JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Kah­dek­sas käs­ky: Olen vas­tuus­sa myös pu­heis­ta­ni

Artikkelit
4.10.2016 6.02

Kah­dek­sat­ta käs­kyä ri­ko­taan Lut­he­rin mie­les­tä eni­ten, jo­kai­nen joka päi­vä.

Ju­ma­lan oma kym­me­nen käs­kyn laki, elä­män laki, vaa­tii mei­tä: ”älä le­vi­tä pe­rät­tö­miä hu­hu­ja älä­kä suos­tu aut­ta­maan vää­rin­te­ki­jää to­dis­ta­mal­la vil­pil­li­ses­ti hä­nen hy­väk­seen. älä ek­sy jou­kon mu­ka­na te­ke­mään pa­haa, älä­kä rii­ta-asi­as­sa to­dis­ta­es­sa­si vää­ris­tä to­tuut­ta enem­mis­tön mie­len mu­kai­sek­si.” (2. Moos. 23:1–2.) Laki osoit­taa syn­nin ja va­roit­taa mei­tä sii­tä.

Jee­suk­sen vuo­ri­saar­nan kes­kei­sim­piä koh­tia on kul­tai­nen sään­tö, jo­hon tii­vis­tyy se, mitä me toi­vom­me toi­sil­ta ja se, mitä me it­se olem­me vel­kaa toi­sil­le ih­mi­sil­le. ”Ol­koon mei­dän pää­vai­kut­ti­me­nam­me se, min­kä Kris­tus on evan­ke­liu­mis­sa ju­lis­ta­nut kaik­kien lä­him­mäi­seen koh­dis­tu­vien käs­ky­jen yti­mek­si: Kaik­ki, mitä te tah­dot­te ih­mis­ten te­ke­vän teil­le, teh­kää te heil­le”. (Lut­her, Iso ka­te­kis­mus.)

Kul­tai­nen sään­tö on useis­sa eri kult­tuu­reis­sa ja eri ai­koi­na esil­lä ol­lut eet­ti­nen pe­ri­aa­te. Sitä voi­daan sik­si pi­tää uni­ver­saa­li­na mo­raa­li­nor­mi­na, kos­ka se jos­sain muo­dos­sa tun­ne­taan lä­hes kaik­ki­al­la maa­il­mas­sa ja lä­hes kai­kis­sa us­kon­to­suun­nis­sa. Tun­ne­tun juu­ta­lai­sen opet­ta­jan Ga­ma­lie­lin isoi­sä Hil­lel opet­ti: ”älä tee toi­sel­le ih­mi­sel­le mi­tään sel­lais­ta, mitä et tah­do it­sel­le­si ta­pah­tu­van.”

Pa­net­te­lu murs­kaa ih­mi­sen

On hyvä tie­dos­taa, et­tä sa­nam­me, niin suul­li­set kuin kir­jal­li­set, niin suo­rat kuin bit­ti­a­va­ruu­den ni­met­tö­mät hei­tot­kin ovat kuin ki­viä, jot­ka saa­vat ai­kaan sa­man­lais­ta tu­hoa kuin Jee­suk­sen ajan ki­vit­tä­jät­kin. Heil­tä Jee­sus ky­syi, kuka on val­mis heit­tä­mään en­sim­mäi­sen ki­ven.

Pa­net­te­lu ja vää­rän to­dis­tuk­sen an­ta­mi­nen on jul­maa hen­kis­tä vä­ki­val­taa, joka voi joh­taa jopa kuo­le­maan. Näin kah­dek­san­nen käs­kyn rik­ko­mi­nen saat­taa joh­taa vii­den­nen käs­kyn, älä tapa, rik­ko­mi­seen, vaik­ka näin ei alun pe­rin ol­lut­kaan tar­koi­tus. Kiu­saa­mi­sen työ­ka­lu­na vää­rä to­dis­tus on erit­täin te­ho­kas.

”Sil­lä ih­mi­sel­lä ja ih­mi­ses­sä ei ole mi­tään muu­ta, mikä voi­si sekä hen­gel­li­sis­sä et­tä maal­li­sis­sa asi­ois­sa tuot­taa hy­vää tai ai­heut­taa va­hin­koa enem­män ja laa­jem­min kuin ruu­miin jä­se­nis­tä pie­nin ja hei­koin, kie­li” (Lut­her, Ik).

Lut­her pu­huu sii­tä, kuin­ka ih­mi­sen kun­nia ja hyvä mai­ne on aar­re, jota il­man me em­me voi­si tul­la toi­meen. Hän se­lit­tää käs­kyn kes­keis­tä si­säl­töä ja mer­ki­tys­tä: ”Ju­ma­la tah­too es­tää kai­ken lä­him­mäis­tä va­hin­goit­ta­van kie­len­käy­tön. Ku­kaan ei saa va­hin­goit­taa ei­kä lou­ka­ta lä­him­mäis­tään kie­len­käy­töl­lään, oli tämä sit­ten ys­tä­vä tai vi­hol­li­nen. Hä­nes­tä ei saa pu­hua pa­haa, ei tot­ta ei­kä te­kais­tua. Ai­van päin­vas­tai­seen on jo­kai­sen kiel­tään käy­tet­tä­vä: pääs­tet­tä­vä se pu­hu­maan jo­kai­ses­ta pelk­kää hy­vää, peit­tä­mään ja vä­hen­tä­mään hä­nen syn­te­jään ja rik­ko­muk­si­aan, kau­nis­ta­maan ja ver­ho­a­maan nii­tä omal­la kun­ni­al­laan.” (Lut­her, Ik.)

Vies­ti­ket­jun to­tuu­sar­vo

Rip­pi­kou­lus­sa ja muu­al­la­kin lei­ki­tään jos­kus rik­ki­näis­tä pu­he­lin­ta, jos­sa jo­kin vies­ti kuis­ka­taan kor­vas­ta kor­vaan ja lo­puk­si ver­ra­taan al­ku­pe­räis­tä ja maa­liin pääs­syt­tä sa­no­maa. Ta­val­li­ses­ti vies­tin si­säl­tö on muut­tu­nut mat­kal­la tun­nis­ta­mat­to­mak­si. Täl­lä lei­kil­lä yri­te­tään ha­vain­nol­lis­taa kah­dek­san­nen käs­kyn sa­no­maa.

Kun kuu­let toi­ses­ta ih­mi­ses­tä sa­not­ta­van jo­ta­kin epä­e­dul­lis­ta, muis­ta sil­loin rik­ki­näis­tä pu­he­lin­ta: to­den­nä­köi­ses­ti olet saa­nut vää­rää, jopa val­heel­lis­ta in­for­maa­ti­o­ta. Jo­kai­sen kris­ti­tyn vel­vol­li­suus on suh­tau­tua kor­viim­me tai sil­miim­me tu­le­vaan pa­haan pu­hee­seen kriit­ti­ses­ti ja tor­ju­vas­ti sekä kat­kais­ta juo­rul­ta sii­vet.

Luo­tet­ta­van vel­jen to­dis­tus

Kuin­ka luo­tet­ta­va on toi­sen us­ko­vai­sen vel­jen tai si­sa­ren to­dis­tus, puhe, toi­ses­ta ih­mi­ses­tä? Kah­dek­san­nen käs­kyn hep­re­an­kie­li­nen kon­teks­ti viit­taa to­dis­ta­jaan, joka syyt­tää. To­dis­ta­ja siis ei ole puo­lus­tuk­sen, vaan syyt­tä­jän to­dis­ta­ja; jos­kus jopa se, joka syyt­tää. Tuo­hon ai­kaan vää­räs­tä eli val­he­to­dis­tuk­ses­ta tuo­mit­tiin kuo­le­maan.

Usein olem­me ti­lan­tees­sa, jos­sa joku on täy­sin var­ma asi­as­taan, kos­ka joku kol­mas, luo­tet­ta­vak­si us­ko­vai­sek­si tun­net­tu veli tai si­sar on sa­no­nut asi­as­ta pai­na­van sa­nan­sa. Täl­lä läs­nä ole­val­la ”to­dis­ta­jal­la” ei to­sin ole mi­tään oma­koh­tais­ta ko­ke­mus­ta tai tie­toa asi­as­ta, mut­ta hän on asi­as­ta täy­sin var­ma; on­han ker­to­ja ol­lut ”luo­tet­ta­va veli”. Hän ei täl­löin ym­mär­rä, et­tä syyl­lis­tyy juu­ri kah­dek­san­nen käs­kyn rik­ko­mi­seen: toi­mi­maan syyt­tä­jän to­dis­ta­ja­na asi­as­sa, jos­ta ei it­se asi­as­sa tie­dä yh­tään mi­tään. ”Kun­nia ja hyvä nimi riis­te­tään no­pe­as­ti, mut­ta nii­den ta­kai­sin saa­mi­nen käy hi­taas­ti.”

Yh­tei­sö­me­di­at kiu­saa­mi­sen vä­li­nee­nä

Tä­män het­ken eräs il­miö on so­si­aa­li­sen me­di­an, yh­tei­sö­me­di­an, voi­ma­kas kas­vu. Ne­tis­sä lä­hes re­aa­li­a­jas­sa ta­pah­tu­van tie­don­vä­li­tyk­sen kään­tö­puo­li on di­sin­for­maa­ti­on ja jopa tar­koi­tuk­sel­li­sen vää­rän tie­don te­ho­kas le­vi­ä­mi­nen ja le­vit­tä­mi­nen (ma­ni­pu­loin­ti, trol­laus, kak­sois­vies­tin­tä). So­si­aa­li­sen me­di­an ja mui­den net­tiyh­tei­sö­jen kaut­ta voi­daan pa­net­te­lua ja kiu­saa­mis­ta teh­dä te­hok­kaam­min kuin kos­kaan ai­kai­sem­min ih­mis­kun­nan his­to­ri­as­sa.

Muu­ta­ma huo­li­ma­ton lau­se, har­kit­se­ma­ton di­gi­ku­va tai va­ro­ma­ton lip­sau­tus kes­kus­te­lu­pals­tal­la saat­taa saa­da ai­kaan kiu­saa­mis­vyö­ryn, jota ei voi­da enää py­säyt­tää, ei, vaik­ka hu­hun al­kuun­pa­ni­ja te­ki­si myö­hem­min kaik­ken­sa asi­an kor­jaa­mi­sek­si. Teh­tyä ei mi­ten­kään saa­da enää te­ke­mät­tö­mäk­si, ja va­hin­got voi­vat ol­la kor­jaa­mat­to­man suu­ria. Van­hem­pien teh­tä­vä on­kin kas­vat­taa lap­sis­taan vas­tuul­li­sia uus­me­di­oi­den käyt­tä­jiä, myös kah­dek­san­nen käs­kyn ja kul­tai­sen sään­nön hen­ges­sä.

Pa­net­te­lus­ta, kun­ni­an­louk­kauk­ses­ta ja vää­rän to­dis­tuk­sen an­ta­mi­ses­ta on myös sää­det­ty ri­kos­lais­sa.

”älä an­na vää­rää ar­vo­sa­naa toi­sen to­dis­tuk­ses­ta”

Lap­si ja nuo­ri tun­tee her­käs­ti oi­ke­an ja vää­rän, epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­den ja syn­nin tur­me­luk­sen vai­ku­tuk­set, sekä it­ses­sään et­tä muis­sa. Ta­ka­na­päin pa­han pu­hu­mi­nen, ar­vos­te­le­mi­nen ja luot­ta­muk­sen pet­tä­mi­nen haa­voit­ta­vat ja luo­vat tur­vat­to­muut­ta.

Ai­kui­sen, oli­pa sit­ten hän isä tai äi­ti, lei­ri-isän­tä, rip­pi­kou­lun iso­nen tai mis­sä roo­lis­sa ta­han­sa, tu­lee ym­mär­tää, et­tä hän toi­mii ”vir­ka­vas­tuul­la”, vaik­ka var­si­nais­ta vir­ka­va­laa ei oli­si­kaan van­not­tu. Nuo­ren luot­ta­muk­sel­li­set asi­at ovat hä­nen omia asi­oi­taan, ja ai­kui­sil­la ei ole oi­keut­ta re­pos­tel­la tai kä­si­tel­lä nii­tä ohi ja yli nuo­ren. On it­ses­tään sel­vää, et­tä rip­pi­sa­lai­suu­teen kuu­lu­via asi­oi­ta ei kol­man­te­na saa tie­tää ku­kaan muu kuin yk­sin Ju­ma­la.

Tus­kin mi­tään käs­kyä ri­ko­taan niin pal­jon kuin kah­dek­sat­ta käs­kyä; oma­tun­tom­me osoit­taa, et­tä toi­mim­me täs­sä­kin asi­as­sa jat­ku­vas­ti vää­rin. Vaik­ka kuin­ka va­roi­sim­me, syyl­lis­tym­me syn­tiin; paha kie­lem­me on merk­ki syn­ti­ses­tä sy­dä­mes­täm­me. Tar­vit­sem­me­kin Ju­ma­lan ar­moa ja an­teek­si­an­ta­mus­ta joka päi­vä, voi­maa vas­tus­taa syn­nin viet­te­lyk­siä ja nöy­ryyt­tä pyy­tää lä­him­mäi­sil­täm­me an­teek­si; näin ar­mo saa kor­ja­ta sen, mitä syn­ti on rik­ko­nut.

Heik­ki Mar­ja­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 28.9.2016

27.2.2020

Jee­sus sa­noo: "Kun paas­to­at­te, äl­kää ol­ko syn­kän nä­köi­siä niin kuin te­ko­py­hät. He muut­ta­vat muo­ton­sa sur­ke­ak­si, jot­ta kaik­ki var­mas­ti huo­mai­si­vat hei­dän paas­to­a­van." Matt. 6:16

Viikon kysymys