JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Va­paa­eh­tois­työ – mah­dol­li­suus pal­vel­la ja ra­kas­taa lä­him­mäis­tä

Artikkelit
1.5.2014 6.59

Nou­sin hi­taas­ti por­tai­ta ker­ros­ta­lon kol­mat­ta ker­ros­ta koh­ti. Olin me­nos­sa en­sim­mäi­seen var­si­nai­seen tu­ki­ta­paa­mi­see­ni uu­den tu­et­ta­va­ni ko­tiin, ja jän­ni­tys sai hen­gi­tyk­se­ni ti­he­ne­mään.

On­ko mi­nus­ta va­paa­eh­tois­työ­hön?

Hi­das­tin nou­su­a­ni ja an­noin it­sel­le­ni ai­kaa rau­hoit­tua. Mie­lee­ni juo­lah­ti epäi­lys: Oli­ko­han mi­nus­ta sit­ten­kään täl­lai­seen tu­ki­työ­hön? Osaan­ko saa­mas­ta­ni kou­lu­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta teh­dä tai sa­noa mi­tään sel­lais­ta, jos­ta oli­si oi­ke­as­ti apua täl­le tu­kea tar­vit­se­val­le tai yli­pää- tään ke­nel­le­kään? Mitä olin oi­kein aja­tel­lut ryh­ty­es­sä­ni näin vaa­ti­vaan työ­hön?

Het­kek­si van­ha ah­dis­tus val­ta­si mie­le­ni. En­hän ol­lut jak­sa­nut edes oman­kaan elä­mä­ni on­gel­mien ja pai­nei­den kes­kel­lä, vaan olin pu­don­nut pit­käk­si ai­kaa poh­jat­to­man kui­lun hä­mä­ryy­teen täy­sin la­maan­tu­nee­na. Sei­sah­duin ja an­noin it­sel­le­ni taas het­ken ai­kaa jät­tääk­se­ni ki­pe­ät mie­li­ku­vat ja nos­taak­se­ni ti­lal­le kai­ken sen hy­vän, mikä oli mi­nut sy­väl­tä ah­dis­tuk­ses­ta nos­ta­nut ja myö­hem­min kan­na­tel­lut.

Mikä sai läh­te­mään mu­kaan?

Nou­sin por­tai­ta ja muis­tu­tin it­se­ä­ni, et­tä juu­ri sik­si­hän olin kou­lut­tau­tu­nut­kin tu­ki­hen­ki­lök­si, kos­ka tun­sin suur­ta kii­tol­li­suut­ta saa­mas­ta­ni tu­es­ta. Mie­le­ni täyt­ti jäl­leen läm­min tun­ne kaik­kia nii­tä ih­mi­siä koh­taan, jot­ka oli­vat jak­sa­neet ol­la tu­ke­na­ni pit­ki­nä ja uu­vut­ta­vi­na ma­sen­nuk­sen täyt­tä­mi­nä kuu­kau­si­na lä­hes vuo­si­kym­men ai­kai­sem­min. Sa­mal­la nou­si kii­tol­li­suus tai­vaal­li­sel­le Isäl­le sii­tä, et­tä hän oli an­ta­nut lä­heis­ten us­ko­nys­tä­vien kaut­ta myös epäi­lys­ten täyt­tä­mäl­le us­ko­ne­lä­mäl­le­ni vah­vis­tus­ta.

En oli­si mi­ten­kään sel­vin­nyt yk­sin il­man lä­heis­te­ni, am­mat­ti-ih­mis­ten ja us­ko­vais­ten ys­tä­vie­ni myö­tä­tun­toa ja kan­nus­ta­vaa tu­kea. Kuun­te­le­mi­nen ja kuul­luk­si tu­le­mi­sen tun­ne tai vain läs­nä­o­lo ovat hy­vin yk­sin­ker­tai­sia ja hel­pos­ti toi­sel­le an­net­ta­via asi­oi­ta, mut­ta nii­hin si­säl­tyy järk­ky­nyt­tä miel­tä hoi­ta­vaa voi­maa. Kun sain vie­lä kuul­la evan­ke­liu­min loh­dut­ta­via sa­no­ja, pa­la­si luot­ta­mus Ju­ma­laan: hän pys­tyy joh­dat­ta­maan mi­nut tä­män­kin vai­ke­an elä­män­vai­heen läpi par­haak­si kat­so­mal­laan ta­val­la.

Muis­tin hy­vin elä­väs­ti, mi­ten olin toi­pu­mi­se­ni lop­pu­vai­hees­sa päät­tä­nyt, et­tä jos vie­lä jos­kus sel­vi­än en­ti­sel­le­ni, lai­tan ko­ke­ma­ni kier­toon ja an­nan ai­kaa­ni vai­ke­as­sa elä­män­ti­lan­tees­sa ole­vil­le lä­him­mäi­sil­le­ni.

