JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Päivän hyvät lähimmäiset

Päivämies
Hartauskirjoitukset
16.4.2019 9.31

Juttua muokattu:

30.12. 10:32
2019123010320020190416093100

Erää­nä il­ta­na nuk­ku­maan men­nes­sä­ni ajat­te­lin, et­tä sen päi­vän hy­vät lä­him­mäi­set mi­nul­le oli­vat ol­leet po­lii­si ja far­ma­seut­ti. Olin päi­väl­lä me­nos­sa töi­den jäl­keen kaup­pa- ja ap­teek­ki­a­si­oil­le ja aja­mas­sa mar­ke­tin park­ki­pai­kal­le. Edes­sä aja­va au­to py­säh­tyi ja al­koi pe­ruut­taa park­ki­ruu­tuun tör­mä­ten sa­mal­la au­too­ni. En eh­ti­nyt väis­tää.

Nou­sim­me mo­lem­mat au­tois­tam­me ja eh­kä hä­tään­ty­nees­sä­kin mie­len­ti­las­sa ole­va toi­sen au­ton kus­ki syyt­ti mi­nua ko­la­roin­nis­ta. Po­lii­si tuli sel­vit­tä­mään ti­lan­net­ta ja asia rat­ke­si rau­ha­no­mai­ses­ti.

Ker­roin ap­tee­kis­sa far­ma­seu­til­le juu­ri ta­pah­tu­nees­ta ja hän to­te­si loh­dut­ta­vas­ti: ”Si­nul­le saat­taa il­lal­la tul­la pie­ni stres­si­re­ak­tio, lue sil­loin jo­tain mu­ka­vaa.” Il­lal­la olin huo­jen­tu­nut, et­tei ke­nel­le­kään sat­tu­nut mi­tään pa­hem­paa. Ja muis­tin myös sen, min­kä en­sin unoh­din: oli­han se suut­tu­nut ko­la­roi­ja­kin mi­nun lä­him­mäi­se­ni.

Jo­kai­nen on lä­him­mäi­nen

Van­han tes­ta­men­tin maa­il­mas­sa lä­him­mäi­nen mer­kit­si lä­hin­nä lä­hel­lä ole­vaa, omaan kan­saan kuu­lu­vaa ih­mis­tä. Siel­tä löy­tyy kui­ten­kin koh­tia, jois­sa ke­ho­te­taan osoit­ta­maan myös muu­ka­lai­sel­le oi­keut­ta tai vie­raan­va­rai­suut­ta (5. Moos. 24:14).

Muu­ka­lai­sek­si luo­ki­tel­ta­van mo­a­bi­lai­sen Ruu­tin sa­nat ano­pil­leen Noo­mil­le pu­hut­te­le­vat: ”Sil­lä mi­hin sinä me­net, sin­ne mi­nä­kin me­nen, ja mi­hin sinä jäät, sin­ne mi­nä­kin jään; si­nun kan­sa­si on mi­nun kan­sa­ni, si­nun Ju­ma­la­si on mi­nun Ju­ma­la­ni” (Ruut 1:16).

Us­ko­nyh­teys loi nais­ten vä­lil­le vah­van si­teen. Mo­nien ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä elä­vä Job to­te­aa: ”Tosi ys­tä­vä ei jätä ys­tä­vää ah­din­koon – joka niin te­kee, hyl­kää myös Kaik­ki­val­ti­aan” (Job 6: 14). Kuka on tosi ys­tä­vä, tosi lä­him­mäi­nen? Sa­nan­las­kuis­sa sa­no­taan: ”Pal­jon ys­tä­viä – vä­hän ys­tä­vyyt­tä, tosi ys­tä­vä on enem­män kuin veli” (San. 18:24).

Jee­suk­sen ope­tus lä­him­mäi­syy­des­tä ei jätä tul­kin­nan­va­raa. Lai­no­pet­ta­jan ky­sy­es­sä ”Kuka sit­ten on mi­nun lä­him­mäi­se­ni?”, Jee­sus ker­too ver­tauk­sen lau­pi­aas­ta sa­ma­ri­a­lai­ses­ta, joka osoit­ti rak­kaut­ta ryös­tet­tyä mies­tä koh­taan.

