Ar­to Töl­li

Häm­men­ty­neet mie­het kat­se­li­vat tai­vaal­le ja oli­vat eh­kä hie­man pe­lois­saan­kin. Etään­ty­vä pil­vi vei Jee­sus­ta yhä ylem­mäs koh­ti tai­vas­ta. Voi ar­vail­la, et­tä ope­tus­las­ten mie­lis­sä oli aja­tus: Mi­ten sel­vi­äm­me täs­tä eteen­päin? Taak­se oli­vat jää­neet päi­vät ja het­ket, jol­loin he sai­vat kul­kea Jee­suk­sen tur­val­li­ses­sa seu­ras­sa ja yh­tey­des­sä.

Oli­ko nyt kaik­ki toi­sin? Jee­sus oli lu­van­nut ol­la hei­dän kes­kel­lään Py­hän Hen­gen kaut­ta, ja oli myös lu­van­nut tul­la ta­kai­sin. Ju­ma­la ava­si ope­tus­lap­sil­le ym­mär­ryk­sen teh­dä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä. He oli­vat jo jon­kin ai­kaa ko­koon­tu­neet erää­seen ta­loon Je­ru­sa­le­mis­sa. He me­ni­vät sii­hen ta­loon ja pi­ti­vät kaik­ki yh­tä ja ru­koi­li­vat lak­kaa­mat­ta. (Ap. t. 1:12–14.)

Yh­tei­set ko­koon­tu­mi­set: seu­rat, raa­mat­tu­luo­kat, py­hä­kou­lut, nuor­ten il­lat ja muut rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ti­lai­suu­det ovat mo­nil­le ih­mi­sil­le olen­nai­nen osa elä­mää. Ne ovat tär­kei­tä Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­ta­mi­sen ja us­kos­sa säi­ly­mi­sen kan­nal­ta. Useil­le su­ku­pol­vil­le ne ovat ai­na ol­leet saa­vu­tet­ta­vis­sa. Tänä ke­vää­nä ti­lan­ne on ol­lut eri­lai­nen, ja ke­ho­tus py­syä ko­to­na on tul­lut hy­vin tu­tuk­si. On­ko kaik­ki nyt toi­sin?

On ih­meel­lis­tä näh­dä, mi­ten tä­män­kin ko­ro­na­pan­de­mi­an kes­kel­lä Ju­ma­la on avan­nut mah­dol­li­suuk­sia yh­tei­siin ko­koon­tu­mi­siin ny­ky­tek­nii­kan tu­ke­ma­na. Sa­mal­la hän ju­lis­taa sa­naan­sa val­ta­kun­tan­sa kaut­ta en­tis­tä­kin laa­jem­min. Näin Ju­ma­la yhä ky­se­lee: Mis­sä olet, ih­mi­nen? (1. Moos. 3:9.)

”Voi, mi­ten ko­vas­ti minä kai­paan seu­roi­hin ja us­ko­vais­ten ih­mis­ten kes­kel­le.” huo­ka­si sai­ras lä­hei­se­ni. ”Oli­si se niin pal­jon loh­dut­ta­vam­paa ja tur­val­li­suut­ta li­sää­vää saa­da ol­la siel­lä”, hän jat­koi.

Mo­nel­le ih­mi­sel­le täl­lai­nen ti­lan­ne on jo pi­dem­mäl­tä ajal­ta tut­tu sai­rau­den, van­huu­den tai vaik­ka­pa ul­ko­mail­la asu­mi­sen vuok­si. Usein he saat­ta­vat ker­toa, kuin­ka vir­kis­tä­vää on kuun­nel­la seu­ro­ja ja lau­lu­ja ne­tin vä­li­tyk­sel­lä, ja et­tä on iha­naa kuul­la ar­mo­e­van­ke­liu­mi yk­si­näi­syy­den kes­kel­le. Sa­mal­la on kova kai­paus us­ko­vais­ten ih­mis­ten yh­tey­teen.

Jee­suk­sen esi­merk­ki opet­taa ih­mi­siä huo­leh­ti­maan lä­hei­sis­tään. On tär­ke­ää pi­tää yh­teyt­tä ja käy­dä kat­so­mas­sa myös hei­tä, jot­ka ei­vät pää­se yh­tei­siin ko­koon­tu­mi­siin. He­kin kai­paa­vat Hen­gen yh­teyt­tä ja yh­tei­siä ko­koon­tu­mi­sia. ”Jos­kus vain kak­si yh­des­sä on kool­la Her­ran ni­mes­sä, sil­loin­kin Kris­tus on läs­nä” (VK 197:3).

Raa­mat­tu opet­taa, et­tä us­kon kan­nal­ta tär­kein­tä on Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­nen. Sa­mal­la se opet­taa, mi­ten suu­ri mer­ki­tys on yh­tei­sel­lä ko­koon­tu­mi­sel­la, sil­lä us­koa hoi­de­taan seu­ra­kun­nan yh­tey­des­sä. Us­ko­vais­ten jou­kos­ta löy­ty­vät lä­hei­sim­mät saat­to­mie­het, jot­ka tu­ke­vat ja joi­den kans­sa voi ja­kaa elä­män huo­let ja ilot. Tätä hoi­toa jo­kai­nen tar­vit­see.

Ke­ho­tus py­syä ko­to­na nos­taa mie­lee­ni myös aja­tuk­sen sii­tä, kuin­ka Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on vah­va tur­va­paik­ka suu­ren maa­il­man kes­kel­lä, ”kuin äi­ti lä­hei­sin, rak­kain” (SL 103:4). Py­sy­tään siis ko­to­na.