JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Puhuminen on vaikuttava asia – Sanat rohkaisevat ja satuttavat

Päivämies
Artikkelit
28.9.2015 6.51

Juttua muokattu:

1.1. 23:18
2020010123182420150928065100

KUVA: JAAKKO KOSKELO

KUVA: JAAKKO KOSKELO

Sa­nat vai­kut­ta­vat. Puhe kos­ket­taa.

Hyvä ja roh­kai­se­va sana ilah­dut­taa, nos­taa, in­nos­taa ja kan­nus­taa. Paha ja il­keä sana voi vie­dä ilon, haa­voit­taa, jopa la­maan­nut­taa. Myös pu­hu­mat­to­muus voi ol­la hy­vin ah­dis­ta­vaa. On tär­keä miet­tiä, mi­ten pu­hum­me ja vies­tim­me toi­sil­lem­me.

Ju­ma­la on tar­koit­ta­nut, et­tä kun­ni­oi­tam­me sa­noin ja te­oin toi­si­am­me. Lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­seen kuu­luu myös hä­nen mai­neen­sa ja kun­ni­an­sa suo­je­le­mi­nen. Nii­den me­ne­tys on ras­kas is­ku, jon­ka vai­ku­tus voi tun­tua koko elä­män ajan.

Soi­le Sep­pä kir­joit­taa ru­nos­saan:

Sano se nyt, kun vie­lä on ai­kaa,

nuo sa­nat kiit­tä­vät, läm­mit­tä­vät, pa­ran­ta­vat.

Sano se nyt, kun kii­tos voi vie­lä ke­ven­tää vä­sy­neet as­ke­leet,

nos­taa pai­nu­neen pään ja saa­da sil­mät sä­tei­le­mään.

Jee­sus oh­jaa mei­tä pu­heis­sam­me ja vies­tin­näs­säm­me rak­kau­teen. Hän ke­hot­taa ra­kas­ta­maan myös vi­ha­mie­hiä ja te­ke­mään hy­vää niil­le, jot­ka vi­haa­vat mei­tä. Hän ke­hot­taa siu­naa­maan nii­tä, jot­ka ki­ro­a­vat mei­tä ja ru­koi­le­maan nii­den puo­les­ta, jot­ka par­jaa­vat mei­tä. Apos­to­li Pie­ta­ri ke­hot­taa pu­hu­maan Ju­ma­lan an­ta­min sa­noin ja pal­ve­le­maan Ju­ma­lan an­ta­min voi­min.

Jaa­ko­bin mu­kaan kie­len hal­lit­se­mi­nen on haas­ta­vaa. Suit­sil­la voi­daan oh­ja­ta koo­kas­ta he­vos­ta ja pie­nel­lä pe­rä­si­mel­lä suur­ta lai­vaa. Ih­mi­sen kie­li on pie­ni mut­ta vai­kut­ta­va ruu­miin­jä­sen, jota on vai­kea hal­li­ta. Se on kuin tuli, joka voi sy­tyt­tää pa­la­maan suu­ren met­sän. Pa­him­mil­laan se on hil­li­tön ja paha, täyn­nä tap­pa­vaa myrk­kyä. Kun käy­täm­me kiel­tä, pu­hum­me tai vies­tim­me, voim­me saa­da ai­kaan pa­haa tai hy­vää.

Soi­le Se­pän runo jat­kuu:

Sano se nyt, kun hän pa­le­lee yk­si­näi­syy­des­sään,

ja pet­ty­mys on al­ka­nut jää­tää hä­nen sy­dän­tään,

et­tä sa­no­je­si läm­pö oli­si ke­vät­pu­ro hä­nen si­sim­mäs­sään

ja kuk­ka­sep­pe­le hä­nen ot­sal­laan.

Paa­va­li neu­voo efe­so­lai­sia: ”Rak­kaus oh­jat­koon elä­mään­ne. Si­veet­tö­myy­des­tä, kai­ken­lai­ses­ta saas­tai­suu­des­ta ja ah­neu­des­ta ei tei­dän kes­kuu­des­san­ne saa ol­la pu­het­ta­kaan, ei­hän mi­kään sel­lai­nen sovi py­hil­le. Myös­kään ri­vou­det, ty­pe­rät ju­tut tai kak­si­mie­li­syy­det ei­vät teil­le sovi, tei­dän suu­hun­ne so­pii kii­tos.” Paa­va­li ke­hot­taa mei­tä elä­mään myös vies­tin­näs­sä ja pu­heis­sam­me va­lon lap­si­na.

Vies­tien tul­vas­sa tar­vi­taan oi­ke­an­lais­ta kriit­ti­syyt­tä

Eläm­me vies­tien ja tie­don tul­vas­sa. Huo­not ja ikä­vät uu­ti­set ylit­tä­vät uu­tis­kyn­nyk­sen hel­pom­min kuin hy­vät ja va­loi­sat uu­ti­set. Tämä voi vää­ris­tää ko­ko­nais­ku­vaa. Ih­mi­sen tur­mel­tu­nut osa ja­no­aa ikä­viä ja kiel­tei­siä asi­oi­ta, joi­den seu­raa­mi­ses­ta on tul­lut viih­det­tä. Sa­nan­las­ku­jen mu­kaan pa­net­te­li­jan pu­heet mais­tu­vat ma­ke­al­ta, ne pai­nu­vat sy­väl­le ih­mi­sen si­sim­pään. Seu­raat­ko ja vä­li­tät­kö sinä mie­luum­min hy­viä vai huo­no­ja uu­ti­sia?

