Sep­po Park­ki­la

Us­ko on luot­ta­mus­ta Ju­ma­laan. Kris­tit­tyi­nä luo­tam­me, et­tä Jee­sus on kär­si­mi­sel­lään ja kuo­le­mal­laan so­vit­ta­nut syn­tim­me ja näin avan­nut meil­le tien tai­vaan ko­tiin. Us­ko on sa­mal­la luot­ta­mus­ta Ju­ma­lan sa­naan, jos­sa ilo­sa­no­ma Kris­tuk­ses­ta on il­moi­tet­tu.

Raa­ma­tus­sa on mo­nia esi­merk­ke­jä us­ko­vai­sis­ta, jot­ka ovat luot­ta­neet Ju­ma­laan, vaik­ka jär­ki oli­si hei­tä toi­sin ke­hot­ta­nut. Luot­ta­muk­sen ja us­kon esi­ku­va oli Ab­ra­ham, joka luot­ti Ju­ma­lan il­moi­tuk­seen vai­kei­den ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä. Hep­re­a­lais­kir­jees­sä sa­no­taan: ”Mut­ta us­ko on vah­va us­kal­lus nii­hin, joi­ta toi­vo­taan, ja ei nä­ky­mät­tö­mis­tä epäi­le. Sen kaut­ta ovat van­hat to­dis­tuk­sen saa­neet.” (Hepr. 11:1–2.)

On tär­ke­ää, et­tä me voim­me luot­taa myös toi­siin ih­mi­siin – lä­him­mäi­siim­me. Ih­mis­ten vä­li­nen luot­ta­mus hel­pot­taa kans­sa­käy­mis­tä mo­nin ta­voin. Per­heis­sä­kin tar­vi­taan pal­jon luot­ta­mus­ta. Avi­o­lii­tos­sa puo­li­soi­den vä­li­nen luot­ta­mus on hyvä pe­rus­tus tur­val­li­suu­den tun­teel­le ja kes­tä­väl­le lii­tol­le.

Hy­vin toi­mi­vas­sa yh­teis­kun­nas­sa ih­mi­set luot­ta­vat yh­teis­kun­nal­li­siin ins­ti­tuu­ti­oi­hin. Elin­kei­no­e­lä­män val­tuus­kun­nan jul­kai­se­man tut­ki­muk­sen mu­kaan suo­ma­lai­set luot­ta­vat yh­teis­kun­nal­li­sis­ta ins­ti­tuu­ti­ois­ta vah­vim­min po­lii­siin, ta­sa­val­lan pre­si­dent­tiin, puo­lus­tus­voi­miin, kou­lu­tus­jär­jes­tel­mään ja oi­keus­lai­tok­seen.

En­si­lu­ke­mal­ta tu­los on hyvä ja ker­too yh­teis­kun­tam­me va­kau­des­ta. Tut­ki­mus­tu­lok­sis­ta pal­jas­tui kui­ten­kin myös joi­ta­kin yl­lä­tyk­siä. Usein hy­vin va­kaa­na pi­det­ty ins­ti­tuu­tio eli kirk­ko löy­tyy tuol­ta lis­tal­ta vas­ta 19. si­jal­ta. Sen edel­lä oli­vat muun mu­as­sa ym­pä­ris­tö­jär­jes­töt, pan­kit, usei­ta tie­do­tus­vä­li­nei­tä ja am­mat­tiyh­dis­tys­lii­ke. Kan­sa­lais­ten luot­ta­mus kirk­koon ei siis ole ko­vin vah­vaa, jos sitä ver­ra­taan mo­niin maal­li­siin ins­ti­tuu­ti­oi­hin.

Kir­joi­tan tätä teks­tiä kir­kol­lis­ko­kouk­ses­sa, jos­sa ku­lu­neen vii­kon ai­ka­na on teh­ty ja val­mis­tel­tu uu­sia kirk­ko­am­me kos­ke­via pää­tök­siä. Sel­väk­si on tul­lut jäl­leen ker­ran, et­tä esi­mer­kik­si avi­o­lii­tos­ta on eri­lai­sia kä­si­tyk­siä evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­sen kir­kon pii­ris­sä. Luot­ta­mus Ju­ma­lan sa­nan ar­vo­val­taan tun­tuu usein ole­van ka­dok­sis­sa. Mie­lel­lään pu­hu­taan ih­mi­sen oi­keu­des­ta rak­kau­teen ja avi­o­liit­toon kui­ten­kin unoh­ta­en, et­tä avi­o­liit­to on Raa­ma­tun mu­kaan mie­hen ja nai­sen vä­li­nen liit­to.

Syn­nis­tä va­roit­ta­mi­nen ko­e­taan her­käs­ti epä­so­pi­va­na kir­kon ope­tuk­sel­le. Kirk­ko­lain mu­kaan kir­kon teh­tä­vä on kui­ten­kin tun­nus­tuk­sen­sa mu­kai­ses­ti ju­lis­taa Ju­ma­lan sa­naa, ja­kaa sak­ra­ment­te­ja sekä toi­mia muu­ten­kin kris­til­li­sen sa­no­man le­vit­tä­mi­sek­si ja lä­him­mäi­sen­rak­kau­den to­teut­ta­mi­sek­si. Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­ta­mi­sen teh­tä­vä vaa­tii, et­tä kir­kon tu­lee pi­täy­tyä Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­ses­sa ope­tuk­ses­sa. Äk­ki­kään­nök­set opil­li­sis­sa ky­sy­myk­sis­sä vä­hen­tä­vät luot­ta­mus­ta en­ti­ses­tään­kin.

Kris­ti­no­pin mu­kaan ”Ju­ma­la joh­taa van­hurs­kau­des­saan ja rak­kau­des­saan maa­il­man ja kan­so­jen koh­ta­loi­ta sa­moin kuin yk­si­tyis­ten ih­mis­ten vai­hei­ta.” Epä­var­muu­den­kin kes­kel­lä saam­me luot­taa, et­tä Ju­ma­la pi­tää meis­tä hy­vän huo­len. ”Hy­vyy­den voi­man ih­meel­li­seen suo­jaan, olem­me kaik­ki hil­jaa kät­ke­tyt. Me saam­me luot­taa us­kol­li­seen Luo­jaan, yh­des­sä käy­dä uu­teen ai­kaan nyt.” (VK. 600:1.)