JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Elämää ulkosaaristossa – Utö, osa 1/3

Nykyiset blogit
29.9.2023 11.45

Juttua muokattu:

15.11. 11:19
2023111511193920230929114500

Eli­na Lu­mi­jär­vi

Ku­vat: Eli­na Lu­mi­jär­vel­tä ja Jo­han­na Lu­mi­jär­vel­tä

Elet­tiin var­hais­ta ke­vät­tä ar­mon vuon­na 2010, jol­loin mei­dän per­hees­sä oli kah­dek­san las­ta ja elä­mä puu­ha­kas­ta. Van­hin täyt­ti tuo­na ke­vää­nä 14 vuot­ta, ja nuo­rin oli juu­ri syn­ty­nyt. Vii­mei­sen kym­me­nen vuo­den ajan oli kun­nos­tet­tu van­haa ta­loa oi­kein pie­tee­til­lä ros­si­poh­jaa myö­ten.

Työs­sä käy­tiin myös ko­din ul­ko­puo­lel­la. Var­sin­kin puo­li­so­ni työ oli tuol­loin koh­tuul­li­sen kuor­mit­ta­vaa. Ke­hos­sa ja mie­les­sä tun­si, et­tä ol­tiin ai­ka puh­ki. Em­me ol­leet ym­mär­tä­neet kyl­lä ää­neen pyy­tää elä­mään muu­tos­ta, mut­ta eh­kä hil­jai­sen huo­kauk­sen lail­la sel­lai­nen oli läh­te­nyt – toi­ve hyp­pää­mi­ses­tä het­kek­si si­vuun elä­män hek­ti­syy­des­tä.

Edel­li­se­nä syk­sy­nä olim­me pää­ty­neet syys­lo­mal­le Utön saa­rel­le koko per­heel­lä. Ih­met­te­lim­me, mik­si em­me ol­leet tien­neet ky­sei­sen saa­ren ole­mas­sa­o­los­ta ai­kai­sem­min muu­ten kuin ra­di­o­toi­mit­ta­jan lu­kies­sa sää­tie­do­tuk­sia me­ren­kul­ki­joil­le. Ko­ke­mus oli sii­nä mää­rin vai­kut­ta­va, et­tä vii­kon ai­ka­na saa­ri jät­ti jo­kai­seen meis­tä jäl­jen.

Syys­lo­mal­le saa­reen tul­les­sam­me kä­ve­lim­me tih­ku­sa­tees­sa ot­sa­lamp­pu­jen va­los­sa per­jan­tai-il­ta­na en­nen puol­ta yö­tä Utön lai­tu­ril­ta, jo­hon yh­tey­sa­lus Ei­vor oli het­keä ai­kai­sem­min kiin­nit­ty­nyt. Työn­sim­me mat­ka­ta­va­roi­ta mai­to­kär­ryis­sä koh­ti ma­ja­paik­kaa, ja il­mas­sa tuok­sui meri. Oli ko­vin pi­me­ää, mut­ta pi­mey­den hal­kai­si muu­ta­man se­kun­nin vä­lein il­man hal­ko­va, 49 ki­lo­met­rin kan­ta­mal­le sä­teen­sä heit­tä­vä ma­ja­kan­va­lo. Pi­mey­des­sä kuu­lui me­ren ää­ni, vaik­ka ei myrs­kyn­nyt.

Utön ky­lä­tiel­lä ei kul­je au­to­ja, mut­ta ta­pa­sim­me tiel­lä muu­ta­mia val­ta­via ru­pi­sam­ma­koi­ta, joi­den ään­te­ly myös kuu­lui sel­väs­ti. Seu­raa­va­na päi­vä­nä löy­sim­me ky­län­rai­til­ta lii­ken­ne­mer­kin, jos­sa va­roi­tet­tiin aja­mas­ta ru­pi­kon­nien pääl­le.

Lo­ma­vii­kon vii­mei­se­nä il­ta­na olim­me ma­jak­ka­e­sit­te­lys­sä. Siel­lä to­det­tiin saa­ren kou­lun tu­le­vai­suu­den ole­van niin sa­no­tus­ti vaa­ka­lau­dal­la. Ma­jak­ka­e­sit­te­lyä pi­tä­vä opas loi mer­kit­se­vän kat­seen jäl­ki­kas­vuum­me. Jäl­keen­päin hän ker­toi ais­ti­neen­sa sen, mi­ten vah­vas­ti saa­ri oli mei­hin vai­kut­ta­nut.

Tun­ne­jäl­ki oli siis jää­nyt isom­pien ja pie­nem­pien sy­dä­miin, ja lo­man jäl­keen oli pää­tet­ty pa­la­ta jos­kus uu­del­leen saa­reen. Elä­män re­a­li­tee­tit oli­vat kui­ten­kin sel­lai­set, et­tä em­me ol­leet tot­tu­neet ra­ken­te­le­maan epä­re­a­lis­ti­sia ku­vi­tel­mia mah­dol­li­suuk­sis­ta muut­taa ra­di­kaa­lis­ti elä­män­suun­taa.