Kak­si pe­lo­kas­ta

Ko­ko­sin aja­tuk­si­a­ni tu­et­ta­va­ni oven edes­sä ja pai­noin ovi­kel­loa. Vä­hään ai­kaan ei ta­pah­tu­nut mi­tään, kun­nes näin ovi­sil­mää ra­o­tet­ta­van ja kuu­lin hei­kon ka­hah­duk­sen oven läpi. Sit­ten hil­jai­suus. Voi ei, tuli mie­lee­ni, täs­tä ei an­net­tu tu­ki­hen­ki­lö­kurs­sil­la mi­tään oh­jet­ta. Mei­tä oli kak­si epä­var­maa ih­mis­tä oven eri puo­lil­la, ja ovi py­syi edes­sä­ni kiin­ni. Mitä minä nyt teen, kun tu­et­ta­va­ni ei ha­lu­a­kaan mi­nun tu­le­van? Ei kai tois­ta voi sii­hen pa­kot­taa­kaan.

Het­ken ku­lut­tua ovi ra­ot­tui tur­va­ket­jun va­ras­sa. Si­säl­lä etei­ses­sä oli pi­me­ää, jo­ten en näh­nyt kun­nol­la si­säl­le, mut­ta käy­tin ti­lai­suut­ta hy­väk­se­ni ja muis­tu­tin, mik­si olin tul­lut, kuka olin. Ky­syin, voi­sin­ko tul­la si­säl­le. Het­keen ei ta­pah­tu­nut mi­tään, kun­nes lo­pul­ta ovi­ket­ju ir­to­si ki­lah­ta­en ja tu­et­ta­va­ni sei­soi pe­lok­kaa­na oven edes­sä. Tois­tin taas sa­mat asi­at ja pyy­sin pääs­tä si­säl­le. Lo­pul­ta hän väis­ti sen ver­ran, et­tä mah­duin hä­nen ohit­seen pi­me­ään etei­seen. No­pe­as­ti hän lu­kit­si oven ta­ka­na­ni ja lait­toi ket­jun taas pai­koil­leen. Sii­nä me sit­ten sei­soim­me toi­sil­leen kak­si vie­ras­ta ih­mis­tä pi­me­äs­sä etei­ses­sä omi­ne pel­koi­nem­me ja odo­tuk­si­nem­me.

Va­paa­eh­tois­työn mer­ki­tys

Kun ker­ran myö­hem­min nou­sin sa­mo­ja ker­ros­ta­lon rap­pu­sia tu­et­ta­va­ni luo, oli­kin ovi ra­ol­laan ja hän odot­ti mi­nua jo oven­suus­sa. Häm­mäs­te­lin, mi­ten hän tie­si juu­ri mi­nun ole­van tu­los­sa, ja hän ker­toi tun­te­van­sa as­kel­te­ni ää­nen. Päi­vät oli­vat yk­si­näi­sel­le pit­kiä, ja myös naa­pu­rien as­ke­leet oli­vat eh­ti­neet tul­la tu­tuik­si.

Kä­vin läpi sil­lä het­kel­lä mo­nen­lai­sia tun­tei­ta. Tun­sin ai­toa iloa sii­tä, et­tä olin tar­peel­li­nen toi­sel­le ih­mi­sel­le, lä­him­mäi­sel­le­ni. Toi­saal­ta koin syyl­li­syyt­tä sii­tä, et­ten ai­na ol­lut jak­sa­nut ol­la täy­si­pai­noi­ses­ti mu­ka­na ta­paa­mi­sis­sam­me, vaan mie­les­sä­ni oli­vat pyö­ri­neet esi­mer­kik­si te­ke­mät­tö­mät työt.

Työ an­taa pal­jon

Mie­tin vie­lä ko­ti­mat­kal­la kii­tol­li­se­na kaik­kea sitä uut­ta, mikä oli tul­lut elä­mää­ni va­paa­eh­tois­työn myö­tä. Olin op­pi­nut vuo­ro­vai­ku­tus­tai­to­ja ja saa­nut uu­sia nä­kö­kul­mia elä­mään. Olin huo­man­nut, mi­ten hy­vin mo­net asi­at oli­vat elä­mäs­sä­ni: mi­nul­la oli us­ko­vai­nen koti tur­va­paik­ka­na­ni ja lä­hei­siä ys­tä­viä ym­pä­ril­lä­ni. Mo­nes­ti olin pi­tä­nyt näi­tä asi­oi­ta it­ses­tään sel­vi­nä ym­mär­tä­mät­tä edes kiit­tää niis­tä.