Ver­tauk­ses­sa konk­re­ti­soi­tuu rak­kau­den kak­sois­käs­ky: ”Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si, koko sie­lus­ta­si ja mie­les­tä­si.” Tämä on käs­kyis­tä suu­rin ja tär­kein. Toi­nen yh­tä tär­keä on tämä: ”Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.” (Matt. 22:37–39.) Us­kos­ta seu­raa hen­gen he­del­mä­nä rak­kaus lä­him­mäis­tä koh­taan (Gal. 5:22).

Tuu­lah­dus hy­vää

Ker­ran eräs van­ha ys­tä­väm­me to­te­si hie­man leik­ki­säs­ti: ”Ys­tä­vät voi va­li­ta, mut­ta naa­pu­rit an­taa Ju­ma­la.” Kyl­lä, hy­vät naa­pu­rit ovat ja ovat ol­leet ar­kem­me ilo. Niin iso ilo, et­tä heis­tä on tul­lut myös ys­tä­viä, las­tem­me kum­me­ja, osas­ta saat­to­mie­hiä. Mikä ilah­dut­ta­kaan ar­jen kes­kel­lä enem­män kuin ys­tä­väl­li­nen ter­veh­dys ja kuu­lu­mis­ten ky­sy­mi­nen ai­dan ta­kaa. Yh­tei­sel­lä len­kil­lä tai kah­vi­ku­pin ää­res­sä naa­pu­rin kans­sa voi ja­kaa ar­jen iloa ja kuor­maa ja ke­ven­tää sy­dän­tään.

Lap­set opet­ta­vat usein meil­le ai­kui­sil­le en­nak­ko­luu­lo­ton­ta suh­tau­tu­mis­ta toi­siin ih­mi­siin ja toi­saal­ta op­pi­vat kans­sa­käy­mi­sen mal­lia ai­kuis­ten kes­ki­näi­ses­tä yh­tey­des­tä. Usein olen to­den­nut, et­tä en­nal­ta kut­su­mat­to­mat vie­raat tuo­vat ai­van eri­tyis­tä iloa ko­tiin. Pii­pah­ta­mi­nen oven­suus­sa py­säyt­tää het­kek­si ko­din ta­va­no­mai­sik­si muo­tou­tu­nei­ta ru­tii­ne­ja ja on kuin uu­sia tuu­lia vir­tai­si lä­him­mäi­sen mu­ka­na oves­ta si­sään. Ver­taan­sa vail­la ovat ne het­ket, jol­loin us­ko­vais­ten vie­rai­den kans­sa py­säh­dy­tään het­kek­si ja lau­le­taan yh­des­sä Sii­o­nin lau­lu­ja ja vir­siä.

Lä­him­mäi­syys on suur­ta lah­jaa. Us­ko­vai­sil­la on Sii­o­nis­sa, var­sin­kin ko­ti­rau­ha­nyh­dis­tyk­ses­sä, ym­pä­ril­lään kuin suu­ri per­he. Paa­va­li kir­joit­taa ga­la­ta­lai­sil­le: ”Kun meil­lä on vie­lä ai­kaa, mei­dän on siis teh­tä­vä hy­vää kai­kil­le, mut­ta var­sin­kin niil­le, joi­ta us­ko yh­dis­tää mei­hin” (Gal. 6: 10). Lä­him­mäi­set an­taa Ju­ma­la. Mi­ten voi­sin hei­tä ilah­dut­taa?

Tar­vit­see­ko joku yk­si­näi­nen kuun­te­li­jaa ja lä­hel­lä oli­jaa? Oli­si­ko mi­nus­ta apua tut­ta­va­per­heen ar­jen haas­teis­sa? Voi­sin­ko il­moit­taa ni­me­ni re­surs­si­pank­kiin ja an­taa aut­ta­vat kä­te­ni ja kuu­le­vat kor­va­ni lä­him­mäi­se­ni ilok­si? On­ko tä­män päi­vän kii­re niin to­del­li­nen kuin mil­tä se tun­tuu, vai voi­sin­ko an­taa ai­kaa­ni sitä tar­vit­se­val­le – ja huo­ma­ta, mitä it­se tu­len sa­mal­la saa­neek­si?

Teks­ti: Noo­ra Tala-Kop­pe­roi­nen

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L. S.

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 10.4.2019

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys