Jo­kai­nen meis­tä vä­syy jos­kus. Tär­ke­ää on tie­tää, mil­loin vä­sy­mys on ”ter­vet­tä”, mil­loin se on ei-toi­vot­tua, ”sai­ras­ta” vä­sy­mys­tä. Ter­ve vä­sy­mys on juu­ri sitä kai­kil­le tut­tua rau­keu­den ja voi­mat­to­muu­den luon­nol­lis­ta tun­tua, joka seu­raa työ­päi­vää tai vaik­ka­pa rei­pas­ta lenk­kiä. Vä­sy­mys on ke­hon vies­ti sii­tä, et­tä nyt on ai­ka hui­la­ta tai pa­neu­tua yö­puul­le.

Moni on pan­nut mer­kil­le sen­kin, et­tä fyy­si­seen uu­pu­muk­seen liit­ty­vät myös huo­let. Il­lal­la saat­taa tun­tua kuin kaik­ki huo­mi­sen mur­heet oli­si ka­sat­tu har­teil­lem­me, vaik­ka em­me näe moi­sel­le edes mi­tään syy­tä. Mut­ta sit­ten ta­pah­tuu ih­me: riit­tä­vä uni on pa­laut­ta­nut voi­mat ja edel­li­sil­lan huo­let ja kiu­sauk­set tun­tu­vat suo­ras­taan mi­tät­tö­mil­tä.

Ai­na näin ei käy. Saat­taa­pa käy­dä niin­kin, et­tei yö ole pois­ta­nut vä­sy­myk­sen tun­net­ta. Uni on saat­ta­nut ol­la kat­ko­nais­ta, ei­vät­kä edes päi­vän toi­met tuo va­loa nä­kö­pii­riin. Päin­vas­toin, kaik­ki tun­tuu tur­hal­ta ja niin syn­käl­tä.

Va­ka­vam­man vä­sy­mi­sen mer­kit

Sai­raan vä­sy­mi­sen erot­taa ta­val­li­ses­ta vä­sy­myk­ses­tä pit­kä­ai­kai­sem­pi unet­to­muus, jat­ku­va voi­mat­to­muu­den tun­ne, ma­sen­nuk­sen tun­ne, yl­lät­tä­vä it­kui­suus, tai eh­kä epä­mää­räi­se­nä se­koi­tuk­se­na use­am­pi oi­re yh­tä ai­kaa. Va­ka­vam­man vä­sy­myk­sen piir­re on usein myös se, et­tä työn ilo on ai­ko­ja sit­ten hu­ven­nut.

Se, joka on ko­ke­nut täl­lai­sen vä­sy­myk­sen, ku­vaa sitä ko­ko­nais­val­tai­sek­si tun­teek­si, jos­ta on kai­kon­nut toi­vo. Syn­kim­mil­lään se on kui­lu, jo­hon pu­to­aa ja joka tun­tuu vain pa­he­ne­van päi­vä päi­väl­tä. Ke­vein­kin ar­ki­nen as­ka­re, jopa hen­git­tä­mi­nen, saat­taa tun­tua yli­voi­mai­sel­ta.

KUVA: MATIAS HAARANIEMI

Kuka vä­syy?

Myös va­ka­vam­pi vä­sy­mys voi vaa­nia ketä ta­han­sa meis­tä. Se ei kaih­da nuo­ria, kes­ki-ikäi­siä ei­kä ikään­ty­nei­tä. Eri­tyi­ses­ti se saat­taa yl­lät­tää työ­e­lä­män pit­kä­ai­kai­ses­sa pai­nees­sa ole­van. Myös työ­tä vail­la ole­vat voi­vat vä­syä, sa­moin kuin omais­hoi­ta­jat tai jopa lap­set.

Yleen­sä vä­sy­myk­sen syyt löy­ty­vät­kin elä­män­ti­lan­tees­tam­me, ta­pah­tu­mis­ta ym­pä­ril­läm­me tai elin­ta­vois­tam­me. Sel­lai­sia voi­vat ol­la jat­ku­vas­ti lii­an ly­hy­ek­si jää­vät yöt, lii­kun­nan puu­te, ylen­mää­räi­nen ja pit­kään jat­ku­va ra­si­tus, uu­vut­ta­va työ, lä­hei­sen me­ne­tys, pit­kä­ai­kai­nen sai­raus, us­kon haak­si­rik­ko tai vaik­ka­pa kal­va­va yk­si­näi­syys.