On tar­peen op­pia lu­ke­maan me­di­aa. On tar­ve op­pia erot­ta­maan oleel­li­nen tie­to epä­o­leel­li­ses­ta. On opit­ta­va ar­vi­oi­maan kriit­ti­ses­ti eri­lai­sia tie­don­läh­tei­tä. Koh­taam­me tie­don tul­vas­sa sa­mas­ta ai­hees­ta mo­nen­lai­sia vies­te­jä ja uu­ti­sia. Hy­vät uu­ti­set saa­vat ai­kaan hy­vää miel­tä ja kan­nus­ta­vat jat­ka­maan hy­viä asi­oi­ta. Ikä­vät uu­ti­set har­mit­ta­vat, mut­ta sa­mal­la ne haas­ta­vat mei­dät koh­taa­maan re­hel­li­ses­ti nii­hin liit­ty­vät ikä­vät to­si­a­si­at, jot­ta voim­me op­pia vir­heis­täm­me ja muut­taa epä­koh­dat tu­le­vai­suut­ta var­ten.

Me­dia on vii­me vuo­si­na kä­si­tel­lyt ak­tii­vi­ses­ti us­kon­nol­lis­ten yh­tei­sö­jen toi­min­taa ja elä­mää. Us­kon­nol­li­suus kiin­nos­taa ih­mi­siä, mikä on myön­tei­nen asia. Olet voi­nut koh­da­ta myös yh­tei­sö­äm­me kiel­tei­ses­ti lei­maa­vaa ja yleis­tä­vää vies­tin­tää, jon­ka sa­no­ma ei ole vas­tan­nut omaa ko­ke­mus­ta­si. Se on voi­nut tun­tua ah­dis­ta­val­ta. Joku toi­nen on voi­nut ko­kea asi­an niin, et­tä on hyvä, et­tä myös ikä­vis­tä asi­ois­ta pu­hu­taan, jot­ta ne voi­vat muut­tua.

Kaik­kien yh­tei­sö­jen koh­dal­la on hyvä muis­taa, et­tä kaik­ki asi­at ei­vät kos­ke kaik­kia, ei­kä asi­oi­ta kan­na­ta yleis­tää. On hyvä poh­tia, olen­ko it­se riit­tä­vän kriit­ti­nen mui­ta ih­mi­siä kos­ke­via kiel­tei­siä vies­te­jä koh­taan. Us­kon­ko it­se lii­an hel­pos­ti muis­ta pa­haa? Jos kuu­len lä­him­mäis­tä kos­ke­van ikä­vän uu­ti­sen, us­kon­ko sen suo­ral­ta kä­del­tä vai tar­kis­tan­ko tie­don oi­keel­li­suu­den? Juo­rui­len­ko? Olen­ko pu­heis­sa­ni luot­ta­muk­sen ar­voi­nen?

Ju­ma­lan sana ke­hot­taa avoi­muu­teen ja re­hel­li­syy­teen

Ju­ma­lan sana ke­hot­taa mei­tä suo­ruu­teen, avoi­muu­teen ja re­hel­li­syy­teen. Em­me voi men­nä tois­ten se­län taak­se, vaan mei­dän tu­lee kan­taa hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti vas­tuu pu­heis­tam­me. ”älä le­vi­tä pe­rät­tö­miä hu­hu­ja älä­kä suos­tu aut­ta­maan vää­rin­te­ki­jää to­dis­ta­mal­la vil­pil­li­ses­ti hä­nen hy­väk­seen. älä ek­sy jou­kon mu­ka­na te­ke­mään pa­haa älä­kä rii­ta-asi­as­sa to­dis­ta­es­sa­si vää­ris­tä to­tuut­ta enem­mis­tön mie­len mu­kai­sek­si.” (2. Moos. 23:1–2.)

Kah­dek­sas käs­ky oh­jaa mei­tä pu­heis­sam­me re­hel­li­syy­teen: "älä lau­su vää­rää to­dis­tus­ta lä­him­mäi­ses­tä­si." Mart­ti Lut­her se­lit­tää käs­kyä Vä­häs­sä ka­te­kis­muk­ses­sa. ”Mei­dän tu­lee niin pe­lä­tä ja ra­kas­taa Ju­ma­laa, et­tä em­me puhu lä­him­mäi­ses­täm­me pe­rät­tö­miä, petä hä­nen luot­ta­mus­taan, pa­net­te­le hän­tä tai tah­raa juo­ruil­la hä­nen mai­net­taan, vaan puo­lus­tam­me hän­tä, pu­hum­me hä­nes­tä hy­vää ja tul­kit­sem­me kai­ken hä­nen par­haak­seen.”

