On help­po sa­noa, et­tä kaik­ki on Ju­ma­lan lah­jaa, mut­ta mah­do­ton­ta kä­sit­tää, mitä kaik­kea se mer­kit­see. Kuin pin­ta­raa­pai­su­na voim­me aja­tel­la vaik­ka­pa maa­il­man­kaik­keu­den täh­ti­tie­teel­lis­tä mit­ta­kaa­vaa, maan­pääl­li­sen elä­män mik­ros­koop­pi­sen pie­niä ”ra­ken­nus­pa­li­koi­ta”, so­lu­jen ke­mi­al­li­sia re­ak­ti­oi­ta tai luon­non­la­kien vält­tä­mät­tö­myyt­tä. Kai­ken tä­män luo­ja ja yl­lä­pi­tä­jä on Ju­ma­la. Ju­ma­la on an­ta­nut meil­le jo­kai­sel­le myös ai­nut­laa­tui­set, yk­si­löl­li­set lah­jat, omat luon­teen­piir­teem­me ja per­soo­nal­li­suu­den.

Em­me ai­na tun­nis­ta Ju­ma­lan lah­jo­jen run­saut­ta. Hel­pos­ti yl­pei­lem­me on­nis­tu­mi­sil­lam­me ja saa­vu­tuk­sil­lam­me. Unoh­dam­me, et­tä ”jo­kai­nen hyvä an­ti ja täy­del­li­nen lah­ja tu­lee yl­hääl­tä, tai­vaan täh­tien Isäl­tä, jon­ka luo­na ei mi­kään muu­tu, ei valo vaih­du var­jok­si” (Jaak. 1:17). Psal­min ja­keet avaa­vat sil­mi­äm­me: ”Kun minä kat­se­len tai­vas­ta, si­nun kät­te­si työ­tä, kuu­ta ja täh­tiä, jot­ka olet aset­ta­nut pai­koil­leen – mikä on ih­mi­nen! Kui­ten­kin sinä hän­tä muis­tat. Mikä on ih­mis­lap­si! Kui­ten­kin pi­dät hä­nes­tä huo­len.” (Ps. 8:4–5.)

Opet­ta­es­saan Isä mei­dän -ru­kouk­sen jo­ka­päi­väi­sen lei­vän pyyn­töön liit­ty­vis­tä mer­ki­tyk­sis­tä Lut­her kir­joit­taa: ”Ju­ma­la an­taa pyy­tä­mät­tä­kin jo­ka­päi­väi­sen lei­vän kai­kil­le, myös pa­hoil­le ih­mi­sil­le”. Jo­ka­päi­väi­sen lei­vän lah­jat pi­tä­vät si­säl­lään kai­ken sen, ”mitä ruu­miim­me ra­vin­nok­seen ja muu­ten vält­tä­mät­tä tar­vit­see. Sii­hen kuu­luu ruo­ka, juo­ma, vaat­teet, ken­gät, koti, pel­to, kar­ja, raha, omai­suus, kel­po avi­o­puo­li­so, kun­nol­li­set lap­set, kun­nol­li­nen pal­ve­lus­vä­ki, kun­nol­li­set ja luo­tet­ta­vat esi­mie­het, hyvä hal­li­tus, suo­tui­sat säät, rau­ha, ter­veys, jär­jes­tys, kun­nia, hy­vät ys­tä­vät, luo­tet­ta­vat naa­pu­rit ja muu sel­lai­nen”. Tämä kaik­ki on Ju­ma­lan lah­jaa. Paa­va­li muis­tut­taa: ”Em­me me ole tuo­neet mi­tään mu­ka­nam­me maa­il­maan em­me­kä voi vie­dä mi­tään tääl­tä pois. Kun meil­lä on ruo­ka ja vaat­teet, saam­me ol­la tyy­ty­väi­siä.” (1. Tim. 6:7–8.)

Kai­ken tä­män ylä­puo­lel­le aset­tuu suu­rin lah­ja, jon­ka Ju­ma­la on ih­mis­kun­nal­le an­ta­nut: Va­pah­ta­jam­me val­mis­ta­ma lu­nas­tus- ja so­vi­tus­työ. Tä­män lah­jan omis­ta­ja­na ih­mi­nen saa­vut­taa ian­kaik­ki­sen elä­män tai­vaas­sa. Kir­kas­ta­es­saan ih­mi­sil­le Mes­si­as­ta ja elä­vän us­kon lah­jaa Jo­han­nes Kas­ta­ja to­te­si, et­tä ”ei ku­kaan voi ot­taa mi­tään, el­lei sitä an­ne­ta hä­nel­le tai­vaas­ta” (Joh. 3:27). Paa­va­li kir­joit­ti sa­mas­ta asi­as­ta: ”Ar­mos­ta Ju­ma­la on tei­dät pe­las­ta­nut an­ta­mal­la teil­le us­kon. Pe­las­tus ei ole läh­töi­sin teis­tä, vaan se on Ju­ma­lan lah­ja”. (Ef. 2:8.) Ajal­li­set lah­jat jää­vät ker­ran tän­ne, mut­ta elä­vä us­ko tuo pe­las­tuk­sen. Täl­lai­ses­ta lah­jas­ta kan­nat­taa pi­tää kiin­ni Ju­ma­lan voi­man avul­la.