JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Sii­o­nin hoi­dos­sa

Siionin Lähetyslehti
Hartauskirjoitukset
7.5.2014 0.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:32
2020010123320820140507000000

Aa­va meri au­ke­aa edes­sä. Pie­ni poi­ka pai­nau­tuu äi­tin­sä sy­liin ve­neen pe­räs­sä pe­lä­ten edes­sä ole­vaa ran­na­ton­ta, aal­toi­le­vaa mer­ta. Sy­lis­sä on tur­val­lis­ta. Tämä on var­hai­sin lap­suu­te­ni muis­to.

Raa­mat­tu ker­too Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­ta käyt­tä­en ku­vaa äi­dis­tä. Luon­nol­li­nen äi­ti syn­nyt­tää lap­sen­sa, an­taa lap­sel­leen rak­kaut­ta, ruo­kaa ja puh­taut­ta. äi­ti an­taa lap­sel­leen neu­vo­ja elä­mää var­ten, pyr­kii var­je­le­maan vaa­rois­sa.

Rak­kaut­ta

Jo­han­nes kir­joit­taa sa­no­mas­ta, joka on ol­lut alus­ta al­ka­en kuul­ta­vis­sa: mei­dän tu­lee ra­kas­taa toi­si­am­me (1. Joh. 3:11). Raa­ma­tus­sa pu­hu­taan pal­jon Ju­ma­lan las­ten kes­ki­näi­ses­tä rak­kau­des­ta ja sen säi­lyt­tä­mi­ses­tä. Mei­tä neu­vo­taan py­sy­mään kes­tä­vi­nä kes­ki­näi­ses­sä rak­kau­des­sa, ”sil­lä rak­kaus peit­tää pal­jot­kin syn­nit” (1. Piet. 4:8). Rak­kaus aut­taa tu­le­maan toi­meen toi­nen tois­tem­me kans­sa.

Efe­so­lais­kir­jees­sä neu­vo­taan myös säi­lyt­tä­mään rau­han si­tein Hen­gen luo­ma yh­teys (Ef. 4:2–3). Kun Ju­ma­lan Pyhä Hen­ki saa joh­taa elä­määm­me, sil­loin hän oh­jaa mei­tä sii­hen, mis­tä Paa­va­li kir­joit­taa. ”Hen­gen he­del­mää taas ovat rak­kaus, ilo, rau­ha, kär­si­väl­li­syys, ys­tä­väl­li­syys, hy­vyys, us­kol­li­suus, lem­peys ja it­se­hil­lin­tä” (Gal. 5:22–23).

Ruo­kaa

Lap­si tar­vit­see ruo­kaa. Seu­ra­kun­nas­saan tai­vaal­li­nen Isäm­me an­taa meil­le elä­män lei­pää ja elä­vää vet­tä sa­nas­saan. Elä­män lei­pä ja elä­vä vesi on it­se Her­ra Jee­sus, Va­pah­ta­jam­me. Hän syn­tyi ”lei­pä­huo­nees­sa”, Bet­le­he­mis­sä. Jee­sus pu­hui luok­seen ko­koon­tu­neel­le vä­ki­jou­kol­le: ”Minä olen elä­män lei­pä. Joka tu­lee mi­nun luok­se­ni, ei kos­kaan ole nä­lis­sään, ja joka us­koo mi­nuun, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan (Joh. 6:35).

Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa sa­no­taan au­tu­aak­si, on­ni­tel­ta­vak­si, sitä, ”joka saa ol­la ate­ri­al­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa” (Luuk. 14:15). On tär­ke­ää, et­tem­me jää pois Ju­ma­lan las­ten ruo­ka­pöy­däs­tä. Myös se on tär­ke­ää, et­tem­me kyl­läs­ty hä­nen an­ta­maan­sa ruo­kaan, niin kuin ta­pah­tui au­ti­o­maa­va­el­luk­sen ai­ka­na (4. Moos. 21:4–9).

Puh­taut­ta

Raa­ma­tun vii­mei­ses­sä kir­jas­sa on kau­nis ku­vaus voit­ta­ji­na pe­ril­le pääs­seis­tä. ”Tä­män jäl­keen näin suu­ren kan­san­jou­kon, niin suu­ren, et­tei ku­kaan ky­en­nyt sitä las­ke­maan. Sii­nä oli ih­mi­siä kai­kis­ta mais­ta, kai­kis­ta kan­sois­ta ja hei­mois­ta, ja he pu­hui­vat kaik­kia kie­liä. He sei­soi­vat val­tais­tui­men ja Ka­rit­san edes­sä yl­lään val­ke­at vaat­teet ja kä­des­sään pal­mu­nok­sa. – – Yk­si van­him­mis­ta ky­syi mi­nul­ta: Kei­tä nämä val­ke­a­vaat­tei­set ovat? Mis­tä he ovat tul­leet? Minä vas­ta­sin: ’Her­ra sinä sen tie­dät.’ Hän sa­noi mi­nul­le: – Nämä ovat pääs­seet suu­res­ta ah­din­gos­ta. He ovat pes­seet vaat­teen­sa ja val­kais­seet ne Ka­rit­san ve­res­sä.” (Ilm. 7:9, 13–14.)

