Rina Palm­roth

Ot­si­kon ky­sy­mys on pyö­ri­nyt mie­les­sä­ni sii­tä läh­tien, kun sain kut­sun Päi­vä­mie­hen blo­gis­tik­si. Luu­len, et­tä kai­kil­la elä­mäs­sään uu­teen teh­tä­vään ryh­ty­neil­lä on ko­ke­mus­ta sa­mas­ta epä­var­muu­den tun­tees­ta. Uu­den edes­sä jän­nit­tää, ja aja­tuk­set läh­te­vät len­toon.

Yri­tin aluk­si ma­dal­taa omaa kyn­nys­tä poh­ti­mal­la, jos­pa kir­joit­tai­sin Päi­vä­mie­hen blo­gin si­jas­ta nuor­ten Kap­säk­ki­ju­tut-verk­ko­si­vuil­la jul­kais­ta­vaan blo­giin – ikää­kään kun ei ole vas­ta kuin pa­ri­kym­men­tä vuot­ta. Poh­din­to­ja­ni verk­ko­toi­mi­tuk­seen kir­joi­tel­les­sa kui­ten­kin lo­pul­ta tuu­ma­sin, et­tä eh­kä se on vain rik­kaus, et­tä kir­joit­ta­jat ovat eri-ikäi­siä ja eri­lai­sis­ta elä­män­ti­lan­teis­ta, niin kuin lu­ki­jat­kin ovat.

Oman epä­var­muu­den kes­kel­lä aja­tus blo­gis­tin teh­tä­väs­tä al­koi kui­ten­kin tun­tua mer­ki­tyk­sel­li­sel­tä. Kut­sus­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön saa ko­kea voi­mak­kaas­ti Tai­vaan Isän huo­len­pi­toa. Eri­lai­set teh­tä­vät ja työt juur­rut­ta­vat Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä ei ole kos­kaan yk­sin, ei täs­sä blo­gis­tin­kaan teh­tä­väs­sä. Us­ko­mi­sen ilo tu­lee lä­hel­le. Mitä sil­loin tar­vit­si­si hä­täil­lä?

Ei hä­täi­lyyn ole ai­het­ta, mut­ta ih­mis­mie­li her­käs­ti harp­poo as­ke­lei­ta eteen­päin ja oman mie­len mö­röt käy kään­tä­mäs­sä stres­si­ta­so­ja kor­ke­am­mal­le. On­nek­si sil­loin voi ja­kaa oman epä­var­muu­den he­rät­tä­mät tun­teet, pe­lot ja aja­tuk­set toi­sen ih­mi­sen kans­sa. Yk­sin ei tar­vit­se jää­dä!

Blo­gis­ti­vuo­si tu­lee ole­maan var­mas­ti mie­len­kiin­toi­nen mat­ka, joka si­säl­tää pal­jon uu­den op­pi­mis­ta elä­mäs­tä ja sen kai­kis­ta vä­reis­tä. En vie­lä tar­kal­leen tie­dä, mis­tä kai­kes­ta tu­len kir­joit­ta­maan, mut­ta mie­li avoin­na ai­heet osu­vat ajal­laan koh­dil­leen. Blo­gis­tin teh­tä­vä aut­taa mi­nua elä­mään het­kes­sä ha­vain­noi­den, ih­me­tel­len ja ihas­tel­len elä­män kul­kua.

Kir­joit­ta­es­sa­ni tätä en­sim­mäis­tä blo­gia ky­sy­mys "ai mi­nä­kö?” on saa­nut uu­den sä­vyn, kii­tol­li­suu­den. Olen kii­tol­li­nen ja hä­kel­ty­nyt­kin sii­tä, et­tä saan elää tu­le­van vuo­den tä­män teh­tä­vän pa­ris­sa. Koen, et­tä Päi­vä­mie­hen blo­gin kir­joit­ta­mi­nen on myös omaa us­koa vah­vis­ta­vaa. Ai­van kuin muis­tu­tus sii­tä, mikä elä­mäs­sä on tär­kein­tä.