Paa­va­li lie­nee kir­joit­ta­nut Ko­los­sa­lais­kir­jeen van­keu­sai­ka­naan. Kir­jeen ter­vei­sis­sä on nä­ky­vis­sä, et­tä Paa­va­li oli saa­nut ter­vei­siä Ko­los­sas­ta mat­ka­ys­tä­vil­tään.

Paa­va­li ke­hot­taa kir­jees­sä ra­ken­ta­maan elä­män ja us­kon pe­rus­tan yk­sin Ju­ma­lan omas­sa po­jas­saan val­mis­ta­maan pe­las­tuk­seen. Kris­tus kuo­li puo­les­tam­me rak­kau­des­ta mei­tä koh­taan. ”Suu­rem­paa rak­kaut­ta ei ku­kaan voi osoit­taa kuin an­taa hen­ken­sä ys­tä­vän­sä puo­les­ta” (Joh. 15:13).

Sota-aseet käyt­töön

Us­koa seu­raa elä­mä Ju­ma­lan lap­se­na. Paa­va­lin mu­kaan se on elä­mis­tä Kris­tuk­sen yh­tey­des­sä ja osal­li­suu­des­sa: ”Juur­tu­kaa hä­neen, ra­ken­ta­kaa elä­män­ne hä­nen va­raan­sa ja vah­vis­tu­kaa us­kos­sa sen mu­kaan kuin teil­le on ope­tet­tu” (Kol. 2:7).

Ju­ma­lan lap­sen elä­mä ei ole oman tah­don mu­kais­ta, vaan op­paa­na on Pyhä Hen­ki. Kil­voit­te­lu on tais­te­lua vi­hol­li­sen voi­maa ja omas­ta li­has­ta ja ve­res­tä nou­se­via syn­nin vai­ku­tuk­sia vas­taan.

Paa­va­li ku­va­si Ko­los­sa­lais­kir­jees­sä tuo­ta tais­te­lua seu­raa­vas­ti: ”Hau­dat­kaa siis se, mikä teis­sä on maal­lis­ta: si­veet­tö­myys, saas­tai­suus, pa­hat ha­lut ja ah­neus, joka on epä­ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta” (3:5).

Tä­hän tais­te­luun tar­vit­sem­me kaik­ki Ju­ma­lan an­ta­mat sota-aseet (Ef. 6:10–17). Ju­ma­la an­taa lap­sil­leen roh­keut­ta, vii­saut­ta ja voi­maa ar­jen kil­voit­te­luun ja myös val­ta­kun­tan­sa työ­hön.

Ar­mah­ta­vai­suu­den puku yl­le

Ko­los­sa­lais­kir­jees­sä Paa­va­li ke­hot­taa elä­mään ku­ten Ju­ma­lan lap­sen tu­lee elää. ”Te, jot­ka olet­te Ju­ma­lan va­lit­tu­ja, py­hiä ja rak­kai­ta, pu­keu­tu­kaa siis sy­dä­mel­li­seen ar­mah­ta­vai­suu­teen, ys­tä­väl­li­syy­teen, nöy­ryy­teen, lem­pey­teen ja kär­si­väl­li­syy­teen.”

Ju­ma­lan lap­sen elä­mään liit­tyy kes­kei­ses­ti an­teek­si­an­ta­mus: ”Pi­tä­kää huol­ta, et­tä tu­let­te toi­meen kes­ke­nän­ne, an­ta­kaa an­teek­si toi­sil­len­ne, vaik­ka teil­lä oli­si­kin moit­ti­mi­sen ai­het­ta. Niin kuin Her­ra on an­ta­nut teil­le an­teek­si, niin an­ta­kaa te­kin.” (Kol. 3:13.)

Kun on saa­nut pal­jon an­teek­si, on myös halu an­taa an­teek­si. Kil­voit­te­lu on tais­te­lua syn­tiä vas­taan ja sa­mal­la elä­mis­tä an­teek­si­an­ta­muk­sen osal­li­suu­des­sa. Kil­voit­te­lem­me, et­tä sai­sim­me ker­ran voit­to­pal­kin­non, ian­kaik­ki­sen elä­män (2. Tim. 4:7–8).