”Vaat­teit­ten pe­se­mi­seen”, syn­nin pois­pa­ne­mi­seen, ke­hot­taa myös tun­te­mat­to­mak­si jää­nyt Her­ran pal­ve­li­ja: ”Kun siis ym­pä­ril­läm­me on to­dis­ta­jia ko­ko­nai­nen pil­vi, pan­kaam­me pois kaik­ki mikä pai­naa ja syn­ti, joka niin hel­pos­ti kie­tou­tuu mei­hin. Juos­kaam­me sin­nik­kääs­ti lop­puun se kil­pai­lu, joka on edes­säm­me, kat­se suun­nat­tu­na Jee­suk­seen, us­kom­me pe­rus­ta­jaan ja täy­del­li­sek­si te­ki­jään.” (Hepr. 12:1–2). Kun suun­taam­me kat­seem­me Jee­suk­seen, nä­em­me Va­pah­ta­jam­me ar­mol­li­set kas­vot. Kas­vot, jois­sa nä­kyi rak­kaus ja an­teek­si­an­to pait­si kiel­tä­jä Pie­ta­ria, niin myös ka­val­ta­ja Juu­das­ta koh­taan. Pi­me­ään pai­nu­es­saan Juu­das ka­tui. Hän teki pa­ran­nus­ta vää­räs­sä pai­kas­sa – pai­kas­sa, mis­sä ei ol­lut­kaan an­teek­si­an­ta­mus­ta.

Meil­lä on suu­ri lah­ja: ri­pin ja syn­nin­pääs­tön siu­naus. Sik­si voim­me as­tua roh­ke­as­ti ar­mon val­tais­tui­men eteen, jot­ta sai­sim­me ar­moa ja lau­peut­ta ja jot­ta löy­täi­sim­me avun sil­loin, kun sitä tar­vit­sem­me (Hepr. 4:16).

Neu­vo­ja elä­mää var­ten

Ju­ma­lan sa­nas­ta nou­se­vat myös rak­kau­den neu­vot elä­mää var­ten. Ju­ma­lan laki on elä­män oma laki. Kym­me­nen käs­kyn laki, jon­ka Ju­ma­la an­toi Sii­nail­la Moo­sek­sen kaut­ta, an­taa neu­vot suh­tees­sa Ju­ma­laan ja lä­him­mäi­siim­me.

Hen­ki­lö­koh­tai­sen us­ko­ne­lä­män hoi­ta­mi­nen on tär­ke­ää. Tä­hän neu­voo apos­to­li Paa­va­li kir­jees­sään nuo­rel­le ys­tä­väl­leen: ”Säi­ly­tä us­ko ja hyvä oma­tun­to! Jot­kut ovat sen hy­län­neet ja ovat haak­si­rik­kou­tu­neet us­kos­saan” (1. Tim. 1:19). Apos­to­lien kir­joi­tuk­sis­sa on pal­jon niin sa­not­tua huo­neen­tau­luo­pe­tus­ta: ope­tus­ta sii­tä, mi­ten elä­vä us­ko vai­kut­taa ar­jes­sam­me. Juu­ri ar­jen elä­mäs­sä us­kom­me tu­lee ko­e­tel­luk­si. Ko­to­na, työ­pai­kal­la, naa­pu­reit­ten kes­ken, va­paa-ai­ka­nam­me, mat­koil­la ol­les­sam­me, siel­lä mis­sä kul­loin­kin toi­mim­me. Evan­ke­liu­mi on voi­ma kaik­kea syn­tiä ja saas­tai­suut­ta vas­taan. Pa­ran­nus­ta teh­den Ju­ma­lan lap­si saa va­el­taa iloi­sin ja va­pain sy­dä­min.

Var­je­lua, kuun­te­le­mis­ta, loh­du­tus­ta

Useim­mil­la meis­tä on oma­koh­tai­sia ko­ke­muk­sia sii­tä, mi­ten äi­ti kuun­te­lee. Hän pa­ran­taa, kun tu­lee haa­vo­ja. Näin hän loh­dut­taa las­taan. Tätä kaik­kea Ju­ma­la an­taa lap­sil­leen seu­ra­kun­nas­saan.

Sii­o­nin loh­du­tus tu­lee kau­niis­ti esil­le Her­ran siu­nauk­sen sa­nois­sa: ”Her­ra siu­nat­koon si­nua ja var­jel­koon si­nua. Her­ra kir­kas­ta­koon kas­von­sa si­nul­le ja ol­koon si­nul­le ar­mol­li­nen. Her­ra kään­tä­köön kas­von­sa si­nun puo­lee­si ja an­ta­koon si­nul­le rau­han. Isän ja Po­jan ja Py­hän Hen­gen ni­meen. Aa­men.”

Jor­ma Nii­ni­kos­ki

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 5/2014.

4.12.2020

Si­nun puo­lee­si, Her­ra, minä kään­nyn. Ju­ma­la­ni, si­nun apuu­si minä luo­tan.

En­hän luo­ta tur­haan, et­hän an­na vi­hol­li­sil­le­ni sitä rie­mua, et­tä he voit­ta­vat mi­nut! Ps. 25:1–2

Viikon kysymys