kauk­sen syi­tä oli vir­sien kie­li­a­sun ny­ky­ai­kais­ta­mi­sen tar­ve. Vir­sis­tä tah­dot­tiin pois­taa ään­ne­a­sul­taan tai tai­vu­tuk­sel­taan van­hah­ta­vat ja har­vi­nai­sik­si käy­neet muo­dot. Ta­voit­teek­si ase­tet­tiin kie­li­a­su, jota ny­ky­a­jan ih­mi­nen voi ym­mär­tää. Vir­sien me­lo­di­oi­ta­kin muo­kat­tiin tai vaih­det­tiin.

Ku­ten odot­taa saat­toi, van­ha kan­sa ei vir­si­kir­jau­u­dis­tuk­sel­le ta­put­ta­nut. Jos lap­ses­ta pi­tä­en oli vei­sat­tu sa­moil­la sa­noil­la ja tu­tuk­si tul­leel­la sä­ve­lel­lä, uu­teen kuo­siin sor­vat­tu­jen vir­sien opet­te­lu he­rät­ti är­ty­mys­tä. Var­mas­ti juu­ri van­hal­ta kan­sal­ta saa­ta­vaa pa­lau­tet­ta pe­lä­ten kah­teen pe­rus­vir­teen ei ka­jot­tu ol­len­kaan. "En­ke­li tai­vaan lau­sui näin" ja "Jo jou­tui ar­mas ai­ka" uju­tet­tiin uu­teen lai­tok­seen van­hah­ta­vi­ne sa­noi­neen ja tut­tui­ne sä­vel­kul­kui­neen ti­pi­tar­kas­ti sel­lai­si­naan.

Vir­si­kir­jaan otet­tiin myös uu­sia lau­lu­ja. Eräs niis­tä oli "Au­rin­kom­me ylös­nou­si". Ky­sy­myk­ses­sä oli van­ha Sii­o­nin lau­lu, jota oli lau­let­tu les­ta­di­o­lai­sen kris­ti­kan­san ko­koon­tu­mi­sis­sa eli seu­rois­sa vuo­si­kym­men­ten ajan. Se­los­tan seu­raa­vas­sa lau­lun syn­ty­his­to­ri­aa ja sa­no­maa. Tie­to­ni ovat pe­räi­sin Evi­jär­vel­lä vuon­na 1934 syn­ty­neel­tä kant­to­ri Yr­jö Kos­ki­mä­el­tä, joka on tut­ki­nut les­ta­di­o­lai­sen lau­lu­pe­rin­teen his­to­ri­aa.

Le­o­nard Typ­pö – ru­noi­le­va maal­lik­ko­saar­naa­ja ja yh­teis­kun­nal­li­nen vai­kut­ta­ja

Au­rin­kom­me ylös­nou­si -lau­lun sa­noit­ti Kes­ki-Poh­jan­maal­la Rau­ti­os­sa syn­ty­nyt Le­o­nard Typ­pö (1868–1922). Nuo­re­na mie­he­nä, vuo­si­na 1889–1895, hän asui Ame­ri­kas­sa Mas­sac­hu­set­t­sin osa­val­ti­os­sa Fitch­bur­gin kau­pun­gis­sa. Suo­meen pa­lat­tu­aan hän har­joit­ti syn­ty­mä­seu­dul­laan maan­vil­je­li­jän am­mat­tia.

Typ­pö kään­tyi les­ta­di­o­lai­suu­teen vuon­na 1881. Ame­ri­kas­sa us­ko­nys­tä­vät aset­ti­vat hä­net vuon­na 1893 maal­lik­ko­pu­hu­jan teh­tä­vään. 1900-lu­vun alus­sa Typ­pö oli van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sen he­rä­tyk­sen huo­ma­tuim­pia vai­kut­ta­jia. Hän tuli tun­ne­tuk­si myös ky­nä­mie­he­nä. Hän kir­joit­ti ah­ke­ras­ti liik­keen­sä leh­tiin, ko­ko­si van­ho­jen saar­na­mies­ten kir­jei­tä pai­no­tuot­teik­si ja kir­joit­ti ru­no­ja, jot­ka jäi­vät elä­mään hen­gel­li­si­nä lau­lui­na.

