JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Eris­tyk­ses­tä va­pau­teen

Nykyiset blogit
20.5.2020 6.05

Juttua muokattu:

22.5. 08:37
2020052208372420200520060500

Elin lap­suut­ta­ni sii­hen ai­kaan, jol­loin oli ta­val­lis­ta, et­tä jo­kai­nen poti kaik­ki niin sa­no­tut las­ten­tau­dit. Ny­kyi­sin ne ovat maas­sam­me hy­vän ro­ko­tu­soh­jel­man vuok­si niin har­vi­nai­sia, et­tä niis­tä ihan uu­ti­soi­daan.

Olin pie­ni ala­kou­lu­lai­nen 1950-lu­vul­la, kun sai­ras­tuin tuh­ka­rok­koon. Pian kaik­ki nel­jä nuo­rem­paa si­sa­rus­ta­ni al­koi­vat oi­reh­tia. Van­hem­mat si­sa­re­ni ja vel­je­ni oli­vat jo tau­din sai­ras­ta­neet. Ihot­tu­ma ku­ti­si, kuu­me vei voi­mat, kor­viin pis­ti, oli ki­peä olo.

Meil­le saa­pui kun­nan­lää­kä­ri, suu­ri tum­ma mies. Mu­ka­naan hä­nel­lä oli pe­lot­ta­va lää­kä­rin­salk­ku, jon­ka avau­tu­mis­ta jän­nit­ty­nei­nä seu­ra­sim­me. Hän kat­soi kurk­kuun ja kor­viin, kuun­te­li ja tut­kai­li polt­ta­via ihot­tu­ma­paik­ko­ja. Ka­ma­riin le­vi­si ”lää­kä­rin haju”. Tut­ki­muk­sen lop­pu­tu­lok­se­na saim­me kor­va­tu­leh­duk­siin pe­ni­sil­lii­niä. Se oli sii­hen ai­kaan val­kois­ta pis­tä­vän ma­kuis­ta jau­hoa, jota äi­ti an­nos­te­li tar­kas­ti ruo­ka­lu­sik­kaan se­koi­tet­tuun so­ke­riin. Piti äk­kiä nie­lais­ta puu­ron kans­sa ja juo­da vet­tä pääl­le.

Voi sitä tou­hua ja me­te­liä, kun sit­ten kuu­me las­ki ja voi­mat al­koi­vat pa­lau­tua. Oli tal­vi, jo­ten ei heti voi­tu ul­koil­la. Pie­nes­sä ka­ma­ris­sa oli kak­si ker­ros­sän­kyä, pin­na­sän­ky ja äi­din ja isän ka­pea sän­ky, ik­ku­nan edes­sä joku ma­ta­la kaap­pi. Sii­nä ra­ken­nel­tiin leik­ke­jä yk­sin­ker­tai­sil­la le­luil­lam­me ja ma­jo­ja vuo­de­vaat­teis­ta. Ik­ku­nas­sa piti ol­la pak­su ver­ho, kun valo niin ko­vas­ti sil­miä aris­ti. Muu­ta­mien viik­ko­jen ku­lut­tua al­koi ruo­ka mais­tua. Pääs­tiin lu­mi­leik­kei­hin.

Vuon­na 1957 olim­me su­vi­seu­rois­sa Kuo­pi­os­sa. Meil­lä oli yk­si­tyis­ma­joi­tus niin lä­hel­lä seu­ra­kent­tää, et­tä ik­ku­nas­ta näim­me seu­ra­tel­tan ja ken­täl­le me­ne­vän au­to­lii­ken­teen. Oli hy­vin sa­teis­ta, vain vä­hän olim­me seu­ra­ken­täl­lä. Es­tee­nä oli myös kova ys­kä, joka al­koi mei­tä lap­sia vai­va­ta. Jo en­nen seu­ro­jen päät­ty­mis­tä läh­dim­me ko­tiin.

Äi­ti sa­noi, et­tä jos mei­dän lap­sil­la ei ole nyt hin­ku­ys­kä, sitä ei ole ole­mas­sa­kaan. Ko­tiin tul­tua äi­ti ot­ti mu­kaan­sa yh­den lap­sis­ta ”mal­lik­si” ja läh­ti lää­kä­riin. Sil­loin käy­tiin täl­lai­ses­sa ta­pauk­ses­sa kau­pun­gin tu­ber­ku­loo­si­toi­mis­tos­sa, jos­sa oli sen alan lää­kä­ri.

Hin­ku­ys­käk­si­hän ko­ke­nut lää­kä­ri sen tun­nis­ti. On muu­ten tau­dil­la hy­vin ku­vaa­va nimi. Luu­len, et­tä hin­ku­ys­kää ei­vät mo­net­kaan tä­män päi­vän lää­kä­rit tun­nis­tai­si.

