JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Betanian Martta ja Maria

Päivämies-verkkolehti
Artikkelit
7.3.2016 11.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:28
2020010123284920160307110000

Mart­ta ja Ma­ria sekä hei­dän vel­jen­sä La­sa­rus oli­vat Jee­suk­sen ys­tä­viä ja hä­nen seu­raa­ji­aan. Hei­dän ko­tin­sa Be­ta­ni­as­sa oli kol­men ai­kui­sen si­sa­ruk­sen koti. Be­ta­nia oli pie­ni kylä öl­jy­mä­en itä­puo­lel­la, kol­men ki­lo­met­rin pääs­sä Je­ru­sa­le­mis­ta, Je­ri­koon joh­ta­van tien var­rel­la. Ny­kyi­sin Be­ta­nia on ara­bi­ky­lä el Aza­riya, joka on saa­nut ni­men­sä Lat­sa­ruk­sen eli La­sa­ruk­sen mu­kaan. La­sa­rus­ta pi­de­tään­kin ky­län kuu­lui­sim­pa­na asuk­kaa­na, sil­lä kuol­leis­ta he­rät­tä­mi­nen oli suu­ri ih­me­te­ko.

Mar­tas­ta ja Ma­ri­as­ta on Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa kol­me ker­to­mus­ta. En­sim­mäi­sen ker­ran hei­dät mai­ni­taan Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa. Mart­ta aher­taa sil­loin ta­lou­sas­ka­reis­sa ja Ma­ria is­tuu kuun­te­le­mas­sa Jee­suk­sen ope­tus­ta. Kak­si muu­ta ker­to­mus­ta ovat Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa. Toi­ses­sa Jee­sus he­rät­tää Mar­tan ja Ma­ri­an vel­jen La­sa­ruk­sen kuol­leis­ta, toi­ses­sa Ma­ria voi­te­lee Jee­suk­sen ja­lat nar­du­söl­jyl­lä.

Evan­ke­liu­mit ei­vät an­na ko­vin pal­jon tie­toa sii­tä, mil­lai­sia Mart­ta ja Ma­ria oli­vat ei­vät­kä lain­kaan sii­tä, mi­ten heis­tä oli tul­lut Jee­suk­sen seu­raa­jia. On kui­ten­kin mer­kit­tä­vää, et­tä juu­ri tämä kol­men lap­set­to­man ai­kui­sen koti oli Jee­suk­sel­le tär­keä le­väh­dys­paik­ka.

Vain yk­si on tar­peen

Luuk­kaan ker­to­muk­ses­sa Jee­sus kul­kee koh­ti Je­ru­sa­le­mia ja saa­puu ky­lään, jos­sa muu­an nai­nen, Mart­ta, ot­taa hä­net vie­raak­seen. Evan­ke­lis­ta ker­too, et­tä ”Mar­tal­la oli kä­det täyn­nä työ­tä vie­rai­ta pal­vel­les­saan”. Mart­ta oli sel­väs­ti luon­teel­taan pal­ve­le­va ih­mi­nen, joka sa­nan­mu­kai­ses­ti har­joit­ti di­a­ko­ni­aa, pal­ve­lua. Mart­ta oli il­mei­ses­ti myös per­heen pää, sil­lä ara­me­an kie­les­sä mara tar­koit­taa isän­tää tai her­raa ja mart­ha on sa­nan fe­mi­nii­ni­muo­to. Mart­ta oli siis to­del­li­nen emän­tä. Hän ha­lu­si teh­dä par­haan­sa, sil­lä juu­ta­lai­set ar­vos­ti­vat vie­raan­va­rai­suut­ta. Täs­sä suh­tees­sa Mart­ta täyt­ti sen roo­lin, jota nai­sel­ta tuon ajan yh­teis­kun­nas­sa odo­tet­tiin.