Le­o­nard Ty­pöl­lä oli käyt­töä myös kir­kon ja yh­teis­kun­nan toi­min­nois­sa. Vuon­na 1908 hän pal­ve­li edus­mie­he­nä kir­kol­lis­ko­kouk­ses­sa ja vuo­si­na 1911–1921 kan­sa­ne­dus­ta­ja­na val­ti­o­päi­vil­lä. Tuo­hon kau­teen mah­tui Suo­men it­se­näis­ty­mi­nen Ve­nä­jäs­tä ja ras­kas va­paus­so­ta. Ka­pi­nan puh­je­tes­sa hän jäi mot­tiin pu­nais­ten val­taa­maan Hel­sin­kiin ja jou­tui pii­les­ke­le­mään siel­lä koko so­dan ajan et­sin­tä­kuu­lu­tet­tu­na.

Le­o­nard Typ­pö oli herk­kä­mie­li­nen kris­tit­ty. Tätä luon­teen­piir­ret­tä ku­vas­ta­vat Sii­o­nin lau­lut, joi­ta hän kir­joit­ti. Ko­ko­si­pa hän omis­ta ja us­ko­nys­tä­vien kir­joit­ta­mis­ta vei­suis­ta kak­si lau­lu­kir­jaa­kin: "Sii­o­nin kan­san mat­ka-lau­lut elä­män tiel­lä", jos­ta otet­tiin usei­ta pai­nok­sia, sekä "Ko­ti­maan wir­siä wir­vo­tuk­sek­si wie­raal­la maal­la Ju­ma­lan lap­sil­le". "Raa­ma­tun ja Poh­jo­lan kris­til­li­syy­den kau­nis ku­va­kie­li sai Ty­pön ru­nois­sa rik­kaan ja her­kän muo­don", luon­neh­tii Yr­jö Kos­ki­mä­ki.

Mi­ten "ou­to lin­tu" pää­si suo­sik­ki­lau­luk­si vir­si­kir­jaan?

"Au­rin­kom­me ylös­nou­si" -vir­ren syn­ty­his­to­ri­as­ta on kak­si ker­to­mus­ta. Toi­sen mu­kaan Typ­pö kir­joit­ti sen Ame­ri­kas­sa asu­es­saan. Toi­sen tie­don mu­kaan lau­lu syn­tyi pää­si­äi­se­nä 1902 Suo­mes­sa Ty­pön ol­les­sa läh­dös­sä Hi­man­gal­le ys­tä­vän­sä hau­ta­jai­siin. Vuon­na 1902 jul­kais­tus­sa "Sii­o­nin kan­san mat­ka-lau­lut elä­män tiel­lä" se il­mes­tyi en­sim­mäi­sen ker­ran pai­net­tu­na.

Le­o­nard Typ­pö so­vit­ti lau­lun ole­mas­sa ole­van vir­ren sä­vel­mään. Sitä on lau­let­tu sä­vel­mäl­lä, jon­ka te­ki­jäk­si on mer­kit­ty Jo­nas An­ders­son (1851–1913), ruot­sa­lai­nen maan­vil­je­li­jä. An­ders­son ra­ken­si nuo­ru­kai­se­na vir­si­kan­te­leen op­pi­ak­seen lau­la­maan ja soit­ta­maan sä­vel­miä. Hä­nen nuo­tin­ta­mis­taan lau­luis­ta tun­ne­tuin on "Oi, kat­so­han lin­tua ok­sal­la puun", jota myös les­ta­di­o­lai­nen kris­ti­kan­sa on lau­la­nut.

Yr­jö Kos­ki­mä­en mu­kaan "Au­rin­kom­me ylös­nou­si" -lau­lun sä­vel­mää muok­ka­si poh­ja­lai­nen sä­vel­tä­jä Toi­vo Kuu­la. Hä­nen isän­sä oli ala­vu­te­lais­syn­tyi­nen Mat­ti Kuu­la (al­ku­aan Tai­ki­na­mä­ki, 1854–1921), Tur­kin so­das­sa Suo­men kaar­tin aliup­see­ri­na pal­vel­lut ja sit­tem­min Vaa­sas­sa ase­ma­po­lii­si­na toi­mi­nut les­ta­di­o­lai­nen saar­na­mies. Kun Toi­vo kuu­li isän­sä lau­la­van Au­rin­kom­me ylös­nou­si -virt­tä, hän kir­joit­ti sen nuo­tit pa­pe­ril­le.

Ei ol­lut il­man muu­ta sel­vää, et­tä lau­lu pää­si vuon­na 1986 vir­si­kir­jaan. Vir­si­kir­ja­ko­mi­tea esit­ti sen mu­kaan ot­ta­mis­ta, mut­ta kir­kol­lis­ko­kous vas­tus­ti. Lau­lua ni­mi­tet­tiin "ou­dok­si lin­nuk­si" kol­man­nes­sa sä­keis­tös­sä esiin­ty­vän tou­ko­met­ti­sen vuok­si. Ky­syt­tiin: ”Mikä vir­si tämä on, joka on täyn­nä tal­ven ku­vaus­ta, ke­vään tu­loa, ke­sä­lin­tu­ja ja kuk­kia? On­ko täs­sä mi­tään hen­gel­lis­tä sa­no­maa?”