Tu­ki­hen­ki­lö­nä kuu­luin nyt pai­kal­li­seen mie­len­ter­vey­syh­dis­tyk­seen, joka or­ga­ni­soi ja jär­jes­tää tu­ki­työs­sä ole­vil­le vir­kis­tys­päi­viä, ret­kiä, li­sä­kou­lu­tus­ta ja työ­noh­jaus­ta. Kos­ka olin pal­jon ko­to­na las­ten kans­sa, tun­tui mu­ka­val­ta kuu­lua jo­hon­kin isom­paan ryh­mään ja ta­va­ta myös mui­ta ai­kui­sia.

Mo­nen­lais­ta va­paa­eh­tois­työ­tä

Muis­tin, mi­ten olin ai­em­min näh­nyt leh­des­sä pie­nen il­moi­tuk­sen, jos­sa et­sit­tiin ta­val­li­sia ih­mi­siä rin­nal­la­kul­ki­jak­si tu­kea tar­vit­se­vil­le mie­len­ter­veys­kun­tou­tu­jil­le, ja mi­ten koin voi­mak­kaas­ti et­tä tuos­sa se nyt on: mah­dol­li­suus ol­la avuk­si lä­him­mäi­sel­le­ni.

Omat ko­ke­muk­se­ni va­paa­eh­tois­työs­tä pai­not­tu­vat mie­len­ter­vey­den tu­ke­mi­seen liit­ty­vään toi­min­taan, mut­ta va­paa­eh­tois­työn kent­tä on hy­vin laa­ja ja mo­ni­puo­li­nen. Työ­tä voi teh­dä las­ten, nuor­ten, van­hus­ten tai vam­mais­ten pa­ris­sa tai voi toi­mia tu­ke­na yk­si­näi­sel­le tai per­heel­li­sel­le ys­tä­vä­pal­ve­lun tai seu­ra­kun­nan kaut­ta.

Va­paa­eh­toi­se­na voi ol­la mu­ka­na asu­kas­tu­pa­toi­min­nas­sa, va­paa­eh­tois­ten tu­ki­kes­kuk­sis­sa tai eri­lai­sis­sa päi­vys­tä­vis­sä tu­ki­pu­he­li­mis­sa. Voi oh­ja­ta eri­lai­sia har­ras­tus­ryh­miä, ja lä­him­mäis­pal­ve­lu­na voi suo­rit­taa pie­niä as­ka­rei­ta. Maa­han­muut­ta­jien tu­ke­mi­nen tai työt­tö­mien toi­min­nas­sa avus­ta­mi­nen voi­vat myös ol­la va­paa­eh­tois­työ­tä te­ke­vän mie­len­kiin­non koh­tei­na. Va­paa­eh­tois­työ­tä voi teh­dä myös rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ja kir­kon eri työ­muo­dois­sa. Jo­kai­sen toi­min­taan mu­kaan tu­le­van työ­pa­nos on ar­vo­kas, ja te­ke­mis­tä riit­tää kai­kil­le.

Am­ma­til­lis­ta työ­tä täy­den­tä­vää toi­min­taa

Va­paa­eh­tois­toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na ei ole kor­va­ta vi­ra­no­mai­sil­le kuu­lu­vaa toi­min­taa, vaan täy­den­tää sitä niil­lä voi­ma­va­roil­la ja kei­noil­la, mi­hin yh­dis­tys- ja jär­jes­tö­toi­min­nal­la tai yk­sit­täi­sil­lä ih­mi­sil­lä on mah­dol­li­suuk­sia. Va­paa­eh­tois­työ on usein jär­jes­täy­ty­nyt­tä yh­teis­työ­tä eri jär­jes­tö­jen ja yh­dis­tys­ten sekä vi­ral­lis­ten ta­ho­jen vä­lil­lä. Toi­min­nan läh­tö­koh­ta­na ovat ai­na apua ha­ke­vien tar­peet ja toi­saal­ta va­paa­eh­tois­toi­mi­joi­den vah­vuu­det ja mie­len­kiin­non koh­teet.

Lä­him­mäis­työ­tä voi teh­dä yk­sin­kin liit­ty­mät­tä mi­hin­kään jär­jes­töön tai yh­dis­tyk­seen. Se joka on rin­nal­la­kul­ki­ja­na vai­keuk­siin jou­tu­neel­le, te­kee oi­kein. Tun­ne sii­tä, et­tä on it­se pal­jon saa­nut Ju­ma­lal­ta ja lä­him­mäi­sil­tä, avaa sy­dän­tä lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­seen ja pal­ve­le­mi­seen.

Lii­sa Haa­pa­lah­ti

Teks­ti on ly­hen­net­ty Haa­pa­lah­den sa­man­ni­mi­ses­tä ar­tik­ke­lis­ta, joka on SRK:n vuo­si­kir­jas­sa 2008 "Pal­ve­le­va rak­kaus".

17.2.2020

He­rää, Her­ra! Mik­si nu­kut? Nou­se, älä iäk­si hyl­kää! Nou­se aut­ta­maan mei­tä, lu­nas­ta mei­dät ar­mo­si täh­den! Ps. 44:24,27

Viikon kysymys