Tai­vaan Isä oli näh­tä­väs­ti kat­sel­lut mei­tä ja elä­määm­me. Ke­vääl­lä en­nen pää­si­äis­tä saim­me vies­tin Utös­tä. Vies­tis­sä ker­rot­tiin, et­tä saa­res­sa oli­si kau­pan­hoi­ta­jan toi­mi au­ki elo­kuus­ta al­ka­en. Li­säk­si sii­nä il­mais­tiin, et­tä saa­res­sa ky­sei­seen toi­meen pyr­ki­vän hen­ki­lön eduk­si kat­sot­tai­siin kou­lui­käi­set lap­set, jot­ta kou­lun toi­min­ta pys­tyt­täi­siin tur­vaa­maan jat­kos­sa.

En­sik­si vies­ti lä­hin­nä hu­vit­ti, mut­ta hy­vin pian kat­soim­me mie­he­ni kans­sa toi­si­am­me ja to­te­sim­me, et­tä juu­ri nyt oli­si vie­lä mah­dol­lis­ta ot­taa ir­ti­ot­to, kun van­hin lap­sis­ta on vie­lä kak­si vuot­ta pe­rus­kou­lus­sa.

Lop­pu on his­to­ri­aa. Käy­tän­nön asia toi­sen­sa jäl­keen lok­sah­ti pai­koil­leen, ja tun­tui kuin mei­tä oli­si työn­net­ty läh­töön.

Mie­he­ni haki vuo­rot­te­lu­va­paa­ta, ja se hä­nel­le myön­net­tiin. He­la­tors­tai­na minä is­tuin työ­haas­tat­te­lus­sa vau­van ja mie­he­ni kera Utös­sä ja tu­lin va­li­tuk­si Utö Han­de­lin kau­pan­hoi­ta­jak­si. Työ­haas­tat­te­lu kes­kit­tyi pit­käl­ti per­soo­naan ja mei­hin ih­mi­si­nä ja per­hee­nä. Tär­ke­ää oli se, et­tei saa­reen läh­det­ty rat­ko­maan ris­ti­rii­to­ja tai vai­keuk­sia. Mei­dän ha­lut­tiin myös ym­mär­tä­vän, et­tä Utös­tä on pit­kä mat­ka Hel­sin­kiin Stock­man­nin jou­lu­va­loi­hin. Mi­nun pär­jää­mis­tä­ni he ei­vät epäil­leet, vaan to­kai­si­vat, et­tä jos olet pär­jän­nyt La­pis­sa Sal­las­sa, niin pär­jäät tääl­lä­kin.

Elo­kuus­sa per­heem­me kaik­ki ta­va­rat muu­ta­maa suu­rin­ta huo­ne­ka­lua lu­kuun ot­ta­mat­ta oli muu­tet­tu Suo­men ete­läi­sim­pään pis­tee­seen, pie­neen saa­reen kes­kel­le Itä­mer­ta. Saa­ri on au­to­ton ja pin­ta alal­taan 81 heh­taa­ria. Vuo­si­na 2010–2012 saa­res­sa oli noin 30 ym­pä­ri­vuo­tis­ta asu­kas­ta, jois­ta kol­ma­so­sa oli mei­dän per­het­tä.

Saa­res­sa asui tuol­loin vie­lä jo­ku­nen van­huu­den ikään eh­ti­nyt al­ku­pe­räi­nen saa­re­lai­nen. Koim­me hei­dän läs­nä­o­lon­sa ai­van eri­tyi­se­nä asi­a­na noi­na vuo­si­na. Suu­rin osa heis­tä ei ky­en­nyt enää ole­maan tal­ven yli saa­res­sa, mut­ta he tu­li­vat var­hain ke­vääl­lä jäl­ki­pol­ven avus­ta­mi­na ko­ti­kon­nuil­le ja läh­ti­vät tal­vek­si man­te­reel­le. Muu­ta­mat heis­tä kui­ten­kin viet­ti­vät tal­ven­sa­kin Utös­sä saa­re­lais­ten yh­tei­söl­li­syy­den tur­vin.

Saa­res­sa ei ole ylen­palt­tis­ta asun­to­tar­jon­taa, ja olim­me­kin val­mis­tau­tu­neet vaa­ti­mat­to­miin ja epä­käy­tän­nöl­li­siin­kin oloi­hin. Ihan sat­tu­moi­sin kävi kui­ten­kin niin, et­tä ai­ka­naan Me­ren­kul­ku­hal­li­tuk­sen vir­kis­tys­käy­tös­sä ol­lut saa­ren siis­tein ja toi­mi­vin talo pää­tet­tiin lait­taa vuok­ral­le ja sitä tar­jot­tiin meil­le. Asia oli ih­meel­li­nen ja tun­tui suu­ren­moi­sel­ta joh­da­tuk­sel­ta.

Blo­gin seu­raa­va osa il­mes­tyy per­jan­tai­na 6.10.2023.

ElinaLumijärvi
Olen puolivuosisataa vanha yhdeksän lapsen äiti. Olen syntynyt Sallassa, mutta sukujuuriltani karjalainen. Ulkoilen paljon ja liikun pitkiäkin matkoja. Elämä on ollut sisältörikasta, rakasta, ajoittain myös raskasta ja koettelemusten täyteistä. Pienet lapset, vanhukset, eläimet ja musiikki ovat lähellä sydäntäni. Sähköpostini elina.lumijarvi@gmail.com.
23.5.2024

Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. 1. Kor. 12:4–5

Viikon kysymys