Ta­pa­ni Töl­li

Jee­sus pu­hui vai­kut­ta­vas­ti elä­väs­tä ve­des­tä Je­ru­sa­le­min leh­ti­ma­ja­juh­lil­la. Joi­ta­kin kuu­li­joi­ta puhe ihas­tut­ti, kun taas toi­set vi­has­tui­vat sii­hen.

Je­ru­sa­le­mis­sa oli suu­ret vuo­tui­set leh­ti­ma­ja­juh­lat. Juu­ta­lais­ten tuli va­el­taa Je­ru­sa­le­min temp­pe­liin eri­tyi­siä juh­la­me­no­ja var­ten. Juh­lat kes­ti­vät seit­se­män päi­vää. Niis­sä juh­lit­tiin Ju­ma­lan huo­len­pi­toa, kii­tet­tiin maan sa­dos­ta ja muis­tel­tiin 40-vuo­tis­ta erä­maa­va­el­lus­ta.

Jee­suk­sen nuo­rem­mat vel­jet oli­vat läh­dös­sä juh­lil­le ja pyy­si­vät Jee­sus­ta mu­kaan. He ha­lu­si­vat, et­tä Jee­sus te­ki­si siel­lä ih­me­te­ko­ja. Vel­jet ei­vät vie­lä us­ko­neet, et­tä hän on Ju­ma­lan Poi­ka. Jee­sus sa­noi heil­le, et­tä hä­nen ai­kan­sa ei ole vie­lä tul­lut. Jee­sus kui­ten­kin läh­ti juh­lil­le sa­laa.

Jee­suk­sen pu­heet py­säyt­ti­vät

Jee­suk­sen toi­min­ta oli he­rät­tä­nyt juu­ta­lais­ten kes­kuu­des­sa vi­haa ja jot­kut ha­lu­si­vat tap­paa hä­net. Hän­tä et­sit­tiin aluk­si juh­lis­sa. Juh­lien puo­li­vä­lin tie­noil­la Jee­sus as­tui esiin temp­pe­lin pyl­väs­käy­tä­väl­lä ja al­koi pu­hua. Juu­ta­lai­set oli­vat pu­hees­ta ih­meis­sään: ”Kuin­ka tuo op­pi­ma­ton mies voi tun­tea kir­joi­tuk­set?” He ei­vät kui­ten­kaan us­kal­ta­neet ot­taa hän­tä kiin­ni. Puhe vai­kut­ti kah­del­la ta­val­la: toi­set ihas­tui­vat sii­hen ja toi­set vi­has­tui­vat.

Juh­lan pää­tös­päi­vä­nä Jee­sus nou­si pu­hu­maan ja kuu­lut­ti suu­rel­la ää­nel­lä, et­tä ja­noi­set tul­koon hä­nen luok­seen ja juo­koon. Puhe py­säyt­ti ih­mi­siä. Sa­no­ma pe­rus­tui kir­joi­tuk­siin, niin kuin Jee­sus it­se to­te­si. Sa­no­maa elä­väs­tä ve­des­tä oli ju­lis­tet­tu myös Van­han tes­ta­men­tin ai­kaan. Je­sa­ja ju­lis­ti: ”Kuul­kaa kaik­ki ja­noi­set! Tul­kaa ve­den ää­reen.” (Jes. 55:1.), ja “Kuul­kaa mi­nua, tul­kaa mi­nun luok­se­ni, kuul­kaa, niin saat­te elää” (Jes. 55:3).

Kut­su kuu­luu kai­kil­le

Temp­pe­lis­sä oli var­mas­ti pai­kal­la ih­mi­siä, joil­la oli elä­män lei­vän näl­kä ja elä­vän ve­den jano. Jee­sus it­se on elä­män lei­pä ja elä­vän ve­den läh­de. Ih­mi­set temp­pe­lis­sä oli­vat kuul­leet Ju­ma­lan joh­da­tuk­ses­ta ja huo­len­pi­dos­ta Is­ra­e­lin kan­saa koh­taan. Nyt he sai­vat kuul­la suo­raan Jee­suk­sen pu­het­ta elä­väs­tä ve­des­tä ja sen mer­ki­tyk­ses­tä.

