Sam­po San­dell

Elä­mäs­sä ta­pah­tuu asi­oi­ta, joi­ta voi ol­la vai­kea ym­mär­tää ja hy­väk­syä. Ko­et­te­le­mus­ten ja vas­toin­käy­mis­ten kes­kel­lä nou­see mo­nen­lai­sia ky­sy­myk­siä. Mik­si elä­mää­ni sal­li­taan täl­lais­ta? Olen­ko teh­nyt jo­ta­kin, jon­ka vuok­si mi­nua ko­e­tel­laan? Mik­si hyvä Ju­ma­la sal­lii pa­han ta­pah­tu­van?

Raa­ma­tun ker­to­mus Jo­bis­ta on ku­vaus kär­si­myk­ses­tä. Jo­bin kir­jas­ta voi et­siä vas­tauk­sia kär­si­myk­seen liit­ty­vin ky­sy­myk­siin. Ju­ma­la sal­li ko­e­tel­la Jo­bia mo­nen­lai­sil­la elä­män­koh­ta­loil­la ja me­ne­tyk­sil­lä. Job me­net­ti kai­ken ajal­li­sen: per­heen, omai­suu­den ja ter­vey­den.

Jo­bia loh­dut­ta­maan tul­lei­den ys­tä­vien ja Jo­bin vuo­ro­pu­he­lu muut­tui Jo­bin loh­dut­ta­mi­ses­ta nuh­te­le­mi­sek­si. Kes­kus­te­lus­sa tuli il­mi ys­tä­vien aja­tus ko­et­te­le­muk­sis­ta Ju­ma­lan ran­gais­tuk­se­na syn­nis­tä: ”Elit le­ve­äs­ti, huol­ta vail­la. Si­nun pöy­tä­si not­kui ras­vai­sia herk­ku­ja. Mut­ta nyt si­nua on koh­dan­nut ran­gais­tus syn­neis­tä­si, sinä saat an­si­o­si mu­kaan.” (Job. 36:16–17.) Job puo­lus­tau­tuu va­kuut­ta­mal­la elä­neen­sä elä­män­sä vir­heet­tö­mäs­ti: ”Oma­tun­to­ni ei mi­nua syy­tä, ei mis­tään, mitä elä­mä­ni päi­vi­nä olen teh­nyt” (Job. 27:6).

Vai­keis­sa elä­män­koh­ta­lois­sa us­ko voi ol­la ko­e­tuk­sel­la. Ju­ma­la ei kui­ten­kaan kiu­saa ke­tään (Jaak. 1:13). Tämä tu­lee il­mi Jo­bin koh­ta­los­sa: Ju­ma­la ei aset­ta­nut Jo­bin elä­mään vai­keuk­sia, mut­ta sal­li nii­den ta­pah­tu­van. Us­ko an­taa voi­maa kes­tää ko­et­te­le­mus­ten­kin kes­kel­lä. Ko­et­te­le­muk­set aut­ta­vat usein erot­ta­maan olen­nai­sen vä­hä­pä­töi­ses­tä. Usein vas­toin­käy­mi­set kir­kas­ta­vat myös us­kon kal­leut­ta.

Ju­ma­lan suh­tau­tu­mi­nen ih­mi­seen ei ole pää­tel­tä­vis­sä me­nes­tyk­ses­tä tai vas­toin­käy­mi­sis­tä. Jee­suk­sen ope­tus oli, et­tä Ju­ma­la an­taa au­rin­gon pais­taa ja sa­teen sa­taa niin hurs­kail­le kuin ju­ma­lat­to­mil­le (Matt. 5:45). Asaf ih­met­te­li ju­ma­lat­to­mien me­nes­ty­mis­tä, mut­ta löy­si lo­pul­ta Ju­ma­lan py­hä­kös­sä elä­män­sä to­del­li­sen aar­teen: ”Tai­vaas­sa mi­nul­la on si­nut, sinä olet ai­noa tur­va­ni maan pääl­lä. Vaik­ka ruu­mii­ni ja sie­lu­ni nään­tyy, Ju­ma­la on kal­li­o­ni, mi­nun osa­ni ian­kaik­ki­ses­ti” (Ps. 73:25–26.)

Jo­bin kir­jan lo­pus­sa Ju­ma­la pu­hut­te­lee Jo­bia, ja Job jou­tuu to­te­a­maan: ”Vain kor­va­kuu­lol­ta si­nut tun­sin. Nyt ovat sil­mä­ni näh­neet si­nut. Sen täh­den minä hä­pe­än pu­hei­ta­ni ja ka­dun nii­tä to­mus­sa ja tuh­kas­sa.” (Job. 42:5–6.) Ju­ma­la nuh­te­lee Jo­bin ys­tä­viä ja käs­kee toi­mit­ta­maan hy­vi­ty­suh­rin. Ju­ma­lan edes­sä ovat kaik­ki syn­ti­siä ja pe­las­tuk­seen kel­paa­mat­to­mia.

Raa­ma­tun kes­kei­sin vies­ti ei ole sa­no­ma syn­nis­tä vaan syn­tien so­vit­ta­jas­ta Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta. Hä­nen an­si­os­taan saam­me Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta kuul­la omal­le sy­dä­mel­le loh­du­tuk­sen evan­ke­liu­min. Evan­ke­liu­mi roh­kai­see us­ko­maan ja luot­ta­maan Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen vai­keuk­sien­kin kes­kel­lä. Ju­ma­lan ar­mo aut­taa ra­kas­ta­maan lä­him­mäis­tä ja tais­te­le­maan syn­tiä vas­taan. Evan­ke­liu­mi kut­suu Ju­ma­lan yh­tey­des­tä eroon jou­tu­nei­ta ta­kai­sin hä­nen yh­tey­teen­sä.

Us­kon pää­mää­rä on ian­kaik­ki­nen elä­mä Ju­ma­lan yh­tey­des­sä. Tai­vaas­sa ei ole kär­si­mys­tä, ko­et­te­le­mus­ta tai syn­tiä. ”Näl­kä ei hei­tä enää vai­vaa, ei jano, enää ei hei­tä pol­ta au­rin­ko ei­kä paah­ta­va hel­le. Ka­rit­sa, joka on val­tais­tui­men edes­sä, kait­see hei­tä ja vie hei­dät elä­män ve­den läh­teil­le, ja Ju­ma­la pyyh­kii hei­dän sil­mis­tään kaik­ki kyy­ne­leet.” (Ilm. 7:16–17.)