JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Et­si­mään kut­sut­tu

Nykyiset blogit
12.3.2019 6.12

Sa­man­lai­sia utui­sen­kau­nii­ta pah­vi­tau­lu­ja oli mui­den­kin ky­län ta­lo­jen sei­nil­lä: toi­ses­sa Jee­sus sei­soi ve­nees­sä pu­hu­mas­sa ran­nal­la ole­val­le ih­mis­jou­kol­le, toi­ses­sa hän oli yk­sin lam­mas sy­lis­sään.

En tie­dä, vei­sa­si­vat­ko mui­den ta­lo­jen isän­nät vir­siä sun­nun­tai­sin emän­nän ol­les­sa il­ta­lyp­syl­lä, mut­ta mei­dän isä vei­sa­si. Jos­kus kei­kuin kiik­ku­tuo­lin ja­lak­sel­la hä­nen lau­la­es­saan ja kuun­te­lin. Ker­ran ja­las kat­ke­si, ja isä köl­läh­ti lat­ti­al­le se­läl­leen iso vir­si­kir­ja kä­des­sään mus­ta­san­kai­set sil­mä­la­sit ot­sal­le len­näh­tä­nee­nä. Muis­tan hä­nen kau­his­tu­neen il­meen­sä, en­kä vie­lä­kään osaa ol­la nau­ra­mat­ta. Ker­ran taas purs­kah­din it­kuun isän lau­la­es­sa: ”Muut kaik­ki hyl­kää, vaan sinä et. Au­tuu­den sär­ky­neet sy­dä­met si­nul­ta saa­vat, sä luet haa­vat ja kyy­ne­let.” Mi­nus­ta se oli ää­ret­tö­män su­rul­lis­ta. Isän ih­me­tel­les­sä, mikä mi­nul­le tuli, sa­noin, et­tä ham­mas­ta vain pa­kot­taa.

Vih­re­ä­kan­ti­nen ala­kou­lun us­kon­to­kir­ja, Ys­tä­vä sä lap­sien, oli yk­si mie­li­kir­jois­ta­ni. Ky­lä­kin­ke­reis­sä pa­pin ky­sy­es­sä, mitä is­ra­e­li­lai­set te­ki­vät kor­pi­va­el­luk­sel­la, kun ruo­ka ja vesi lop­pui, vas­ta­sin kir­jan mu­kaan: ”He na­pi­si­vat Moo­sek­sel­le.” Kin­ke­ri­pir­tin väki purs­kah­ti nau­ruun kuul­tu­aan to­pa­kan vas­tauk­se­ni, mut­ta pap­pi osa­si lem­pe­äs­ti pe­las­taa mi­nut hä­pe­äs­tä kään­tä­mäl­lä sa­na­tar­kan vas­tauk­se­ni an­si­ok­si.

Häm­mäs­tyin muu­ta­ma vuo­si sit­ten, kun löy­sin 12-vuo­ti­aa­na kir­joit­ta­mas­ta­ni päi­vä­kir­jas­ta sa­nat: ”Tuos­sa pöy­däl­lä pa­laa kynt­ti­lä le­pat­ta­en. Se on niin ro­mant­ti­sen nä­köi­nen, mut­ta sil­ti täs­sä ei ole mi­tään tun­nel­maa. Tääl­tä puut­tuu jo­ta­kin. Mi­nun sie­lu­ni ja­no­aa jo­tain. Usein olen ru­koil­lut sitä ja var­maan saan­kin ja­no­a­van sie­lu­ni täy­tet­tyä kirk­kaal­la ve­del­lä. Tai en minä it­se saa, vaan hän, joka on kai­ken Luo­ja, sen te­kee.”

Vuo­det ku­lui­vat tyy­pil­lis­tä sen ajan nuor­ten elä­mää elä­en. Jol­la­kin ta­voin aloin kui­ten­kin vie­raan­tua ikäis­te­ni jou­kos­ta. Mi­nua vai­va­si sil­loin täl­löin voi­ma­kas kai­ken tyh­jyy­den tun­ne. Luin pal­jon, erää­nä ke­sä­nä koko Raa­ma­tun. Saar­naa­jan kir­jan sa­nat sat­tui­vat: kaik­ki on tur­huut­ta au­rin­gon al­la.

Kul­jin op­pi­kou­lus­sa maal­ta pi­tä­en. Lu­ki­oai­kaan tä­ti­ni muut­ti kau­pun­kiin ja saa­toin jos­kus jää­dä yök­si hä­nen luok­seen. Ka­jaa­nis­sa oli mo­lem­mat kan­san­kirk­kom­me mu­kaan lu­kien tois­ta­kym­men­tä eri­lais­ta hen­gel­lis­tä ko­koon­tu­mis­paik­kaa. Pää­tin tu­tus­tua nii­hin kaik­kiin. Pai­kal­li­sen sa­no­ma­leh­den il­moi­tus­si­vul­ta et­sin ta­pah­tu­ma­pai­kat ja -ajat. Eh­din jo käy­dä muu­ta­mis­sa, mut­ta mie­lee­ni ei jää­nyt läm­min­tä tun­nel­maa kum­mem­paa.