Hä­nen si­sa­ren­sa Ma­ria puo­les­taan kuun­te­li Jee­suk­sen jo­kai­sen sa­nan is­tuu­dut­tu­aan hä­nen jal­ko­jen­sa juu­reen. Näin yleen­sä ase­tut­tiin kuun­te­le­maan opet­ta­jaa. To­den­nä­köi­ses­ti Ma­ri­an käy­tös häm­men­si läs­nä­o­li­joi­ta, sil­lä tuo­hon ai­kaan juu­ta­lai­suu­des­sa rab­bien ei ol­lut ta­pa­na opet­taa nai­sia. Jee­suk­sen suh­tau­tu­mi­nen nai­siin oli päin­vas­tai­nen. Hän lä­hes­tyi eri­tyi­sel­lä rak­kau­del­la hal­vek­sit­tu­ja ja vä­hä­o­sai­sia, joi­hin nai­set­kin kuu­lui­vat.

Mar­tal­la oli kä­det täyn­nä työ­tä vie­rai­ta pal­vel­les­saan, ja sik­si hän tuli sa­no­maan: ”Her­ra, et­kö lain­kaan vä­li­tä sii­tä, et­tä si­sa­re­ni jät­tää kaik­ki työt mi­nun teh­tä­väk­se­ni? Sano hä­nel­le, et­tä hän aut­tai­si mi­nua.” Mut­ta Her­ra vas­ta­si: ”Mart­ta, Mart­ta, sinä huo­leh­dit ja hä­täi­let niin mo­nis­ta asi­ois­ta. Vain yk­si on tar­peen. Ma­ria on va­lin­nut hy­vän osan, ei­kä sitä ote­ta hä­nel­tä pois.” Jee­sus ei moit­ti­nut Mart­taa pal­ve­le­mi­ses­ta, ah­ke­ruu­des­ta ja vie­raan­va­rai­suu­des­ta, vaan sii­tä, et­tä hän hä­täi­li ja mu­reh­ti eh­kä yli koh­tuu­den. Ajal­li­set tou­hu­a­mi­set ja huo­let ei­vät sai­si es­tää sitä, mikä on elä­mäs­sä tär­kein­tä: Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­nen.

Mar­tal­la oli omat lah­jan­sa ja Ma­ri­al­la oman­sa. Mart­ta oli hyvä pal­ve­le­maan ja Ma­ria oli hyvä kuun­te­le­maan. Mo­lem­mil­la oli myös omat puut­teen­sa. Jee­sus ha­lu­si kiin­nit­tää Mar­tan huo­mi­on sii­hen, et­tä ylen­mää­räi­ses­sä tou­hu­a­mi­ses­sa ei ai­na jää ti­laa sil­le, mikä on to­del­la tar­peen. Olen­nais­ta ker­to­muk­ses­sa ei ole si­sa­rus­ten ver­tai­lu. Eri­lai­si­na mut­ta ta­sa­ver­tai­si­na hei­dän oli mie­tit­tä­vä asi­oi­den ar­vo­jär­jes­tys­tä, sil­lä ”vain yk­si on tar­peen”.

Mo­lem­mil­la si­sa­ruk­sis­ta oli oma kut­su­muk­sen­sa, per­soo­nal­li­suu­ten­sa mu­kaan. Täs­sä ker­to­muk­ses­sa Mar­tan kut­su­mus oli käy­tän­nön pal­ve­lu­työ, ja Ma­ri­an kut­su­muk­se­na oli Jee­suk­sen ope­tuk­sen kuun­te­le­mi­nen. Sii­tä Jee­sus sa­noi, et­tä ”Ma­ria on va­lin­nut hy­vän osan”.

Vel­jen he­rät­tä­mi­nen kuol­leis­ta

Toi­sen ker­ran Mart­ta ja Ma­ria esiin­ty­vät Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa yh­des­sä vel­jen­sä La­sa­ruk­sen kans­sa. La­sa­rus oli sai­raa­na ja hä­nen sis­kon­sa lä­het­ti­vät ys­tä­väl­leen ja Mes­ta­ril­leen vies­tin, et­tä veli sai­ras­taa. Kah­den päi­vän pääs­tä uu­ti­ses­ta Jee­sus läh­ti ope­tus­las­ten kans­sa Pe­re­as­ta Juu­de­aan ja Be­ta­ni­aan. Täs­sä vai­hees­sa ker­to­mus­ta ovat sa­nat: ”Jee­sus ra­kas­ti Mart­taa ja hä­nen si­sar­taan sekä La­sa­rus­ta.”