Kun vir­si­kir­jau­u­dis­tus­ta kä­si­tel­tiin kir­kol­lis­ko­kouk­ses­sa, eräs edus­ta­ja esit­ti lau­lun lau­la­mis­ta. Niin teh­tiin. Lau­la­mi­sen jäl­keen Tam­pe­reen piis­pa sa­noi: ”Ote­taan tämä ou­to lin­tu vir­si­kir­jaan.” Se si­joi­tet­tiin pää­si­äis­vir­sien osas­toon nu­me­rok­si 105. Pää­tös­tä ei ole tar­vin­nut ka­tua. Vir­res­tä on tul­lut hy­vin suo­sit­tu. Ku­vaa­va on, et­tä se on yk­si niis­tä vir­sis­tä, joi­ta on suo­si­tel­tu ope­tet­ta­vak­si lap­sil­le pe­rus­kou­lus­sa.

Vir­si on sa­no­mal­taan luul­tua raa­ma­tul­li­sem­pi

"Au­rin­kom­me ylös­nou­si" on sa­no­mal­taan raa­ma­tul­li­sem­pi kuin äk­ki­pää­tä voi­si ku­vi­tel­la. Se on kai­kua Raa­ma­tus­ta, Kor­ke­as­ta Vei­sus­ta, jon­ka toi­ses­sa lu­vus­sa sa­no­taan: ”Ys­tä­vä­ni vas­taa ja sa­noo mi­nul­le: nou­se ar­maa­ni, iha­nai­se­ni, ja tule. Sil­lä kat­so, tal­vi on ku­lu­nut ja sade la­kan­nut ja men­nyt pois. Kuk­ka­set ovat puh­jen­neet ke­dol­la, ke­vät on tul­lut ja tou­ko­met­ti­sen ää­ni kuu­luu mei­dän maas­sam­me.” Lai­naus on van­has­ta Kirk­ko­raa­ma­tus­ta, jota Le­o­nard Typ­pö luki. Raa­mat­tu on suo­men­net­tu hä­nen jäl­keen­sä kah­des­ti, ja Kor­kea Vei­su­kin on muu­tet­tu Lau­lu­jen lau­luk­si.

Ket­kä Kor­ke­as­sa Vei­sus­sa kes­kus­te­le­vat? Yl­kä ja mor­si­an, ei­vät kui­ten­kaan luon­nol­li­nen yl­kä ja mor­si­an. Us­kon­nol­li­sen tul­kin­nan mu­kaan yl­kä tar­koit­taa Kris­tus­ta ja mor­si­an seu­ra­kun­taa, jon­ka Kris­tus tuli kih­laa­maan maa­il­mas­ta hää­juh­laan tai­vaa­seen. Ku­vat­ta­va vir­si on täyn­nä joko Ame­ri­kan tai Suo­men luon­nos­ta otet­tu­ja kie­li­ku­via. Jee­sus­kin esit­te­li teh­tä­vään­sä ja Ju­ma­lan seu­ra­kun­taa omas­ta luon­no­nym­pä­ris­tös­tään ot­ta­mil­laan kie­li­ku­vil­la.

Voit­to­vuo­ri on Gol­ga­tan kum­pu

En­sim­mäi­ses­sä sä­keis­tös­sä pu­hu­taan tai­vaal­le nous­sees­ta au­rin­gos­ta ja voit­to­vuo­res­ta. Au­rin­ko, kai­ken elä­män läh­de, so­pii ku­vaa­maan myös hen­gel­li­sen elä­män läh­det­tä, ylös­nous­sut­ta Kris­tus­ta. Voit­to­vuo­ri, jon­ka pääl­le au­rin­ko on nous­sut pais­ta­maan, on Gol­ga­tan kum­pu, joka pää­si­äi­se­nä muut­tui ylös­nou­se­mus­vuo­rek­si, Sii­o­nin vuo­rek­si. Sii­o­nin vuo­rel­la ku­va­taan us­kon­nol­li­ses­sa pu­hees­sa Kris­tuk­sen seu­ra­kun­taa.

