Ant­ti Koi­vis­to

Rip­pi­kou­lun lop­pu­puo­lel­la oh­jel­maan oli mer­kit­ty tun­nin ai­heek­si ”So­vi­tus ja lu­nas­tus”. Eräs ty­töis­tä tuli tun­nil­le in­nois­saan; hän ajat­te­li, et­tä nyt so­vi­te­taan ja lu­nas­te­taan kon­fir­maa­ti­os­sa käy­tet­tä­vät rip­pi­al­bat.

Al­ba on val­koi­nen mek­ko­mai­nen vaa­te, jota ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen toi­mit­ta­jat käyt­tä­vät. Seu­ra­kun­nan jär­jes­tä­mien rip­pi­lei­rien kon­fir­maa­ti­os­sa myös kon­fir­moi­ta­vat nuo­ret ovat pu­keu­tu­neet al­baan. So­pi­van ko­koi­sen al­ban löy­ty­mi­nen on toki tär­ke­ää, mut­ta tuol­la tun­nil­la pu­hut­tiin toi­sen­lai­ses­ta so­vi­tuk­ses­ta ja lu­nas­tuk­ses­ta.

Tun­nil­la pu­hut­tiin kris­ti­nus­kon kan­nal­ta kaik­kein kes­kei­sim­mis­tä asi­ois­ta: so­vi­tus- ja lu­nas­tus­työs­tä, jon­ka Kris­tus on teh­nyt mei­dän puo­les­tam­me. Kaik­ki­val­ti­as Ju­ma­la on luo­nut koko maa­il­man sa­nal­laan hy­väk­si. Ju­ma­lan hyvä luo­mis­työ kui­ten­kin tur­mel­tui.

Heti luo­mis­ker­to­mus­ten jäl­keen Raa­ma­tus­sa ker­ro­taan, kuin­ka en­sim­mäi­nen ih­mis­pa­ri käär­meen hou­kut­te­le­ma­na lan­ke­si syn­tiin. Syn­tiin­lan­kee­muk­sen tur­me­le­ma ih­mi­nen on poh­jim­mil­taan paha ja ky­ke­ne­mä­tön hy­vään.

On­ko ih­mi­nen to­del­la poh­jim­mil­taan paha? Täl­lai­nen kiel­tei­nen ih­mis­ku­va voi tun­tua häm­men­tä­väl­tä. Oli­si mu­ka­va us­koa, et­tä ih­mi­nen on lo­pul­ta poh­jim­mil­taan hyvä. Pa­han läs­nä­o­loa maa­il­mas­sa ei voi kui­ten­kaan kiel­tää.

Ol­les­saan it­sel­leen re­hel­li­nen ih­mi­sen täy­tyy tun­nus­taa ole­van­sa vi­al­li­nen ja ereh­ty­vä. Ih­mi­sen ase­ma syn­tiin lan­gen­nee­na ja epä­täy­del­li­se­nä es­tää hä­nen kel­vol­li­suu­ten­sa Ju­ma­lan edes­sä. Omien te­ko­jen­sa pe­rus­teel­la ih­mi­nen on ikui­seen kuo­le­maan tuo­mit­tu.

Ju­ma­la ei kui­ten­kaan jät­tä­nyt lan­gen­nut­ta ih­mis­tä yk­sin. Toi­ses­sa kir­jees­sään ko­rint­ti­lai­sil­le Paa­va­li kir­joit­taa: ”Ju­ma­la it­se teki Kris­tuk­ses­sa so­vin­non maa­il­man kans­sa ei­kä lu­ke­nut ih­mi­sil­le vi­ak­si hei­dän rik­ko­muk­si­aan” (2. Kor. 5:19). Kris­tuk­sen so­vi­tus­työn vuok­si hä­neen us­ko­vaa ei koh­taa Ju­ma­lan oi­keu­den­mu­kai­nen viha omien syn­tien­sä vuok­si. Jee­sus oli siis si­jai­suh­ri, joka kär­si mei­dän puo­les­tam­me meil­le kuu­lu­neen ran­gais­tuk­sen.

Jee­suk­sen teh­tä­väs­tä pu­hu­taan myös lu­nas­tus­työ­nä. En­sim­mäi­sen Pie­ta­rin kir­jeen en­sim­mäi­ses­sä lu­vus­sa kir­joi­te­taan: ”Tie­dät­te­hän, et­tei tei­tä ole lu­nas­tet­tu – – mil­lään ka­to­a­val­la ta­va­ral­la, ho­pe­al­la tai kul­lal­la, vaan Kris­tuk­sen, tuon vir­heet­tö­män ja tah­rat­to­man ka­rit­san, kal­liil­la ve­rel­lä” (1. Piet. 1:18). Jee­suk­sen vir­hee­tön elä­mä oli lain täyt­ty­mys. Hän täyt­ti vii­meis­tä piir­toa myö­ten lain, joka vaa­ti täy­del­lis­tä puh­taut­ta.

Kris­tuk­sen so­vi­tus- ja lu­nas­tus­työn voi omis­taa it­sel­leen us­ko­mal­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ju­lis­te­tun evan­ke­liu­min. Se on ilo­sa­no­maa juu­ri sii­tä, et­tä Kris­tus on kuo­le­mal­laan so­vit­ta­nut ih­mis­ten syn­nit ja nous­sut ylös kuol­leis­ta voit­ta­en kuo­le­man ja pa­han val­lan. Kun sen us­koo, saa so­vit­taa ja lu­nas­taa it­sel­leen Kris­tuk­sen Gol­ga­tal­la ku­to­man täy­del­li­sen puh­taan van­hurs­kau­den vaat­teen.

Van­hurs­kau­den vaat­tees­sa ih­mi­nen on Ju­ma­lan edes­sä kel­paa­va. Sitä vaa­tet­ta sym­bo­loi myös val­koi­nen rip­pi­al­ba. Jot­ta van­hurs­kau­den vaa­te so­pii ja kel­paa ih­mi­sel­le, hä­nen täy­tyy näh­dä oma syyl­li­syy­ten­sä ja an­si­ot­to­muu­ten­sa Ju­ma­lan edes­sä.

Van­hurs­kau­den vaa­tet­ta ei kai­paa ih­mi­nen, joka ei tun­ne ti­laan­sa. Kau­nis, puh­das ja ar­vo­kas vaa­te näyt­tää sil­loin hal­val­ta, mi­tään sa­no­mat­to­mal­ta rie­vul­ta. Tuo vaa­te ei sovi ei­kä kel­paa myös­kään ih­mi­sel­le, jol­la on omia an­si­oi­taan Ju­ma­lan eteen tuo­ta­va­na.