Jor­ma Vuor­ma

Raa­mat­tu ker­too Joo­su­an elä­mäs­tä muun mu­as­sa sen, et­tä hän oli tai­ta­va so­ti­las ja joh­ta­ja, Moo­sek­sen lä­hin avus­ta­ja. Lu­va­tun maan va­koo­ja­na hän toi Ka­le­bin kans­sa hy­viä vies­te­jä sii­tä, et­tä Ju­ma­lan voi­mal­la kan­sa voit­taa voi­mak­kaan vi­hol­li­sen (4. Moos. 13:1–33). Joo­sua joh­dat­ti omai­suus­kan­san lo­pul­li­ses­ti lu­vat­tuun maa­han.

Usein ih­mi­set poh­ti­vat elä­mää ja Ju­ma­lan joh­da­tus­ta. Kaik­kia ta­pah­tu­nei­ta asi­oi­ta ih­mis­mie­li ei ym­mär­rä. Vää­ris­tä va­lin­nois­ta saat­taa jou­tua kär­si­mään. Usein voi myös to­de­ta, et­tä va­lin­ta oli hyvä, ja asi­at ovat men­neet par­hain päin.

Syn­ty­mä ja kuo­le­ma ovat luon­nol­li­sia elä­mään kuu­lu­via vai­hei­ta. Jos­kus on hy­väs­ti­jät­tö­jen ai­ka. Raa­ma­tus­sa on usei­ta hy­väs­ti­jät­tö­pu­hei­ta, jois­ta yk­si on Jee­suk­sen. Sii­nä hän ru­koi­li: ”En kui­ten­kaan pyy­dä, et­tä ot­tai­sit hei­dät pois maa­il­mas­ta, vaan et­tä var­je­li­sit hei­dät pa­hal­ta” (Joh. 17:15).

Usein hy­väs­ti­jät­töi­hin liit­tyy ter­vei­set tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le. Paa­va­li roh­kai­si Ti­mo­teus­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn ää­rel­lä te­ke­mään työ­tä roh­ke­as­ti ja puh­taan opin säi­lyt­tä­en sil­lä lah­jal­la, jon­ka Ju­ma­la on an­ta­nut.

Joo­su­an elä­män­teh­tä­vä oli päät­ty­mäs­sä. Hän ko­ko­si Is­ra­e­lin su­ku­kun­nat ja van­him­mat vii­mei­seen ko­kouk­seen Si­ke­miin ja ker­toi Ju­ma­lan te­ois­ta ja joh­da­tuk­ses­ta.

Joo­su­an puhe oli ke­hot­ta­va, mut­ta Ju­ma­lan ar­moa, lau­peut­ta ja rak­kaut­ta uh­ku­va. Is­ra­e­lin kan­sa oli hor­ju­nut vää­rien ju­ma­lien pal­ve­luk­seen ei­kä teh­nyt oi­kei­ta va­lin­to­ja. Joo­su­an sy­dä­mel­le va­lin­nat toi­vat mur­het­ta.

Omas­ta elä­mäs­tään hän saat­toi to­de­ta, et­tä ”minä ja mi­nun per­hee­ni pal­ve­lem­me Her­raa” (Joos. 24:15). Hän pu­he­li kuu­li­joil­leen tai­dol­la, rak­kau­del­la ja to­tuu­del­la al­haal­ta päin. Hä­nel­lä oli nöy­rä mie­li Ju­ma­lan ja ih­mis­ten edes­sä.

Kan­sal­le avau­tui, et­tei har­hai­lu ja vää­rien ju­ma­lien pal­ve­le­mi­nen ole oi­kein. ”Kan­sa sa­noi Joo­su­al­le: me tah­dom­me pal­vel­la Her­raa, Ju­ma­laam­me. Hän­tä me tah­dom­me to­tel­la.” (Joos 24: 24.)

Va­lin­ta­ti­lan­teis­sa ih­mi­sel­tä ky­sy­tään kuu­li­ai­suut­ta. Syn­ti vie­koit­te­lee jo­kais­ta eri­lai­sil­la ta­voil­la. Van­hat ovat sa­no­neet sie­lun­vi­hol­lis­ta ”tu­han­ten juon­ten kons­ti­mes­ta­rik­si”. Sil­lä on kei­non­sa, joil­la se ha­lu­ai­si lan­get­taa Ju­ma­lal­le kuu­li­ai­sen ih­mi­sen pois oi­ke­al­ta tiel­tä. Omas­sa­tun­nos­sa Ju­ma­lan ää­ni oh­jaa ih­mis­tä oi­ke­al­le tiel­le.

Ju­ma­lan ää­nel­le kan­nat­taa ol­la kuu­li­ai­nen. Joo­su­a­kin pu­hui sii­tä, mi­ten Ju­ma­lan mie­len mu­kai­set va­lin­nat tuo­vat elä­mään siu­nauk­sen. Hän roh­kai­si luot­ta­maan, et­tä Ju­ma­la so­tii omien­sa puo­les­ta.

Tär­kein va­lin­ta ih­mi­sel­lä on va­lin­ta us­kon säi­lyt­tä­mi­ses­tä. Us­ko­vai­set kut­su­vat kaik­kia ih­mi­siä us­kon osal­li­suu­teen. ”Niin va­lit­kaa tänä päi­vä­nä, ketä pal­ve­let­te” (Joos. 24:15). Tämä on­nis­tuu vain Ju­ma­lan avul­la.

Jo­kai­nen te­kee va­lin­tan­sa hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti. Sil­ti ties­tä ja mat­kas­ta kan­nat­taa kes­kus­tel­la yh­des­sä, toi­si­aan nuo­rem­pi­na ja van­hem­pi­na kuun­nel­len.

Ju­ma­lan lap­sen tie on vuo­ro­vai­kut­tei­nen. Van­hem­mil­la on ko­ke­mus­ta sekä elä­mäs­tä et­tä Ju­ma­lan joh­da­tuk­ses­ta. Van­hem­man mie­li myös toi­voo, et­tä Ju­ma­la var­je­li­si nuo­ret pa­hal­ta.

Nuo­ril­la on pal­jon an­net­ta­vaa van­hem­mil­le. He tie­tä­vät, min­kä­lais­ta on tä­män päi­vän nuo­ren elä­mä. Aja­tuk­sia yh­teen so­vit­ta­en ja Ju­ma­lan ään­tä kuun­nel­len Ju­ma­lan lap­set te­ke­vät mat­kaa evan­ke­liu­mi voi­ma­naan.

Elä­mään kuu­lu­vat myös epä­on­nis­tu­mi­set, ko­et­te­le­muk­set ja hor­ju­mi­set. Omas­sa elä­mäs­sään jou­tuu ky­sy­mään, ketä tah­don pal­vel­la. On tur­val­lis­ta us­koa oma­na it­se­nään, Hy­vän Pai­me­nen hoi­dos­sa lä­hel­lä toi­sia Ju­ma­lan lap­sia. Ju­ma­la sii­nä omi­an­sa aut­ta­koon.