Erk­ki Lam­pi­nen

Lop­pi­ai­sen ta­pah­tu­mis­sa nä­kyy Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­man to­teu­tu­mi­nen ja kir­joi­tus­ten täyt­ty­mi­nen. Evan­ke­liu­mia Kris­tuk­ses­ta ju­lis­te­taan kai­kil­le kan­soil­le.

Mat­teuk­sen jou­lu­e­van­ke­liu­mi ker­too Jee­suk­sen syn­ty­neen Juu­de­an Bet­le­he­mis­sä, jol­loin ku­nin­gas He­ro­des Suu­ri hal­lit­si Juu­de­aa. He­ro­des tun­ne­taan hir­mu­hal­lit­si­ja­na, jon­ka jul­muut­ta ku­vaa Bet­le­he­min las­ten­sur­ma. Jee­suk­sen Kris­tuk­sen syn­ty­mi­nen, ju­ma­luu­den li­hak­si tu­le­mi­nen eli in­kar­naa­tio oli jä­ri­syt­tä­vä uu­ti­nen ja uh­ka hal­lit­si­jal­le kuin myös yli­pa­peil­le ja lai­no­pet­ta­jil­le. Lop­pi­ai­sen sa­no­ma ker­too Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­man to­teu­tu­van vää­jää­mät­tö­mäs­ti ja tar­kas­ti pro­feet­tain en­nus­tus­ten mu­kai­ses­ti. Sen to­teu­tu­mis­ta ei es­tä­nyt hal­lit­si­jan viek­kaus ei­kä lai­no­pet­ta­jien tie­to. ”Kan­sa, joka pi­mey­des­sä va­el­taa, nä­kee suu­ren val­keu­den. Niil­le, jot­ka asu­vat kuo­le­man var­jon maas­sa, lois­taa kirk­kaus.” (Jes. 9:1.)

Sana avaa tien Jee­suk­sen luo

Lop­pi­ai­sen evan­ke­liu­miin liit­tyy ker­to­mus itä­maan tie­tä­jis­tä, jot­ka tu­li­vat ku­mar­ta­maan Jee­sus­ta. Lop­pi­ai­nen, epi­fa­nia, tar­koit­taa il­mes­ty­mis­tä. Sen merk­ki oli tai­vaal­le il­mes­ty­nyt kir­kas täh­ti, Bet­le­he­min täh­ti. ”Minä, Jee­sus olen lä­het­tä­nyt en­ke­lin luok­sen­ne, jot­ta seu­ra­kun­nat sai­si­vat tä­män to­dis­tuk­sen. Minä olen Daa­vi­din juu­ri­ve­sa ja suku, kir­kas koin­täh­ti.” (Ilm. 22:16.)

Raa­ma­tus­sa pu­hu­taan pal­jon täh­dis­tä. Täh­det kuu­lu­vat Ju­ma­lan luo­maan maa­il­man­kaik­keu­teen. Kirk­kaan täh­ti­tai­vaan al­la Ab­ra­ha­mil­le avau­tui us­kon sa­lai­suus (1. Moos. 15:5). Täh­del­lä tar­koi­te­taan Her­ran to­dis­ta­jia, joi­ta Ju­ma­lan lap­set ovat. Heil­le on an­net­tu teh­tä­vä: ”Jot­ta oli­sit­te moit­teet­to­mia ja puh­tai­ta, nuh­teet­to­mia Ju­ma­lan lap­sia tä­män kie­rou­tu­neen ja tur­mel­tu­neen su­ku­kun­nan kes­kel­lä. Te lois­tat­te kuin täh­det tai­vaal­la.” (Fil. 2:15.) Ju­ma­la joh­dat­ti itä­maan tie­tä­jät täh­den avul­la Jee­suk­sen luo. Meil­le tuo täh­ti on Raa­mat­tuun kir­joi­tet­tu Ju­ma­lan sana, joka joh­taa, opet­taa, neu­voo, nuh­te­lee ja loh­dut­taa sekä vah­vis­taa us­koa.

Sa­no­ma us­kon ar­mo­lah­jas­ta le­vi­ää

Lop­pi­ai­sen kes­kei­sin sa­no­ma on Ju­ma­lan joh­da­tus Jee­suk­sen luo, joka voi an­taa us­kon lah­jan. Jee­sus on sa­no­nut: ”Minä olen maa­il­man valo. Joka seu­raa mi­nua, ei kul­je pi­mey­des­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo.” (Joh. 8:12.) Mat­teus ker­too itä­maan tie­tä­jis­tä niu­kas­ti – kui­ten­kin kai­ken olen­nai­sen, mi­ten he toi­mi­vat ja mitä te­ki­vät.

