JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ikä­vä tois­ta ih­mis­tä

Päivämiehen vierasblogi
Nykyiset blogit
17.6.2019 8.38

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190617083800

Is­tun kan­non­no­kas­sa ja no­jai­len puun­run­koon. Näen liek­kien hi­taas­ti sy­tyt­tä­vän nuo­ti­on puut täy­teen roi­huun. Hil­jai­suu­den rik­koo lin­nun ha­pui­le­va lau­lu. Kuun­te­len, kuin­ka se aras­ti yrit­tää kut­sua la­ji­to­ve­rei­taan lä­hem­mäk­si. Ai­van kuin minä, ajat­te­len. Yh­tä aras­ti minä us­kal­tau­duin läh­te­mään asun­nos­ta­ni et­si­mään la­ji­to­ve­rei­ta­ni, mut­ta tai­dan ol­la ai­van vää­räs­sä pai­kas­sa. Mik­si ei toi­sen ih­mi­sen as­ke­leet tal­laa sa­maa pol­kua kuin oma­ni? Ei­kö löy­dy mui­ta sa­mois­ta asi­ois­ta kiin­nos­tu­nei­ta? Vai on­ko pol­ku­ja jo lii­kaa täs­sä maa­il­mas­sa? Mik­si minä kul­jen yk­sin, kun Ju­ma­la it­se to­te­si, et­tei ih­mi­sen ole hyvä ol­la yk­si­nään. Ei­kö to­del­la ole ke­tään, joka tart­tui­si kä­des­tä, kun hor­jah­dan po­lul­la?

Vai­vaan tai­ki­naa, uu­des­taan ja uu­des­taan. Kai­paan kä­sil­le­ni te­ke­mis­tä. Kar­de­mum­ma tuok­suu. Kai­voin lei­von­ta­tar­vik­keet esiin, kun is­ki ikä­vä. Ikä­vä tois­ta ih­mis­tä. Minä ai­kui­nen nai­nen ikä­vöin niin, et­tä sy­dä­mee­ni kos­kee. On vai­kea ol­la pai­koil­laan, sik­si täy­tyy kek­siä te­ke­mis­tä. Te­ke­mi­nen­kään ei kui­ten­kaan es­tä tun­te­mas­ta sitä ki­pua, jota yk­si­näi­nen elä­mä­ni mi­nul­le tuot­taa. Ei ole ke­tään, jota pyy­täi­sin naut­ti­maan tuo­ret­ta pul­laa ja mai­toa. Ei ke­tään, joka is­tui­si pöy­dän toi­sel­la puo­lel­la ja ja­kai­si ar­jen ar­ki­sen het­ken. Ei ke­tään, joka kuun­te­li­si nau­ru­a­ni. Ei ke­tään, joka ym­mär­täi­si puo­les­ta sa­nas­ta mi­nua. Ei ke­tään, joka ky­syi­si: Mitä si­nul­le kuu­luu?

Mai­se­mat vi­li­se­vät ohit­se­ni, vie­res­sä­ni is­tuu ih­mi­nen. Yri­tän kes­kus­te­lua, mut­ta en saa vas­taus­ta. Kai­van lo­pul­ta pu­he­li­me­ni esiin. Se­lai­len pu­he­li­meen saa­pu­nei­ta vies­te­jä. On tyk­käyk­siä, mut­tei yh­tään sa­no­ja. Ih­mi­set tyk­kää­vät ku­vis­ta­ni, joi­den taak­se yri­tän pii­lot­taa yk­si­näi­syy­te­ni. Tyk­kää­jät ei­vät aa­vis­ta, mi­ten pal­jon vaa­tii voi­mia näy­tel­lä, et­tä elä­mä­ni on lois­ta­vaa. To­del­li­suus säi­käyt­täi­si vii­mei­set­kin ih­mis­kon­tak­tit ym­pä­ril­tä­ni. On­ko tämä vie­res­sä­ni is­tu­va muu­ka­lai­nen sa­mas­sa ti­lan­tees­sa kuin minä? En us­kal­la ky­syä en­kä sa­noa ää­neen omaa ti­lan­net­ta­ni. Ju­ma­la kui­ten­kin tie­tää aja­tuk­se­ni, hä­nel­tä en voi pii­lou­tua ku­vie­ni taak­se.

”Olet niin roh­kea ja it­sel­li­nen. Mi­ten osaat­kin teh­dä tuon kai­ken ihan yk­sin?” kuu­len tut­ta­vie­ni sa­no­van, kun ker­ron va­el­lus­reis­sus­ta­ni tai sii­tä, mi­ten lo­ma­ni päät­teek­si muut­to­ni su­juu yh­den ih­mi­sen voi­min. Pyyk­ki­ko­ne­kin on toi­min­ta­kun­nos­sa sa­ma­na il­ta­na. ”Ei, en minä ole roh­kea. Ei vain ol­lut ke­tään, ke­nel­tä pyy­tää apua. Ja op­pii­han sitä, kun mui­ta te­ki­jöi­tä ei ole.”

Et­sin taas uu­den po­lun, uu­den puun, jo­hon no­ja­ta. Uu­den pai­kan, jon­ne sy­tyt­tää nuo­tio ja jos­sa voi­si mah­dol­li­ses­ti koh­da­ta toi­sen kul­ki­jan. Tääl­lä­kin lau­laa lin­tu, ja toi­nen vas­taa. Vi­hel­län, ja koh­ta sy­lis­sä­ni on koi­ra, joka nuo­lee in­nok­kaas­ti kas­vo­ja­ni. Olen ai­na­kin täl­le ne­li­jal­kai­sel­le tär­keä ja mer­ki­tyk­sel­li­nen. Tun­nen, kuin­ka yk­si­näi­syy­den kova kuo­ri re­pei­lee. En ha­lua kä­per­tyä vain it­see­ni. Le­vi­tän ma­kuu­pus­sin riip­pu­mat­too­ni, au­rin­ko pai­nuu met­sän taak­se.

Ee­va Kil­ven kir­joit­ta­mat sa­nat tu­le­vat mie­lee­ni:

Nuk­ku­maan käy­des­sä ajat­te­len:

Huo­men­na minä läm­mi­tän sau­nan,

pi­dän it­se­ä­ni hy­vä­nä,

kä­ve­ly­tän, ui­tan, pe­sen,

kut­sun it­se­ni il­ta­teel­le,

pu­hut­te­len ys­tä­väl­li­ses­ti ja ihail­len ke­hun;

Sinä pie­ni, ur­hea nai­nen, minä luo­tan si­nuun.

Ni­mi­merk­ki "Rida"

Päivämiehen Vierasblogi
Päivämiehen verkkolehden vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia lehdessämme. Lukijat voivat tarjota tekstejään julkaistavaksi vierasblogiin.
13.8.2020

Her­ra, sinä olet oi­ke­a­mie­li­nen, oi­ke­at ovat si­nun pää­tök­se­si. Ps. 119:137

Viikon kysymys