La­sa­rus eh­ti kui­ten­kin kuol­la en­nen Jee­suk­sen saa­pu­mis­ta. Juu­ta­lai­sen ta­van mu­kaan vai­na­ja py­rit­tiin hau­taa­maan jo kuo­lin­päi­vä­nä. Jee­suk­sen saa­pu­es­sa La­sa­rus oli nel­jät­tä päi­vää hau­das­sa. Kuul­tu­aan su­run ja va­li­tuk­sen mo­net lä­hel­lä asu­vat tu­li­vat loh­dut­ta­maan Mart­taa ja Ma­ri­aa vel­jen kuo­le­man täh­den.

Mart­ta läh­ti Jee­sus­ta vas­taan, ja hei­dän koh­da­tes­saan hän sa­noi Jee­suk­sel­le: ”Her­ra, jos oli­sit ol­lut tääl­lä, vel­je­ni ei oli­si kuol­lut. Mut­ta nyt­kin tie­dän, et­tä Ju­ma­la an­taa si­nul­le kai­ken mitä hä­nel­tä pyy­dät.” Kun Jee­sus sa­noi La­sa­ruk­sen nou­se­van kuol­leis­ta, Mart­ta to­te­si: ”Tie­dän kyl­lä, et­tä hän nou­see vii­mei­se­nä päi­vä­nä, ylös­nou­se­muk­ses­sa.” Tä­hän Jee­sus sa­noi: ”Minä olen ylös­nou­se­mus ja elä­mä. Joka us­koo mi­nuun, saa elää, vaik­ka kuo­lee­kin, ei­kä yk­si­kään, joka elää ja us­koo mi­nuun, iki­nä kuo­le.” Jee­sus ky­syi Mar­tal­ta: ”Us­kot­ko tä­män?” ”Us­kon, Her­ra”, Mart­ta vas­ta­si, ”minä us­kon, et­tä sinä olet Mes­si­as, Ju­ma­lan Poi­ka, jon­ka oli mää­rä tul­la maa­il­maan.”

Sen jäl­keen Mart­ta pa­la­si ko­tiin ha­ke­maan su­re­van sis­kon­sa ja sa­noi hä­nel­le: ”Opet­ta­ja on tääl­lä ja kut­suu si­nua!” Myös Ma­ria il­mai­si Jee­suk­sel­le oman us­kon­tun­nus­tuk­sen­sa: ”Her­ra, jos oli­sit ol­lut tääl­lä, vel­je­ni ei oli­si kuol­lut.” Ma­ria pol­vis­tui Jee­suk­sen jal­ko­jen juu­reen ja it­ki. Jee­sus­kin it­ki.

Kun Mart­ta, Ma­ria ja Jee­sus me­ni­vät La­sa­ruk­sen hau­dal­le, Jee­sus pyy­si, et­tä kivi hau­dan suul­ta otet­tai­siin pois. Mart­taa tämä aja­tus ei kui­ten­kaan miel­lyt­tä­nyt. Hän lie­nee luul­lut, et­tä Jee­sus ha­lu­si vie­lä ker­ran näh­dä kuol­leen ys­tä­vän­sä, ja kos­ka oli jo nel­jäs päi­vä kuo­le­mas­ta, Mart­ta es­te­li. Mut­ta Jee­sus ko­hot­ti kat­seen­sa, ru­koi­li Isään­sä ja huu­si: ”La­sa­rus, tule ulos!” Ta­pah­tui ih­me: La­sa­rus he­rä­si kuol­leis­ta. Mar­tan ja Ma­ri­an sil­mien edes­sä ta­pah­tui se, mi­hin he oli­vat juu­ri sa­no­neet us­ko­van­sa.

Mo­net vie­rai­na ol­leis­ta juu­ta­lai­sis­ta us­koi­vat nyt Jee­suk­seen, osa taas meni fa­ri­seus­ten pu­heil­le ker­to­maan pa­han­suo­paa vies­tiä. ”Sii­tä päi­väs­tä läh­tien neu­vos­ton ta­voit­tee­na oli sur­ma­ta Jee­sus.” La­sa­ruk­sen he­rät­tä­mi­nen kuol­leis­ta oli­kin Jee­suk­sen vii­mei­siä maan­pääl­li­siä ih­me­te­ko­ja. Tä­män jäl­keen evan­ke­liu­mi jat­kuu ker­to­muk­sel­la sii­tä, kuin­ka Jee­sus pää­te­tään sur­ma­ta.