Mei­dät mää­rät­tiin mo­nek­si vii­kok­si eris­tyk­seen. Ei saa­tu ol­la yh­des­sä naa­pu­rin las­ten ei­kä kei­den­kään vie­rai­den kans­sa. Sa­tei­nen sää on­nek­si muut­tui. Muis­tan, et­tä au­rin­ko näyt­täy­tyi. Ul­ko­na olim­me sit­ten kun jak­soim­me. Pi­hal­tam­me kuu­lui var­si­nai­nen hin­ku­mis­kon­sert­ti.

Al­ku­vai­hees­sa ys­ki­mi­nen ot­ti voi­mil­le, oi­kein rin­taan pis­ti. Ys­kän­lää­ket­tä, lie­nee ol­lut sitä ka­jaa­ni­lais­ta ”Uo­tin ys­kän­lää­ket­tä”, saim­me hel­po­tuk­sek­si.

Viik­ko­jen ku­lut­tua mars­sim­me ri­vis­sä keuh­ko­jen rönt­gen­ku­vauk­seen. En var­maan ol­lut en­nen näh­nyt­kään sel­lais­ta ku­vaa­vaa ko­net­ta. Mu­ka­val­ta tun­tui, kun lää­kä­ri sa­noi kai­ken ole­van hy­vin ja lu­pa­si mei­dän pa­la­ta nor­maa­liin elä­mään.

Vuon­na 1972 kä­vin vie­ras­tun­nil­la kat­so­mas­sa ys­tä­vi­ä­ni, kah­ta sis­kos­ta, jot­ka oli­vat saa­neet sal­mo­nel­la­tar­tun­nan ja jou­tui­vat aluk­si ole­maan sai­raa­las­sa eris­tyk­ses­sä. Kun hei­dän voin­tin­sa pa­ra­ni, hei­tä sai ta­va­ta ul­ko­na.

Aili Pasanen


Päi­vit­täin pyö­räi­lin sai­raa­laan, kun sis­ko­ni oli myös siel­lä po­ti­laa­na, ylim­mäs­sä ker­rok­ses­sa ole­val­la osas­tol­la. Vie­tim­me var­sin haus­ko­ja il­ta­päi­vä­tuo­ki­oi­ta sai­raa­lan sei­nus­tal­la. Mi­nul­la oli mu­ka­na ter­mos­pul­los­sa kah­via ja jo­tain hy­vää kah­vi­lei­pää.

Pa­ras ku­vaus näis­tä päi­vis­tä on sis­ko­ni ys­tä­vil­leen kir­joit­ta­mas­sa ru­nos­sa Yl­hääl­tä kä­sin:


On nei­toa kak­si kuin mar­jaa, il­man pel­toa, il­man kar­jaa,

il­man työ­tä ja il­man huol­ta

kun kat­so­taan vain yh­tä puol­ta.

– Päi­vän var­jo siir­tyy, ku­vat kan­kaal­le piir­tyy.

Oli­si työ­tä ja palk­ka ja ra­haa, ei­vät ole teh­neet kel­le­kään pa­haa.

Jou­tui­vat he sil­ti ris­ti­kon taa, on lä­hel­lä maa.

– Päi­vän var­jo siir­tyy, ku­vat kan­kaal­le piir­tyy.

Edes­sä sai­raa­lan mäki, lä­hel­lä Luo­jan luon­to.

Enää ei ku­kah­da käki, on ke­säl­le vaih­tu­nut muo­to.

– Päi­vän var­jo siir­tyy, ku­vat kan­kaal­le piir­tyy.

Her­kut, kah­vit­kin mais­tu­vat kan­ka­hal­la,

sai­raa­lan mä­el­lä, tien par­ta­hal­la.

Seu­ras­sa suu­ren ys­tä­vä­pii­rin, kes­kel­le voi­sim­me pys­tyt­tää vii­rin.

Koh­ta jo koit­ta­vi va­paus suu­ri, mur­tui kai­kil­ta eris­tys­muu­ri.

– Päi­vän var­jo siir­tyy, ku­vat kan­kaal­le piir­tyy.

Aili Pasanen


Tä­män­kin ke­vään ko­ro­na­ka­ran­tee­nin jäl­keen pää­sem­me jo­nain tu­le­va­na päi­vä­nä va­pau­teen. Kat­som­me ute­li­ai­na ym­pä­ril­lem­me kuin kar­hu pen­tui­neen tal­viu­nil­ta he­rä­tes­sä. Tai kir­maam­me iloi­si­na kuin va­si­kat pääs­tes­sään ke­sä­lai­tu­mil­le pois tal­vi­na­ve­tan pi­mey­des­tä.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
14.8.2020

Kun si­nun sa­na­si avau­tuu, se va­lai­see, tyh­mä­kin saa sii­tä ym­mär­rys­tä. Ps. 119:130

Viikon kysymys