Lop­pi­ai­saat­to­na me­nin or­to­dok­si­sen kir­kon il­ta­pal­ve­luk­seen. Ve­nä­läi­sen kir­jal­li­suu­den suur­ku­lut­ta­ja­na lu­mou­duin ku­vien ja lois­ta­vien vä­rien pal­jou­des­ta, suit­suk­keen tuok­sus­ta, li­tur­gi­an kau­neu­des­ta. Sa­ma­na il­ta­na heti pal­ve­luk­sen jäl­keen me­nin rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le.

Ka­dul­ta nous­tiin pie­neen etei­seen. Oi­ke­al­la oli keit­tiö, va­sem­mal­la seu­ra­sa­li ker­man­vaa­lei­ne puu­penk­kei­neen. Edes­sä pu­hu­ja­ko­ro­ke, har­mo­ni, sei­näl­lä kak­si mus­ta­val­kois­ta hen­ki­lö­ku­vaa, Mart­ti Lut­her ja Lars Lee­vi La­es­ta­dius. Is­tuu­duin ta­ka­penk­kiin van­hem­pien nais­ten vie­reen.

Kun puhe al­koi, luu­len ko­ke­nee­ni jo­tain sa­man­kal­tais­ta kuin ne Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min mie­het, jot­ka fa­ri­seuk­set ja yli­pa­pit lä­het­ti­vät Jee­suk­sen luo pi­dät­tä­mään hä­net. Mie­het pa­la­si­vat tyh­jin kä­sin. Pap­pien ti­va­tes­sa, mik­si te et­te tuo­neet Jee­sus­ta, mie­het sa­noi­vat: ”Yk­si­kään ih­mi­nen ei iki­nä ole pu­hu­nut sil­lä ta­voin kuin hän”. Koin voi­mak­kaas­ti, mik­si ku­kaan ei ole en­nen noin pu­hu­nut, noin­han asi­at ovat. Jot­kut lä­hel­lä­ni ole­vat nai­set nou­si­vat ylös ja pyy­si­vät syn­te­jään an­teek­si. Mi­nä­kin nou­sin.

Sen il­lan jäl­keen et­si­mi­nen päät­tyi. Al­koi tie ja mat­ka, jol­lais­ta en tien­nyt ole­van ole­mas­sa­kaan. Ke­vät­tal­ven kirk­kaus, huh­ti­kuun alun pää­si­äi­nen, en­sim­mäi­set su­vi­seu­rat nou­se­vat muis­tois­sa­ni mie­leen täyn­nä rie­mua kuin psal­min 122 al­ku­sa­nat: ”Ilo val­ta­si mi­nut, kun kuu­lin sa­nan: Me läh­dem­me Her­ran huo­nee­seen!”

Kirk­koi­sä Au­gus­ti­nuk­sen lau­se, ih­mis­sy­dän on le­vo­ton niin kau­an, kun­nes se löy­tää le­von Ju­ma­las­sa, muut­tui to­dek­si. Myös Lut­he­rin se­li­tys kol­man­teen us­kon­kap­pa­lee­seen pu­hut­te­li: ”Us­kon, et­ten voi omas­ta jär­jes­tä­ni en­kä voi­mas­ta­ni us­koa Her­raa­ni Jee­suk­seen Kris­tuk­seen en­kä pääs­tä hä­nen luok­seen,vaan et­tä Pyhä Hen­ki on kut­su­nut mi­nua evan­ke­liu­min vä­li­tyk­sel­lä.”

Kaik­ki, alus­ta al­ka­en, on ol­lut Ju­ma­lan kä­sit­tä­mä­tön­tä ar­moa. En mil­loin­kaan oli­si löy­tä­nyt, jos mi­nua ei oli­si kut­sut­tu et­si­mään.

TuulaStång
Olen syntyperäinen kainuulainen, kolmilapsisen pienviljelijäperheen tytär. Työkseni opetin ala-asteikäisiä lapsia Kainuun kunnissa ja pari vuotta muuallakin. Asun Kajaanissa kerrostalokodissa. Lapsuudenkotini maalla on toinen elämänympäristöni. Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen: tuula.stang(at)gmail.com
18.1.2020

Hän on lä­het­tä­nyt mi­nut ju­lis­ta­maan Her­ran rie­mu­vuot­ta, päi­vää, jona Ju­ma­lam­me an­taa pal­kan. Hän on lä­het­tä­nyt mi­nut loh­dut­ta­maan kaik­kia mur­heel­li­sia. Jes. 61:2

Viikon kysymys