Tuo­re vii­ni­puu tuo mie­leen Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min 15. lu­vun ver­tauk­sen vii­ni­puus­ta ja ok­sis­ta. Run­ko on Kris­tus, ok­sat ovat kris­tit­ty­jä. Ku­vat­ta­vas­sa vir­res­sä kris­ti­tyt ovat pie­niä lin­tu­ja, lei­vo­ja, jot­ka saa­vat le­väh­dys­pai­kan Kris­tus-puun ok­sil­ta ja et­si­vät pii­lo­paik­kaa pe­to­lin­nuil­ta vii­ni­puun run­gon ko­lois­ta. Jo Lars Levi La­es­ta­dius oli ni­mit­tä­nyt saar­nois­saan kris­tit­ty­jä lin­nuik­si – pul­mu­kai­sik­si ja sa­ta­kie­lik­si, tal­vi­ti­ai­sik­si ja ke­sä­pääs­ky­sik­si.

Tou­ko­met­ti­nen on met­sä­kyyh­ky­nen

Kum­paa päi­vää ele­tään kol­man­nes­sa sä­keis­tös­sä, pit­kää­per­jan­tai­ta vai pää­si­äis­tä? Enää ei ol­la mur­heen mur­ta­mi­na ris­tin juu­rel­la kat­so­mas­sa kär­si­vää ja kuol­lut­ta Jee­sus­ta, vaan Gol­ga­tan ris­tiä kat­sel­laan pää­si­äi­sau­rin­gon va­los­sa. Huo­ma­taan: ris­ti on tyh­jä, eli Jee­sus on nos­tet­tu ris­til­tä ja hau­das­ta ris­tin pääl­le pais­ta­maan ar­mo­au­rin­ko­na Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan ar­mo­tai­vaal­la.

Mitä ku­vaa val­kea ja pu­nai­nen au­rin­ko? Tä­mä­kin kie­li­ku­va on pe­räi­sin Kor­ke­as­ta Vei­sus­ta, ja se ku­vaa Jee­sus­ta, joka on vi­at­to­muu­des­ta val­koi­nen ja rak­kau­des­ta pu­nai­nen. Kor­ke­an Vei­sun vii­den­nes­sä lu­vus­sa sa­no­taan: "Mi­nun ys­tä­vä­ni on val­kea ja pu­nai­nen." Pu­nai­nen on myös Jee­suk­sen so­vin­to­ve­ren väri. Kris­ti­tyt ovat kuin pie­niä lei­vo­sia, jot­ka su­la­neel­la sy­dä­mel­lä len­te­le­vät puh­taas­sa suvi-il­mas­sa ja vi­ser­te­le­vät vii­ni­puus­sa tuo­rees­sa. Ilon syy on sii­nä, et­tä on saa­tu us­koa syn­nit an­teek­si, pääs­ty hen­git­tä­mään va­paa­ta ar­moil­maa ja am­men­ta­maan elä­män­voi­maa ar­mo­au­rin­gos­ta Jee­suk­ses­ta.

Mikä on tou­ko­met­ti­nen? Se on met­sä­kyyh­ky­nen, jok­si nimi vuo­den 1933 raa­ma­tun­kään­nök­ses­sä muu­tet­tiin. Tou­ko­met­ti­nen on kool­taan pie­ni lin­tu, ja se ra­ken­taa pe­sän var­hain ke­vääl­lä puun­ko­loon tai lin­nun­pönt­töön. Se so­pii ku­vaa­maan kris­tit­tyä, joka it­ses­sään heik­ko­na tar­vit­see pal­jon Ju­ma­lan voi­maa ja huo­len­pi­toa. Apos­to­li Paa­va­li sa­noo Ju­ma­lan ar­mon voi­mas­ta, et­tä se tu­lee täy­del­li­sek­si heik­kou­des­sa.

Lou­na­tuu­li ku­vaa an­teek­si­an­toa

Tois­ta sä­keis­töä hal­lit­se­vat tal­vi, lu­mi­pil­vet ja kyl­mä sumu. Niil­lä ku­va­taan elä­mää epä­us­kos­sa. Epä­us­ko on tal­vea ja syn­nin hal­laa, jos­sa ei ole elä­mää. Mikä pois­taa tal­ven, su­lat­taa rou­dan, tuo hen­gen ke­vään ja leh­det pui­hin, au­kai­see val­ko­ruu­sut? Hil­jai­nen ja läm­min lou­na­tuu­li, joka pu­hal­taa Ee­do­mis­ta.

