JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Huh­ti­kuus­sa ilon kaut­ta

Nykyiset blogit
1.5.2021 7.00

Juttua muokattu:

30.4. 14:08
2021043014082620210501070000

1.4. tors­tai

Yö on tul­lut. Koh­ta vaih­tuu vuo­ro­kau­si. On vie­lä het­ki kuun en­sim­mäis­tä päi­vää. Täs­sä kuus­sa kaik­ki ilon kaut­ta, toi­von.

Saim­me pal­mu­sun­nun­tai­na eri­tyi­sen iha­nan tu­li­ai­sen luo­nam­me vie­rail­leel­ta sis­kol­ta­ni. Mikä ta­han­sa tu­li­ai­nen on iha­na, oli­pa se sit­ten proo­sal­li­nen tai juh­laa ko­hot­ta­va. Ku­kat ovat iha­nia ja kynt­ti­lät ja ser­ve­tit. Kah­vi tai tee tai he­del­mät ovat iha­nat saa­da. Mut­ta tämä pal­mu­sun­nun­tain tu­li­ai­nen oli vieh­kois­ta vieh­koin: saim­me Sha­kes­pe­a­ren So­ne­tit! Sii­nä on pe­reh­ty­mis­haas­tet­ta lo­puk­si elä­mää. Täs­sä ky­sei­ses­sä pai­nok­ses­sa kun­kin au­ke­a­man va­sem­mal­la puo­lel­la on so­net­ti eng­lan­nik­si ja oi­ke­al­la puo­lel­la sama Aa­le Tyn­nin kään­nök­se­nä. Täs­tä päi­väs­tä al­koi So­net­ti päi­väs­sä -haas­te. Haas­tet­ta näyt­tää ole­van jo ai­van tar­peek­si pel­käl­lä suo­men­ne­tul­la au­ke­a­man­puo­lis­kol­la…

Nämä 1500- ja 1600-lu­vuil­la syn­ty­neet rak­kaus­ru­not ovat elä­viä vie­lä tä­nään­kin. Per­hees­säm­me on juu­ri nyt il­mas­sa nuor­ta rak­kaut­ta. Toi­vo­kaam­me, et­tä nuo­ret ra­kas­ta­vai­set voi­si­vat jos­kus lau­sua Sha­kes­pe­a­ren 62. so­ne­tin lop­pu­sä­keen toi­sil­leen:

” Si­nua, toi­nen mi­nuu­te­ni, kii­tän, / ikää­ni päi­vie­si vä­rit lii­tän.”

9.4. per­jan­tai

Lun­ta sa­taa sa­ke­a­naan. Näim­me töyh­tö­hyy­pän vii­kol­la. On var­maa, et­tä ke­vät on pian luo­nam­me.

Pää­si­äi­sen tulp­paa­nit le­ven­te­le­vät mal­ja­kois­sa. Tulp­paa­ni on kau­nis kuk­ka vie­lä täy­del­li­ses­ti au­en­nee­na­kin.

Kat­soim­me van­ho­ja va­lo­ku­via äi­ti­ni luo­na pää­si­äi­sen ai­kaan. Iha­nia ku­via per­hees­tä, su­vus­ta, juh­lis­ta, ar­jes­ta, ke­säs­tä, elä­mäs­tä. Erääs­sä ku­vas­sa äi­ti­ni on oman isän­sä ha­lauk­ses­sa. Äi­ti on juu­ri val­mis­tu­nut Ke­mi­jär­ven se­mi­naa­ris­ta, ja saa ilon­täy­tei­sen on­nit­te­lu­ha­lauk­sen isäl­tään. Oli­si­ko­han äi­ti tul­lut juu­ri Ke­mi­jär­vel­tä ko­tiin ja juos­sut ko­ti­por­tail­la odot­ta­van isän­sä sy­lei­lyyn? Äi­dil­tä ni­mit­täin puut­tuu ku­vas­sa toi­ses­ta ja­las­ta san­daa­li. San­daa­lit­to­man ja­lan nilk­ka on hie­nos­ti ojen­tau­tu­nee­na. Kuva kos­ket­taa sy­dä­meen as­ti. Sota on ko­et­tu ja elä­mä jat­kuu. Van­ha isä iloit­see lap­sen­sa kans­sa. Ku­vas­ta huo­kuu tun­nel­ma: täs­sä minä olen, elä­mä! On ilon ja rak­kau­den het­ki!

Kat­se­lem­me äi­din ja isän kih­la­jais­ku­vaa ja ku­via häis­tä.

Seu­raa­van ke­sän ku­vis­sa äi­dil­lä on sy­lis­sään en­sim­mäi­nen lap­si, iso­sis­ko­ni.

Al­bu­mei­den jois­sa­kin ku­vis­sa ovat isä­näi­ti ja äi­di­näi­ti: mum­mi ja äm­mi. Van­ho­ja nai­sia. Pit­kän elä­män elä­nei­tä ja ko­vas­ti työ­tä teh­nei­tä.

On myös pal­jon ku­via meis­tä vii­des­tä sis­kok­ses­ta. On ku­via tä­deis­tä­ni, joi­ta on koko jouk­ko. Ku­vis­sa on pal­jon su­vun nai­sia, joi­den jouk­koon mi­nä­kin kuu­lun. Sii­hen jouk­koon kuu­lu­vat myös mi­nun tyt­tä­re­ni.

On jän­nit­tä­vää miet­tiä, mis­tä minä olen koos­tu­nut ja mik­si olen täl­lai­nen kuin olen. Mitä mi­nus­sa on isä­näi­dil­tä ja mitä äi­di­näi­dil­tä? Kuin­ka pal­jon muis­tu­tan äi­ti­ä­ni ja tä­te­jä­ni? Yk­si tä­deis­tä­ni on ol­lut ai­na ihai­lu­ni koh­de. Oli­sin­pa kuin hän! On myös jän­nit­tä­vää miet­tiä, mis­tä piir­teis­tä koos­tu­vat iha­nat tyt­tä­re­ni.

Per­heen ja su­vun po­jat ja mie­het an­sait­se­vat oman ta­ri­nan­sa. Tä­nään ajat­te­len su­vun nai­sia.

Sha­kes­pe­a­re ru­noi­lee kol­man­nen so­net­tin­sa lo­pus­sa näin:

”Äi­ti­si si­nuun kat­soo: olet pei­li,

hän nä­kee kuk­ka­kuun­sa, huh­ti­kuun;

kun kur­tis­tut, niin iän ik­ku­nois­ta

si­nä­kin kat­sot ai­kaan kul­tai­seen.

Jos elät vaa­li­mat­ta muis­to­a­si,

niin ku­va­si­kin kuo­lee kuol­les­sa­si.”

11.4. sun­nun­tai

En ole sit­ten­kään var­ma, tu­lee­ko ke­vät vii­kon­lo­pun pit­kän lu­mi­sa­teen jäl­keen. En ole myös­kään var­ma, voi­ko koko huh­ti­kuu­ta elää ilon kaut­ta.

Nyt kyl­lä tun­tuu, et­tä sai­si tul­la vä­lil­lä on­nis­tu­mi­si­a­kin. Elä­mä li­puu ohit­se­ni. Mi­hin on men­nyt vii­mei­set kym­me­nen vuot­ta? Ja sitä edel­tä­vät kym­me­nen? En­si vuon­na täy­tän 60. Kan­nat­taa­ko suun­ni­tel­la enää mi­tään ih­meel­li­syyk­siä? Kur­jaa! Mi­nua ope­te­taan ala­ti per­hees­sä­ni, et­tä it­seä ei saa mol­la­ta ei­kä sät­tiä. Tyy­dyn­kin ih­met­te­le­mään, olen­ko saa­nut osu­man etä­la­maut­ti­mes­ta.

Sha­kes­pe­a­re lu­rit­te­lee mi­nul­le so­net­tin­sa nu­me­ro 73 lop­pu­ri­veil­lä: ”Lu­jit­tuu rak­kaus, kun näet sen, / kun tie­dät: ai­kam­me on vä­häi­nen.”

18.4. sun­nun­tai

Sää sää­te­lee tun­ne­ti­lo­ja. Au­rin­koi­se­na päi­vä­nä olo on ker­ta kaik­ki­aan pa­rem­pi kuin päi­vä­nä, jol­loin sa­taa vi­noon, tuu­lee ja pel­ti­kat­to ry­ti­see ja pa­mah­te­lee.

Tä­nään on eh­kä ol­lut ke­vään hie­noin päi­vä. Au­rin­ko on pais­ta­nut aa­mus­ta saak­ka. Joki on jääs­sä ja pel­lot lu­mi­set, mut­ta lin­tu­jen vi­ser­rys on jo täy­del­lis­tä.

Oli­si var­maan ai­van ter­veel­lis­tä, et­tä sää EI sää­te­li­si tun­ne­ti­lo­ja. Se­kin oli­si kyl­lä ter­veel­lis­tä, et­tä tämä oma elä­mä sol­jui­si ta­sai­se­na eteen­päin. Et­tä sil­lä, mil­tä tun­tuu, EI oli­si niin suur­ta mer­ki­tys­tä. Et­tä asi­at me­ni­si­vät vain eteen­päin. Et­tä ei tun­tui­si usein niin kum­mal­ta. Tai et­tä kum­mal­li­sel­ta tun­tu­mi­nen ei sai­si ai­na niin isoa mer­ki­tys­tä.

Voi­si­ko­han it­seä kou­lia ajat­te­le­maan sääs­tä po­si­tii­vi­ses­ti? Jos otan­kin uu­den haas­teen! Hei­tän syr­jään nuo kryp­ti­set so­ne­tit, ja alan ke­hit­te­le­mään sää­rak­kaus­ru­no­ja! Vaik­ka Sha­kes­pe­a­ria mu­ka­el­len näin:

”Ah, tweed-tak­ki­ni, siis voit kas­tua sa nii­tyn lail­la,

ma ul­ko­na viih­dyn, kir­maan huol­ta vail­la!"

Hanna-MariaJurmu
Olen 57-vuotias tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen 4-vuotiaan Kaarin ja 2-vuotiaan Sulon isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com
18.5.2021

Sinä päi­vä­nä Her­ra on ole­va koko maan­pii­rin ku­nin­gas. Hän on ole­va yk­si ja ai­noa Ju­ma­la ja hä­nen ni­men­sä ai­noa, jota avuk­si huu­de­taan. Sak. 14:9

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies