Yh­den­ver­tai­suus ja tasa-ar­vo ovat tär­kei­nä pi­det­ty­jä ar­vo­ja kaik­kien ih­mis­ten elä­mäs­sä. Nii­den esil­lä pi­tä­mi­sel­lä ja to­teu­tu­mi­sel­la on mer­ki­tys­tä ih­mis­ten vä­li­seen kans­sa­käy­mi­sen ja yh­tei­se­loon. Suo­ma­lai­seen yh­teis­kun­taan ja koko maa­il­maan toi­vo­taan asen­net­ta, joka mah­dol­lis­tai­si näi­den ar­vo­jen to­teu­tu­mi­sen.

It­se­näi­ses­sä Suo­mes­sa on ar­vos­tet­tu ky­kyä teh­dä yh­tei­siä pää­tök­siä usein suur­ten­kin nä­ke­my­se­ro­jen val­li­tes­sa. Ris­ti­rii­to­ja on edel­leen, jo­ten kyky so­pia yh­tei­sis­tä asi­ois­ta jou­tuu usein ko­e­tuk­sel­le.

Syn­ti luo ris­ti­rii­to­ja

Ih­mis­ten nä­ke­myk­set hy­väs­tä elä­mäs­tä ovat mo­ni­nai­set. Ih­mi­se­lä­mäs­sä kaik­ki ei ole hy­vää ja kau­nis­ta. Syn­tiin­lan­kee­muk­ses­ta läh­tien olem­me jou­tu­neet koh­taa­maan ne ris­ti­rii­dat ja vai­keu­det, jot­ka ovat syn­nin seu­raus­ta.

Syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa tur­mel­tu­nut ih­mi­nen elää usein ris­ti­rii­das­sa Luo­jam­me van­hurs­kaan tah­don suh­teen. Tämä il­me­nee myös suh­tau­tu­mi­ses­sa lä­him­mäi­seen.

Jo Aa­dam ja Ee­va poi­ki­neen ko­ki­vat kai­kes­sa kar­meu­des­saan lan­kee­muk­sen seu­rauk­set. Kain mur­ha­si vel­jen­sä Aa­be­lin, kun tämä ka­deh­ti hän­tä. Ju­ma­lan sana opet­taa kui­ten­kin toi­mi­maan rii­ta­ti­lan­teis­sa toi­sin kuin ih­mis­mie­li.

Ju­ma­lan sa­naan pe­rus­tu­vat ar­vot ja elä­män­ta­pa voi­vat näyt­tää mo­nien ih­mis­ten sil­mis­sä jopa vää­ril­tä ja va­hin­gol­li­sil­ta. Kun ih­mi­nen me­net­tää us­kon, sy­dä­meen tu­lee ”uu­si isän­tä”. Tä­män myö­tä käy usein niin, et­tä elä­mä ja ar­vot muut­tu­vat.

Rak­kaus oh­je­nuo­ra­na

Jee­suk­sel­ta ky­syt­tiin ai­ka­naan hy­vää elä­mää ta­voi­tel­len, mikä on lain suu­rin käs­ky. Jee­sus vas­ta­si: ”Ra­kas­ta Her­raa Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si, koko sie­lus­ta­si ja mie­les­tä­si” ja jat­koi: ”Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.” (Matt. 22:35–40.)

Myös apos­to­li Paa­va­lin neu­vot ovat Jee­suk­sen ope­tuk­sen mu­kai­sia: ”Ol­koon rak­kau­ten­ne vil­pi­tön­tä. Vi­hat­kaa pa­haa ja py­sy­kää kiin­ni hy­väs­sä. Osoit­ta­kaa toi­sil­len­ne läm­min­tä vel­jes­rak­kaut­ta, kun­ni­oit­ta­kaa kil­van toi­nen tois­tan­ne. – – Siu­nat­kaa nii­tä, jot­ka tei­tä vai­no­a­vat, siu­nat­kaa äl­kää­kä ki­rot­ko. – – äl­kää mak­sa­ko ke­nel­le­kään pa­haa pa­hal­la, vaan pyr­ki­kää sii­hen, mikä on hy­vää kaik­kien sil­mis­sä. Jos on mah­dol­lis­ta ja meis­tä riip­puu, elä­kää rau­has­sa kaik­kien ih­mis­ten kans­sa. (Room. 12:9–18.)

Us­ko­mi­ses­ta py­sy­vää rau­haa

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on rau­han val­ta­kun­ta. Val­ta­kun­nan ku­nin­gas on Jee­sus Kris­tus. Hän, syn­nin ja kuo­le­man voit­ta­ja, on us­kon pe­rus­tus ja rau­han syy. (Ef. 2:13–17.) Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on lä­hes­ty­nyt. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi roh­kai­see us­ko­maan rau­haan, va­pau­teen ja iloon as­ti.

Kris­tuk­sen seu­raa­jat tu­le­vat mat­kan päät­ty­es­sä pe­ril­le rau­han maa­han. Kirk­kau­den maas­sa Ju­ma­lan van­hurs­kas tah­to, kii­tos ja kun­nia to­teu­tu­vat täy­del­li­si­nä.

Ta­pa­ni Kop­sa

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 20.6.2018