Joil­la­kin meis­tä voi ol­la myös luon­teen­piir­tei­tä, jot­ka al­tis­ta­vat vä­sy­mi­sel­le. Sel­lai­sia saat­ta­vat ol­la lii­al­li­nen tun­nol­li­suus ja jopa täy­del­li­syy­den ta­voit­te­lu, per­fek­ti­o­nis­mi.

Vaik­ka vä­sy­myk­sen syi­tä ja oi­rei­ta on help­po lu­e­tel­la, ei nii­tä to­del­li­suu­des­sa ole ai­na help­po tun­nis­taa – ei ai­na­kaan it­ses­sään. Vä­sy­mys voi­kin ot­taa val­lan sa­la­ka­va­lan hi­taas­ti.

Sii­nä­kin ta­pauk­ses­sa, et­tä tun­nis­tam­me vä­sy­myk­sen mer­kit it­ses­säm­me, oli­si tär­ke­ää, et­tem­me hä­peä tai sa­laa asi­aa. Päin­vas­toin, oman heik­kou­den myön­tä­mi­nen on oi­ke­aa re­hel­li­syyt­tä lä­hei­siä koh­taan.

KUVA: HELI VARTIAINEN

Re­hel­li­syys ja pu­hu­mi­nen aut­ta­vat

Voi ol­la niin­kin, et­tä ”kuo­le­man­vä­sy­neek­si” it­sen­sä tun­nus­ta­va en ole­kaan minä, vaan lä­hei­se­ni, eh­kä puo­li­so tai lap­si. En­sim­mäi­nen rak­kau­den neu­vo on ot­taa hä­nen il­moi­tuk­sen­sa va­ka­vas­ti.

Täl­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa – kun suu on saa­tu au­ki ja kor­vat kuu­le­maan – on saa­tu pi­tää seu­ro­ja kes­kel­lä ar­kea. Evan­ke­liu­mi on saa­nut vir­voit­taa sy­dä­miä, ja tu­le­vai­suu­den on jäl­leen va­lais­sut toi­vo. On myös ti­lan­tei­ta, jois­sa tar­vi­taan am­mat­ti­a­pua. Tä­tä­kään apua ei pidä kaih­taa. Ym­mär­tä­vä, ko­ke­nut am­mat­ti­lai­nen voi näh­dä asi­oi­ta, joi­ta it­se tai lä­hi­pii­ri ei näe – jos­kus ne ovat ikään kuin lii­an lä­hel­lä.

Muis­tan jon­kun sa­no­neen niin­kin, et­tei uu­pu­mus ole ai­na pa­has­ta. Siu­nauk­sek­si riit­tä­mät­tö­myy­den tun­ne ja vä­sy­mys kään­tyy sil­loin, jos se saa mei­dät ar­vi­oi­maan omaa elä­määm­me. Jos kaik­ki ei ole hy­vin ja jos ai­ka tai voi­mat ei rii­tä ai­van kaik­keen, mitä oli­si syy­tä muut­taa? Voi­si­ko vä­hem­pi riit­tää?

Sy­vin­kin uu­pu­mus on ää­rim­mäi­sen har­voin py­sy­vä olo­ti­la. Moni on ko­ke­nut: kun ah­dis­tus lo­pul­ta hel­lit­tää, maa­il­ma ym­pä­ril­lä al­kaa saa­da vä­re­jä. Vä­hi­tel­len mie­len täyt­tä­vät uu­det ide­at ja huo­mi­sen lu­pauk­siin kan­ta­va kat­se. ”Minä an­nan teil­le tu­le­vai­suu­den ja toi­von” (Jer. 29:11).

KUVA: HELI VARTIAINEN

Juha Ha­ka­la

Kas­va­tus­tie­teen pro­fes­so­ri

Jy­väs­ky­län yli­o­pis­to

Lue tä­nään il­mes­ty­väs­tä Päi­vä­mie­hes­tä li­säk­si ma­sen­nuk­sen oi­reis­ta ja hoi­dos­ta, mut­ta myös konk­reet­ti­sis­ta kei­nois­ta, jot­ka ovat ih­mi­siä aut­ta­neet ih­mi­siä uu­pu­muk­sen voit­ta­mi­ses­sa.