Kut­su elä­vän ve­den luo tar­koit­taa ke­ho­tus­ta ja kut­sua pa­ran­nuk­seen, syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen omis­ta­mi­seen. Kut­su oli sil­loin ja on myös tä­nään tar­koi­tet­tu kai­kil­le ih­mi­sil­le. Ke­nen­kään ei tar­vit­se jää­dä ah­dis­tu­nee­na näl­käi­sek­si ja ja­noi­sek­si.

Elä­väs­tä ve­des­tä Jee­sus opet­ti myös hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti sa­ma­ri­a­lai­sel­le nai­sel­le. Kai­vos­ta am­men­ta­maan tul­lut nai­nen sai elä­vää vet­tä ja läh­ti ker­to­maan täs­tä asi­as­ta muil­le­kin. (Joh. 4.)

Evan­ke­liu­mi on voi­ma

Apos­to­lit­kin ja­koi­vat elä­vää vet­tä. Paa­va­li kir­joit­ti roo­ma­lai­sil­le: ”Minä en hä­peä evan­ke­liu­mia, sil­lä se on Ju­ma­lan voi­ma ja tuo pe­las­tuk­sen kai­kil­le, jot­ka sen us­ko­vat” (Room. 1:16). Ju­ma­lan ar­mo, elä­vä vesi on vai­kut­ta­va. Väi­nö Ha­vas ku­va­si sitä niin, et­tä se ei ole val­koi­nen maa­li, joka peit­tää li­kai­sen ja tum­mu­neen pin­nan, vaan se on kir­kas elä­män ve­den vir­ta, joka nos­taa ros­kat ja lian pin­taan ja huuh­too ne pois.

Elä­vä vesi an­taa voi­maa kil­voi­tuk­seen ja syn­nyt­tää ian­kaik­ki­sen elä­män toi­von. On suu­ri asia, et­tä se vir­taa kes­kuu­des­sam­me ja sitä tar­jo­taan Py­hän Hen­gen vai­kut­ta­ma­na ih­mis­ten omis­tet­ta­vak­si.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 7:37–39

Raa­mat­tu 1992: Juh­lan suu­re­na pää­tös­päi­vä­nä Jee­sus nou­si pu­hu­maan ja huu­si ko­val­la ää­nel­lä: ”Jos jon­kun on jano, tul­koon mi­nun luok­se­ni ja juo­koon! Joka us­koo mi­nuun, ’hä­nen si­sim­mäs­tään kum­pu­a­vat elä­vän ve­den vir­rat’, niin kuin kir­joi­tuk­sis­sa sa­no­taan.” Täl­lä Jee­sus tar­koit­ti Hen­keä, jon­ka hä­neen us­ko­vat tu­li­si­vat saa­maan. Vie­lä ei Hen­ki ol­lut tul­lut, kos­ka Jee­sus­ta ei vie­lä ol­lut kir­kas­tet­tu.

Bib­lia: Mut­ta vii­mei­se­nä suu­re­na juh­la­päi­vä­nä sei­soi Je­sus ja huu­si, sa­no­en: joka ja­noo, se tul­kaan mi­nun ty­kö­ni ja juo­kaan. Joka us­koo mi­nun pääl­le­ni, niin­kuin Raa­mat­tu sa­noo, hä­nen koh­dus­tan­sa pi­tää vuo­ta­man elä­män ve­den vir­rat. (Mut­ta sen hän sa­noi sii­tä hen­ges­tä, jon­ka nii­den piti saa­man, jot­ka us­ko­vat hä­nen pääl­len­sä; sil­lä ei Pyhä Hen­ki vie­lä sil­loin saa­pu­vil­la ol­lut, et­tei Je­sus ol­lut vie­lä kir­kas­tet­tu.)