Meis­tä jo­kai­nen toi­voo, et­tä meis­tä pu­hu­taan hy­vää. Kul­tai­sen sään­nön mu­kai­ses­ti mei­dän on pu­hut­ta­va lä­him­mäi­sis­täm­me sa­mal­la ta­val­la kuin tah­dom­me hei­dän pu­hu­van meis­tä. Jos muut ker­to­vat lä­him­mäi­ses­täm­me pa­haa, rak­kaus vaa­tii mei­tä tu­ke­maan ja aut­ta­maan hän­tä.

Va­leh­te­le­mi­nen ja puo­lit­tais­ten to­tuuk­sien ker­to­mi­nen hou­kut­taa mei­tä eri­tyi­ses­ti vai­keis­sa ti­lan­teis­sa. Se ei ole oi­kein. Paa­va­li ke­hot­taa: ”äl­kää va­leh­del­ko toi­sil­len­ne. Olet­te­han rii­su­neet yl­tän­ne van­han mi­nän­ne kaik­ki­ne te­koi­neen ja pu­keu­tu­neet uu­teen, joka jat­ku­vas­ti uu­dis­tuu op­pi­ak­seen yhä pa­rem­min tun­te­maan Luo­jan­sa ja tul­lak­seen hä­nen kal­tai­sek­seen.” (Kol. 3:9–10.)

Paa­va­li ke­hot­taa efe­so­lai­sia luo­pu­maan val­hees­ta ja pu­hu­maan tot­ta tois­ten kans­sa. ”äl­kää pääs­tä­kö suus­tan­ne so­pi­ma­ton­ta pu­het­ta, vaan pu­hu­kaa sitä, mikä kul­loin­kin on hy­vää ja hyö­dyl­lis­tä ja kuu­li­joil­le ilok­si. Hy­lät­kää kaik­ki kat­ke­ruus, kiuk­ku, viha, rii­te­ly ja her­jaa­mi­nen, kaik­ki­nai­nen pa­huus. Ol­kaa toi­si­an­ne koh­taan ys­tä­väl­li­siä ja lem­pei­tä ja an­ta­kaa toi­sil­len­ne an­teek­si.”

Soi­le Se­pän runo päät­tyy sa­noi­hin:

Sano se nyt, nuo sa­nat pa­ran­ta­vat,

jot­ka si­to­vat haa­vat, ta­soit­ta­vat ar­vet

ja saa­vat hä­net heit­tä­mään pois kai­na­lo­sau­van­sa.

Evan­ke­liu­mi on iloi­nen vies­ti ar­mos­ta

Kes­kus­te­lin vii­me vuo­den opis­to­lais­ten kans­sa hei­dän ko­ke­muk­sis­taan. Opis­to­vuo­si oli mer­kin­nyt mo­nel­le nuo­rel­le roh­kais­tu­mis­ta, mo­nen­lai­sen elä­män evään saa­mis­ta ja us­kon vah­vis­tu­mis­ta. Oli löy­ty­nyt ys­tä­viä, joi­den kans­sa sai ol­la oma it­sen­sä, pu­hua avoi­mes­ti ja re­hel­li­ses­ti, ha­puil­la ja ol­la epä­var­ma, tul­la hy­väk­sy­tyk­si ki­pui­neen kaik­ki­neen, ja­kaa kas­vok­kain ilo­ja ja su­ru­ja.

Kun oli saa­nut ol­la kuu­lol­la, oli löy­ty­nyt herk­kyys poh­tia asi­oi­ta ai­kai­sem­paa sy­väl­li­sem­min ja re­hel­li­sem­min. Nuo­ret iloit­si­vat sii­tä, et­tä oli­vat saa­neet us­koa epä­on­nis­tu­mi­sen­sa an­teek­si. He oli­vat on­nel­li­sia saa­mas­taan roh­kai­se­vas­ta pa­laut­tees­ta, tu­es­ta ja kan­nus­tuk­ses­ta. He tä­hy­si­vät luot­ta­en tu­le­vai­suu­teen.

Jo­kai­nen meis­tä tar­vit­see tur­val­li­sen ja kan­nus­ta­van yh­tei­sön, jos­sa voi avoi­mes­ti ky­syä ja tul­la kuul­luk­si ja jos­sa saa vas­tauk­sia miel­tä as­kar­rut­ta­viin ky­sy­myk­siin. Jo­kai­nen tar­vit­see ys­tä­viä, jot­ka kun­ni­oit­ta­vat ja ar­vos­ta­vat mei­tä sa­noil­laan ja te­oil­laan. Tar­vit­sem­me yh­tei­söä, joka sie­tää kes­ke­ne­räi­syyt­tä ja ra­kas­taa ja kan­taa epä­on­nis­tu­nut­ta­kin jä­sen­tään.

Tar­vit­sem­me Ju­ma­lan val­ta­kun­taa, jos­sa ker­ro­taan maa­il­man pa­ras­ta uu­tis­ta Ju­ma­lan suu­res­ta ar­mos­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta, jol­le ei ase­te­ta yh­tään eh­toa.

Teks­ti: Mik­ko Kin­nu­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 16.9.2015.

26.5.2022

Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän. Ap. t. 1:11

Viikon kysymys