Hyvä osa

Pää­si­äis­juh­la oli lä­hes­ty­mäs­sä. Kuu­si päi­vää en­nen pää­si­äis­tä Jee­sus tuli jäl­leen Be­ta­ni­aan. Teks­tis­sä ei mai­ni­ta paik­kaa, mut­ta to­den­nä­köi­ses­ti hän meni Mar­tan, Ma­ri­an ja La­sa­ruk­sen ko­tiin. Jee­suk­sel­le tar­jot­tiin siel­lä ate­ria. Mart­ta pal­ve­li vie­rai­ta, ja La­sa­rus oli yk­si Jee­suk­sen pöy­tä­kump­pa­neis­ta. Sit­ten Ma­ria ot­ti täy­den pul­lon kal­li­sar­vois­ta nar­du­söl­jyä, joka mak­soi työ­mie­hen vuo­si­an­si­on ver­ran. Hän voi­te­li sil­lä Jee­suk­sen ja­lat ja kui­va­si ne hiuk­sil­laan. Yh­teis­tä Luuk­kaan ker­to­muk­sen kans­sa on se, et­tä jäl­leen Ma­ria oli ”jal­ko­jen juu­res­sa”.

Jal­ko­jen voi­te­lu oli suu­rim­man pal­ve­lun osoi­tus, mitä vie­raal­le saat­toi teh­dä. Täl­lä pal­ve­lul­la Ma­ria ha­lu­si osoit­taa rak­kau­ten­sa ja kii­tol­li­suu­ten­sa Jee­sus­ta koh­taan. Ma­ria oli nyt ak­tii­vi­nen pal­ve­li­ja, ei vain kuun­te­li­ja. Hän oli roh­kea, mut­ta sa­mal­la hil­jai­nen ja nöy­rä. Hän ei myös­kään las­ke­nut kus­tan­nuk­sia, voi­teen ra­hal­lis­ta ar­voa. Kun pai­kal­la ol­lut Juu­das Is­ka­ri­ot nuh­te­li Ma­ri­aa kal­liin öl­jyn käyt­tä­mi­ses­tä voi­te­luun ei­kä hy­vän­te­ke­väi­syy­teen, Jee­sus sa­noi Juu­dak­sel­le Ma­ri­an teon ole­van merk­ki hä­nen tu­le­vas­ta kuo­le­mas­taan: ”An­na hä­nen ol­la, hän te­kee tä­män hau­taa­mis­ta­ni var­ten.” Seu­raa­va­na päi­vä­nä Jee­sus rat­sas­ti­kin aa­sil­la Be­ta­ni­as­ta Je­ru­sa­le­miin, koh­ti kär­si­mys­tä, kuo­le­maa ja lo­pul­ta ylös­nou­se­muk­sen voit­toa.

Ma­ria ja Mart­ta oli­vat eri­lai­sia, omia per­soo­nal­li­suuk­si­aan. Kai­kis­sa kol­mes­sa evan­ke­liu­mi­ker­to­muk­ses­sa ko­ros­tuu sis­kok­sia yh­dis­tä­vä tär­kein asia, us­ko. Kum­pi­kin seu­ra­si Jee­sus­ta, pal­ve­li hän­tä, kuun­te­li hän­tä ja tun­nus­ti jul­ki­ses­ti us­kon­sa hä­neen. Raa­mat­tu ker­too, et­tä Jee­sus ra­kas­ti Mart­taa ja hä­nen si­sar­taan Ma­ri­aa sekä La­sa­rus­ta. Heil­lä oli hyvä osa.

Luuk. 10:38–42; Joh. 11:1–44, 12:1–8

Noo­ra Tala-Kop­pe­roi­nen

Kir­joi­tus on jul­kais­tu te­ok­ses­sa Raa­ma­tun nai­sia Ee­vas­ta Pris­caan, SRK 2011

27.5.2022

Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat. Ps. 40:5

Viikon kysymys