Pe­ri­mä­tie­to ja tie­tä­jien tuo­mat kal­liit lah­jat osoit­ti­vat hei­dän ol­leen sen ajan tie­de­mie­hiä, pa­ka­na­kan­so­jen ku­nin­kai­ta. Itä­maan tie­tä­jät toi­vat lah­jo­ja: kul­taa, py­hää sa­vua ja mir­ha­mia. Lah­joil­la on omat sym­bo­li­set mer­ki­tyk­sen­sä, jot­ka ku­vaa­vat Jee­suk­sen ole­mus­ta: ku­nin­kuus, ju­ma­luus ja ih­mi­syys. Jee­sus-lap­sen ja tie­tä­jien koh­taa­mi­ses­sa nä­kyi­vät us­kon he­del­mät: kun­ni­oi­tus, kuu­li­ai­suus, rak­kaus ja ilo.

Tie­tä­jien taus­ta osoit­taa Mat­teuk­sen ker­to­muk­sen mer­ki­tyk­sen Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­mas­sa. Jee­suk­sen lu­nas­tus­työ ja syn­tien so­vi­tus kuu­luu kai­kil­le kan­soil­le. Sa­no­ma syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­ses­ta, ar­mos­ta ja us­kos­ta le­vi­ää ajas­sam­me ym­pä­ri maa­il­maa, kun Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mia ju­lis­te­taan.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Matt. 2:1–12

Raa­mat­tu 1992: Kun Jee­sus oli syn­ty­nyt Juu­de­an Bet­le­he­mis­sä ku­nin­gas He­ro­dek­sen ai­ka­na, Je­ru­sa­le­miin tuli idäs­tä tie­tä­jiä. He ky­syi­vät: ”Mis­sä se juu­ta­lais­ten ku­nin­gas on, joka nyt on syn­ty­nyt? Me näim­me hä­nen täh­ten­sä nou­se­van tai­vaal­le ja tu­lim­me osoit­ta­maan hä­nel­le kun­ni­oi­tus­tam­me.” Kuul­les­saan täs­tä ku­nin­gas He­ro­des pe­läs­tyi, ja hä­nen kans­saan koko Je­ru­sa­lem. Hän kut­sui kool­le kan­san yli­pa­pit ja lai­no­pet­ta­jat ja tie­dus­te­li heil­tä, mis­sä mes­si­aan oli mää­rä syn­tyä. ”Juu­de­an Bet­le­he­mis­sä”, he vas­ta­si­vat, ”sil­lä näin on il­moi­tet­tu pro­fee­tan kir­jas­sa: – Sinä, Juu­dan Bet­le­hem, et ole suin­kaan vä­häi­sin hei­mo­si val­ti­ais­ta, sil­lä si­nus­ta läh­tee hal­lit­si­ja, joka on kait­se­va kan­saa­ni Is­ra­e­lia.” Sil­loin He­ro­des kut­sui sa­laa tie­tä­jät luok­seen ja ot­ti heil­tä juur­ta jak­sain sel­vil­le, mil­loin täh­ti oli tul­lut nä­ky­viin. Sit­ten hän lä­het­ti hei­dät Bet­le­he­miin. ”Men­kää sin­ne”, hän sa­noi, ”ja ot­ta­kaa asi­as­ta tark­ka sel­ko. Kun löy­dät­te lap­sen, niin il­moit­ta­kaa mi­nul­le, jot­ta mi­nä­kin voi­sin tul­la ku­mar­ta­maan hän­tä.” Ku­nin­kaan sa­nat kuul­tu­aan tie­tä­jät läh­ti­vät mat­kaan, ja täh­ti, jon­ka he oli­vat näh­neet nou­se­van tai­vaal­le, kul­ki hei­dän edel­lään. Kun täh­ti tuli sen pai­kan ylä­puo­lel­le, mis­sä lap­si oli, se py­säh­tyi sii­hen. Mie­het nä­ki­vät täh­den, ja hei­dät val­ta­si suu­ri ilo. He me­ni­vät ta­loon ja nä­ki­vät lap­sen ja hä­nen äi­tin­sä Ma­ri­an. Sil­loin he maa­han heit­täy­ty­en ku­mar­si­vat las­ta, ava­si­vat ark­kun­sa ja an­toi­vat hä­nel­le kal­lii­ta lah­jo­ja: kul­taa, suit­su­ket­ta ja mir­haa. Unes­sa Ju­ma­la va­roit­ti tie­tä­jiä pa­laa­mas­ta He­ro­dek­sen luo, ja niin he me­ni­vät tois­ta tie­tä ta­kai­sin omaan maa­han­sa.