JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Koko maa lau­laa kii­tos­ta­si

Matkaevääksi
21.4.2021 6.00

Juttua muokattu:

14.4. 15:02
2021041415022220210421060000

Jor­ma Vuor­ma

Löy­sin kir­joi­tuk­sen, jos­sa edes­men­nyt isä­ni muis­te­li so­ta­rin­ta­man ta­pah­tu­mia huh­ti­kuul­ta 1942. Sii­nä ker­rot­tiin, kuin­ka vi­hol­li­nen oli saar­ta­mas­sa mot­tiin eli vi­hol­li­sia oli joka puo­lel­la ja pois­pää­sy vai­ke­aa. Suo­ma­lai­set jou­kot jou­tui­vat pe­rään­ty­mään, ja isä­ni oli pe­rään­ty­vien jou­kos­sa.

Tuli ai­ka pi­tää tau­ko. Lei­ri­pai­kan vie­res­sä isä­ni kat­se oli osu­nut puus­sa ole­vaan möh­kä­lee­seen. Hän oli py­säh­ty­nyt ja kat­sel­lut ym­pä­ris­töä. Jal­ko­jen juu­res­sa oli sii­ma. Jos hän oli­si as­tu­nut as­ke­leen­kin eteen­päin, sii­ma oli­si lau­kais­sut mii­nan. Ar­va­ta voi, mitä mii­na oli­si rä­jäh­tä­es­sään teh­nyt. On­nek­si Ju­ma­lan var­je­lus oli mu­ka­na. Psal­mis­sa kir­joi­te­taan: ”Hän an­taa en­ke­leil­leen käs­kyn var­jel­la si­nua, mis­sä iki­nä kul­jet, ja he kan­ta­vat si­nua kä­sil­lään, et­tet louk­kaa jal­kaa­si ki­veen” (Ps. 91:11–12).

Va­paa isän­maa on vaa­ti­nut uh­rin­sa. Mo­net me­net­ti­vät ter­vey­ten­sä tai hen­ken­sä. Moni it­ki me­ne­tet­tyä avi­o­puo­li­soa, las­taan tai muu­ta lä­heis­tään. Moni lau­loi kii­tos­ta, kun tuli rau­han ai­ka. Lu­kui­sat ru­koi­li­vat isän­maam­me puo­les­ta.

On tär­ke­ää kun­ni­oit­taa edes­men­neen su­ku­pol­ven te­ke­mää uh­raus­ta va­pau­tem­me eteen. Saam­me lau­laa kan­sa­kun­ta­na kii­tos­ta Ju­ma­lal­le ja tut­kia ihas­tel­len Ju­ma­lan kaik­ki­val­tiut­ta. Yh­des­sä sel­vit­tiin sil­loin, ja yh­des­sä sel­vi­äm­me myös täs­tä Ju­ma­lan an­ta­mas­ta ajas­ta.

Va­paa isän­maa on Ju­ma­lan lah­ja. Huh­ti­kuus­sa vie­tet­tä­vä kan­sal­li­nen ve­te­raa­ni­päi­vä on muis­tut­ta­mas­sa va­paas­ta isän­maas­ta ja va­pau­den hin­nas­ta. Päi­vän tar­koi­tus on pi­tää esil­lä maam­me his­to­ri­aa ja sitä, et­tei kaik­ki ole it­ses­tään­sel­vää. Voim­me poh­tia, pi­däm­me­kö saa­vu­tet­tu­ja etu­ja sel­lai­si­na, et­tem­me voi­si jos­tain luo­pua.

Ha­lu­am­me kan­nus­taa lap­si­am­me ja nuo­ri­am­me ra­ken­ta­maan yh­teis­kun­taa. Ha­lu­am­me kan­nus­taa opis­ke­le­maan, pe­rus­ta­maan per­hei­tä, ra­ken­ta­maan ko­te­ja sekä toi­mi­maan sen paik­ka­kun­nan par­haak­si, mis­sä asum­me.

Isän­maam­me ra­ken­ta­mi­ses­sa so­dan jäl­keen kan­sa pu­hal­si yh­teen hii­leen. Yh­des­sä ra­ken­net­tiin ky­lä­kun­nit­tain ta­lo­ja tal­koil­la. It­sek­kyys ei ol­lut en­si­si­jal­la. Nyt ajas­sam­me tar­vi­taan in­nos­tus­ta, toi­sis­ta huo­leh­ti­mis­ta ja ilois­ta il­ma­pii­riä, et­tä nä­ki­sim­me va­loa edes­säm­me. Täs­sä­kin saam­me luot­taa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen ja var­je­luk­seen.

Daa­vi­din psal­mi 66 ke­hot­taa mei­tä iloit­se­maan ja vei­saa­maan Ju­ma­lan kun­ni­ak­si. Daa­vid tie­si omas­ta elä­mäs­tään, mitä tar­koit­taa Ju­ma­lan apu ja tur­va. Ju­ma­la oli nos­ta­nut Daa­vi­din ”son­tai­ses­ta lo­as­ta” eli syn­nin tiel­tä tur­val­li­sel­le pe­rus­tal­le Hy­vän Pai­me­nen hoi­toon (Ps. 40:2). Ju­ma­la oli aut­ta­nut so­das­sa vi­hol­lis­ten kes­kel­lä. Daa­vid ke­hot­ti kat­se­le­maan Ju­ma­lan ih­meel­li­siä te­ko­ja ja var­je­lus­ta.

Jos­kus elä­mä on kuin kont­taa­mis­ta, jol­loin tun­tuu, et­tei mi­kään toi­mi ja ete­ne. Se­kin kuu­luu elä­mään. Ju­ma­lan sana muis­tut­taa mo­nien esi­merk­kien kaut­ta elä­män voi­ma­va­rois­ta ja tär­keys­jär­jes­tyk­ses­tä, et­tem­me unoh­tai­si Ju­ma­lan te­ko­ja.

Psal­mi 78 ke­hot­taa pa­ne­maan toi­vom­me Ju­ma­laan (Ps. 78:5–6). Meil­lä on toi­vo vie­lä pa­rem­mas­ta eli tai­vaan ko­dis­ta, jon­ne olem­me mat­kal­la. Kan­nat­taa ol­la us­kol­li­nen “Ju­ma­lan so­ta­mies” (2. Tim. 2:3) val­vo­en ja syn­ti­haa­vo­ja hoi­ta­en. Kan­nat­taa myös pu­hua asi­ois­ta, jot­ka mat­kaa hi­das­ta­vat. Pu­hu­mi­nen hel­pot­taa.

Pa­rem­paa on edes­sä. Tai­vaan ko­dis­sa ei ole kiu­sauk­sia, ei­kä siel­lä muis­te­ta, et­tä on ol­tu so­das­sa. Jee­sus Ju­ma­lan poi­ka­na on kär­si­nyt, kuol­lut ja ylös­nous­sut hau­das­ta si­nun ja mi­nun syn­tien täh­den sik­si, et­tä meil­lä oli­si rau­ha. Sii­nä on mei­dän tur­vam­me.

18.5.2021

Sinä päi­vä­nä Her­ra on ole­va koko maan­pii­rin ku­nin­gas. Hän on ole­va yk­si ja ai­noa Ju­ma­la ja hä­nen ni­men­sä ai­noa, jota avuk­si huu­de­taan. Sak. 14:9

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies