Tois­ten ar­ki on rau­hal­lis­ta ja kii­ree­tön­tä, kun taas tois­ten elä­män täyt­tää mo­nen­lai­nen toi­min­ta ja te­ke­mi­nen. Elä­män­ti­lan­tees­ta riip­pu­mat­ta on hyvä esit­tää it­sel­leen ky­sy­mys ”Mikä on mi­nul­le tär­kein­tä?”. Vas­tauk­sen poh­ti­mi­nen saat­taa par­haim­mil­laan kir­kas­taa elä­män ja us­kon lah­jan ar­voa juu­ri omal­la koh­dal­la, va­paa­na ym­pä­ris­tön aset­ta­mis­ta vaa­ti­muk­sis­ta ja pai­neis­ta.

Raa­mat­tu opet­taa asi­oi­den oi­ke­as­ta tär­keys­jär­jes­tyk­ses­tä ih­mi­sen elä­mäs­sä: ”Et­si­kää en­nen kaik­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kas­ta tah­to­aan, niin teil­le an­ne­taan kaik­ki tä­mä­kin” (Matt. 6:33). Jee­sus osoit­ti tä­män to­dek­si Ma­ri­an elä­mäs­sä: ”Vain yk­si on tar­peen. Ma­ria on va­lin­nut hy­vän osan, ei­kä sitä ote­ta hä­nel­tä pois.” (Luuk. 10:42.) Ma­ri­al­le oma­koh­tai­nen us­ko ja sen hoi­ta­mi­nen Ju­ma­lan sa­nal­la oli tär­kein­tä si­nän­sä ar­vok­kai­den ajal­lis­ten lah­jo­jen ja as­ka­rei­den kes­kel­lä. Us­ko ava­si hä­nel­le oi­ke­an ar­vo­jär­jes­tyk­sen.

Mi­kään ei sai­si nous­ta us­kon lah­jan edel­le ja muo­dos­tua us­kon es­teek­si. Jee­suk­sen ver­tauk­ses­sa pel­los­ta aar­teen löy­tä­nyt mies myi kai­ken ja os­ti pel­lon. Hä­nel­le tuli oma­koh­tai­nen us­ko ja osal­li­suus Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa elä­män tär­keim­mäk­si aar­teek­si. Vuo­ri­saar­nas­sa Jee­sus opet­ti ”Mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on myös sy­dä­me­si” (Matt. 6:21). Pyhä Hen­ki oh­jaa te­ke­mään sel­lai­sia va­lin­to­ja, et­tä us­ko­vai­nen ih­mi­nen säi­lyt­täi­si us­kon ja hy­vän oman­tun­non. Evan­ke­liu­mi an­taa voi­maa tä­hän kil­voit­te­luun.

Sa­na­kir­jan mu­kaan koh­tuul­li­nen tar­koit­taa sel­lais­ta, mikä py­syy koh­tuu­den ra­jois­sa: ei ole lii­an suur­ta ei­kä toi­saal­ta lii­an pien­tä. Koh­tuul­li­suut­ta voi­daan ku­va­ta myös sa­noil­la so­pi­va tai tar­koi­tuk­sen­mu­kai­nen.

Koh­tuul­li­suut­ta on tar­peen tar­kas­tel­la oma­koh­tai­ses­ti. Mitä mi­nul­la on? Mis­tä voin kiit­tää? Mikä tun­tuu so­pi­val­ta elä­mäs­sä­ni ver­tai­le­mat­ta mui­hin? Koh­tuul­li­suu­teen ei ole yk­si­se­lit­tei­siä mit­ta­rei­ta. Koh­tuul­li­suu­den tar­kas­te­lu ei lii­ty pel­käs­tään ra­haan, ta­va­raan ja val­taan. Sitä on hyvä poh­tia myös har­ras­tuk­siin, ra­vin­toon, ter­vey­teen ja omaan ke­hoon liit­ty­vien ihan­tei­den ja ta­voit­tei­den koh­dal­la.

Jos­kus oman elä­män mo­net teh­tä­vät ja ak­ti­vi­tee­tit joh­ta­vat koh­tuut­to­man ras­kaa­seen kuor­maan, ajan­käy­tön haas­tei­siin ja uu­pu­mi­seen. Eri­tyi­ses­ti sil­loin koh­tuul­lis­ta­mi­seen pyr­ki­vät rat­kai­sut avaa­vat par­haim­mil­laan nä­kö­a­lan ”vä­hem­män on enem­män”.

Mo­nen van­huk­sen to­te­a­mus ”hy­vin me­nee kun ei ver­tai­le” an­taa hy­vän nä­kö­kul­man oman ti­lan­teen tar­kas­te­luun, py­säh­ty­mi­seen ja tyy­ty­väi­syy­teen. Elä­mäs­sä on hyvä ol­la ta­voit­tei­ta, kun­han niis­tä ei tule elä­mää oh­jaa­va tär­kein ar­vo.