Tun­to­merk­ki ja Hen­gen he­del­mä

Ko­los­sa­lais­kir­jeen yk­si tär­keä löy­tö on Paa­va­lin ope­tus rak­kau­den mer­ki­tyk­ses­tä. Us­kon ja Py­hän Hen­gen he­del­mää on rak­kaus. Sen ole­muk­ses­ta ja mer­ki­tyk­ses­tä Paa­va­li kir­joit­taa Ko­rint­to­lais­kir­jees­sä (1. Kor. 13).

Rak­kaus on myös Ju­ma­lan lap­sen tun­to­merk­ki. Jee­sus sa­noi ope­tus­lap­sil­leen: ”Minä an­nan teil­le uu­den käs­kyn: ra­kas­ta­kaa toi­si­an­ne! Niin kuin minä olen ra­kas­ta­nut tei­tä, ra­kas­ta­kaa te­kin toi­nen tois­tan­ne. Kaik­ki tun­te­vat tei­dät mi­nun ope­tus­lap­sik­se­ni, jos te ra­kas­tat­te toi­si­an­ne.” (Joh. 13: 34–35).

Paa­va­lin ja Pie­ta­rin kir­jeis­tä voi op­pia, mi­ten tär­ke­ää on elää ja kil­voi­tel­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nan yh­tey­des­sä ja rak­kau­des­sa. Us­ko­vai­nen saa ko­kea tä­män hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti ja konk­reet­ti­ses­ti mat­ka­ys­tä­vien kes­kel­lä. Se il­me­nee rin­nal­la kul­ke­mi­se­na elä­män myö­tä- ja vas­toin­käy­mi­sis­sä sekä eri­tyi­ses­ti tu­ke­na us­kon tiel­lä. Ju­ma­la an­taa mat­kaa var­ten lä­hei­siä saat­to­mie­hiä tu­ek­si ja ilok­si.

Paa­va­lin pu­hut­te­le­vat sa­nat

Us­ko vai­kut­taa rak­kau­den kaut­ta ja se nä­kyy myös lä­him­mäi­sen aut­ta­mi­se­na. ”Jos joku, jon­ka toi­meen­tu­lo on tur­vat­tu, nä­kee vel­jen­sä kär­si­vän puu­tet­ta mut­ta sul­kee hä­nel­tä sy­dä­men­sä, kuin­ka Ju­ma­lan rak­kaus voi­si py­syä hä­nes­sä? Lap­se­ni, äl­kääm­me ra­kas­ta­ko sa­noin ja pu­hees­sa, vaan te­oin ja to­tuu­des­sa.” (1. Joh. 3:17–18.)

Kes­ki­näi­seen rak­kau­teen kuu­luu myös se, et­tä us­kon­vel­jeä tai -si­sar­ta au­te­taan syn­nin al­ta va­pau­teen. Se on to­tuu­des­sa ra­kas­ta­mis­ta, jo­hon Ju­ma­lan sana mei­tä opet­taa. ”Vel­jet, jos joku ta­va­taan te­ke­mäs­tä vää­rin, on tei­dän, joi­ta Hen­ki oh­jaa, lem­pe­äs­ti ojen­net­ta­va hän­tä. Ol­kaa kui­ten­kin va­ruil­lan­ne, et­tet­te it­se jou­du kiu­sauk­seen. Kan­ta­kaa tois­ten­ne tak­ko­ja, niin te to­teu­tat­te Kris­tuk­sen lain.” (Gal. 5:1–2.)

Tämä rak­kaus ei ole tai tule meis­tä it­ses­täm­me, vaan se on Hen­gen he­del­mää ja tai­vaan lah­jaa. Paa­va­lin sa­nat Ko­los­sa­lais­kir­jees­sä pu­hut­te­le­vat vie­lä tä­nään­kin. ”Mut­ta kai­ken kruu­nuk­si tul­koon rak­kaus, sil­lä se te­kee kai­ken täy­del­li­sek­si. Val­lit­koon tei­dän sy­dä­mis­sän­ne Kris­tuk­sen rau­ha, jo­hon tei­dät on yh­den ja sa­man ruu­miin jä­se­ni­nä kut­sut­tu.” (3:14–15.)

Teks­ti: Mat­ti Nie­me­lä

Ku­vi­tus­ku­va: Kari Ven­ga­sa­ho

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 13.2.2019