Van­ha raa­ma­tun­kie­len sana lou­na­tuu­li tar­koit­taa ete­lä­tuul­ta ja so­pii ku­vaa­maan Py­hän Hen­gen saar­naa syn­tien an­teek­si­an­nos­ta. Täl­lä saar­nal­la, jon­ka hel­lun­tain hen­ki te­kee elä­väk­si, on ih­meel­li­nen voi­ma. Se syn­nyt­tää uu­des­ti syn­tei­hin­sä kuol­leen ih­mi­sen. Tal­ves­ta pääs­tään ke­sän va­loon ja läm­pöön. Myös kil­voit­te­le­van kris­ti­tyn elä­mäs­sä voi ol­la ta­ka­tal­veen ver­rat­ta­via kyl­miä ai­ko­ja. Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­ta kuu­lu­va saar­na aut­taa hä­net­kin va­loon ja au­rin­koon.

Ee­dom on si­jain­nut Kuol­leen me­ren ete­lä­puo­lel­la. Täs­sä Le­o­nard Typ­pö liit­tyy Je­sa­jan kir­jan 63:nteen lu­kuun, jos­sa sa­no­taan: ”Kuka on se, joka tu­lee Edo­mis­ta, pu­nai­sil­la vaat­teil­la Bots­ras­ta, joka on niin kau­nis­tet­tu vaat­teis­san­sa ja käy suu­res­sa voi­mas­san­sa? Minä joka pu­hun van­hurs­kaut­ta ja tai­dan kyl­lä aut­taa. Mik­si ovat siis vaat­tees niin pu­nai­set, ja pu­kus niin­kuin vii­ni­kuur­nan sot­ki­jan? Minä sot­kin vii­ni­kuur­nan yk­si­nä­ni ja ei yk­si­kään kan­sas­ta mi­nun kans­sa­ni.”

Sama kie­li­ku­va ve­reen kas­te­tus­ta Kris­tuk­sen vii­tas­ta esiin­tyy Il­mes­tys­kir­jan 19. lu­vus­sa. Viit­ta on kas­tu­nut ve­reen, kun Kris­tus on pol­ke­nut Ju­ma­lan vi­han vii­ni­kuur­nan mei­dän syn­tim­me so­vi­tuk­sek­si yk­si­nään.

Ikui­nen ko­ti­maa on tai­vas

Nel­jän­nes­sä sä­keis­tös­sä ku­va­taan ar­jen kris­til­li­syyt­tä, joka ei ole ai­na myö­tä­tuul­ta. Kris­ti­tyl­lä on mo­nia mur­hei­ta, ei vä­hi­ten oman syn­ti­syy­den täh­den. Kun syn­nit ja epäi­lyk­set saa us­koa an­teek­si, Jee­suk­ses­ta vir­taa loh­du­tus ja köy­hä sie­lu al­kaa kiit­tää Ju­ma­laa. Sy­dä­mes­sä syt­tyy sa­mal­la kai­paus pääs­tä len­tä­mään ko­ti­maa­han ikui­seen, sii­hen su­veen, jos­sa ei ole kiu­sauk­sia ei­kä epäi­lyk­siä ei­kä vaa­raa lan­ge­ta syn­tiin ja epä­us­koon ta­kai­sin.

Kris­ti­tyt Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan ar­mo­tai­vaal­la vi­ser­tä­vät kuin pääs­ky­set tääl­lä kyl­mäs­sä il­mas­sa het­ki­sen, le­vit­tä­vät sit­ten sii­pen­sä ja len­tä­vät ikui­sen ke­sän maa­han tai­vaa­seen.

Au­rin­kom­me ylös­nou­si -vir­si on täyn­nä pu­hut­te­le­via kie­li­ku­via ar­mos­ta, Kris­tuk­sen seu­ra­kun­nas­ta ja Ju­ma­lan ar­mo­lap­sis­ta, hei­dän tun­nois­taan ja ikui­sen elä­män kai­puus­taan.

Läh­tei­tä: Rait­ti­la Pek­ka. Les­ta­di­o­lai­suu­den mat­rik­ke­li ja bib­li­og­ra­fia, 1967; Väi­nö­lä Tau­no: Vir­si­kir­jam­me vir­ret, 2009; Pa­lo­la Ari-Pek­ka: Kah­den kuo­ren suo­jas­sa, 2010; Väy­ry­nen Leo: Le­o­nard Typ­pö, Tou­ko­met­ti­nen – Au­rin­kom­me ylös­nou­si, Poh­jan­maan Hist. Seu­ran leh­ti Mii­lu 2/2021.

8.11.2024

Minä, Herra, asetan määräajan ja tuomitsen oikeudenmukaisesti. Maa järkkyy, sen kansat järkkyvät, mutta minun pylvääni pitävät maan paikoillaan. Ps. 75:3–4

Viikon kysymys