Sam­po San­dell

Useim­mil­la on ko­ke­muk­sia sii­tä, kun on kut­sut­tu Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön. Mitä sinä olet aja­tel­lut tuon kut­sun saa­tu­a­si? Min­kä­lai­sia tun­te­muk­sia kut­su on si­nus­sa he­rät­tä­nyt?

Olet­ko sinä vas­tan­nut niin kuin pro­feet­ta Je­sa­ja, jota Ju­ma­la kut­sui pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­tu­aan sa­nan­vie­jäk­seen: “Täs­sä olen, lä­he­tä mi­nut” (Jes. 6:8). Vai olet­ko es­tel­lyt Je­re­mi­an ta­voin: “Voi, Her­ra, Ju­ma­la­ni, en minä osaa pu­hua, minä olen niin nuo­ri!” (Jer. 1:6.) On­ko si­nul­le tul­lut mie­leen Moo­sek­sen ta­voin oma ky­vyt­tö­myy­te­si teh­tä­vään: "Mut­ta, Her­ra, minä en ole kos­kaan ol­lut hyvä pu­hu­ja en­kä ole nyt­kään, vaik­ka sinä olet pu­hu­nut mi­nul­le. Mi­nul­la on hi­das puhe ja kan­kea kie­li. – – Minä pyy­dän, Her­ra, lä­he­tä joku muu.” (2. Moos. 4:10, 13.)

Paa­va­li ver­taa Roo­ma­lais­kir­jees­sä Ju­ma­lan seu­ra­kun­taa ih­mis­ruu­mi­seen, jo­hon us­ko­vai­set on liit­ty­nee­nä eri­lai­si­na jä­se­ni­nä. Ju­ma­lan lap­sil­la on seu­ra­kun­nas­sa oma teh­tä­vä luon­nol­lis­ten ruu­mii­no­sien ta­voin. Paa­va­li muis­tut­taa, kuin­ka Ju­ma­la on an­ta­nut eri­lai­sia ar­mo­lah­jo­ja. Ar­mo­lah­ja on Ju­ma­lan us­ko­vai­sel­le an­ta­ma lah­ja, joka on tar­koi­tet­tu Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön.

Ar­mo­lah­joi­na Paa­va­li lu­et­te­lee pro­fe­toi­mi­sen, pal­ve­le­mi­sen, opet­ta­mi­sen, pal­ve­le­mi­sen seu­ra­kun­nan joh­ta­mi­sen ja köy­hien aut­ta­mi­sen. Näi­tä lah­jo­ja tar­vi­taan, ja nii­tä Paa­va­lin mu­kaan tu­lee käyt­tää evan­ke­liu­min työs­sä, mut­ta myös Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asu­mi­ses­sa, rak­kau­den osoit­ta­mi­ses­sa toi­sia us­ko­vai­sia koh­taan. Paa­va­li muis­tut­taa täs­tä: “Osoit­ta­kaa toi­sil­len­ne läm­min­tä vel­jes­rak­kaut­ta, kun­ni­oit­ta­kaa kil­van toi­nen tois­tan­ne” (Room. 12:10).

It­sek­kyyt­tä ja omaa etua ko­ros­ta­vas­sa ajas­sa saat­taa kuva us­ko­vais­ten yh­tei­sös­tä ih­mis­ruu­mii­na kuu­los­taa van­ha­nai­kai­sel­ta. Ih­mis­mie­lel­le oli­si hel­pom­paa ra­ken­taa us­koa, jos­sa ku­kin us­koo, mi­ten it­se ha­lu­aa, ja ra­ken­taa it­sel­leen so­pi­van Kris­tuk­sen.

On tär­keä muis­taa, et­tä on vain yk­si Kris­tus, joka vai­kut­taa Py­hän Hen­gen kaut­ta Ju­ma­lan elä­väs­sä seu­ra­kun­nas­sa, ku­ten Paa­va­li ko­rint­to­lai­sil­le kir­joit­taa: “Ar­mo­lah­jo­ja on mo­nen­lai­sia, mut­ta Hen­ki on sama. Myös pal­ve­lu­teh­tä­viä on mo­nen­lai­sia, mut­ta Her­ra on sama. Ju­ma­lan voi­man vai­ku­tuk­sia on mo­nen­lai­sia, mut­ta hän, joka meis­sä kai­kis­sa kai­ken vai­kut­taa, on sama. Hän an­taa Hen­gen il­me­tä it­se kus­sa­kin eri­tyi­sel­lä ta­val­la, yh­tei­sek­si hyö­dyk­si.” (1. Kor. 12: 4–7.)

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kai­na on myös sel­lai­sia, jot­ka sai­rau­den tai muun es­teen vuok­si ei­vät pys­ty osal­lis­tu­maan eri­lai­siin teh­tä­viin. Jo­kai­nen voi kui­ten­kin osal­lis­tua ru­koi­le­mal­la Ju­ma­lan siu­naus­ta seu­ra­kun­nal­le ja sen hy­väk­si teh­tä­väl­le työl­le.

Jo­kai­nen voi roh­ke­as­ti tart­tua nii­hin teh­tä­viin, joi­hin Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­ta kut­su­taan. Voi luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la an­taa tai­toa ja ym­mär­rys­tä val­ta­kun­tan­sa työs­sä. Sa­mal­la on tär­keä muis­taa, et­tä ku­kaan ei ole omal­la asi­al­la: kaik­ki pal­ve­le­vat Ju­ma­lan seu­ra­kun­taa Ju­ma­lan an­ta­mil­la lah­joil­la. Pe­las­tus ei kui­ten­kaan ole teh­tä­vien te­ke­mi­sen vaan lap­sen­kal­tai­sen us­kon va­ras­sa. Us­ko an­taa oi­kei­ta nä­kö­a­lo­ja pal­vel­la Ju­ma­lan seu­ra­kun­taa eri teh­tä­vis­sä nöy­räl­lä mie­lel­lä ru­koil­len Ju­ma­lan tah­don to­teu­tu­mis­ta.