JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Isä­nä ja kas­vat­ta­ja­na

Nykyiset blogit
4.5.2019 6.00

Mie­les­tä­ni van­hat vii­sau­det ovat tot­ta las­ten­kas­va­tuk­ses­sa: ”Pie­net lap­set, pie­net mur­heet, isot lap­set, isot mur­heet.” Tai: ”Pie­ni lap­si pol­kee sy­liä, iso sy­dän­tä.”

Nyt, kun lap­sem­me ovat kaik­ki tul­leet täy­si-ikäi­sik­si, muis­te­len kai­hol­la ai­kaa, jol­loin lap­set oli­vat pie­niä ja juok­si­vat kil­van sy­liin. Kai­kil­la oli niin pal­jon asi­aa, et­tei tien­nyt ketä oli­si kuun­nel­lut. Elä­mä oli kii­reis­tä ja usein ajat­te­lin, et­tä mil­loin tämä kii­re lop­puu? Nyt se on lop­pu­nut – lii­an­kin pian! Ajan ra­tas pyö­rii vää­jää­mät­tö­mäs­ti eteen­päin, ei­kä sitä voi py­säyt­tää. Nyt eläk­keel­lä ol­les­sa on mo­nes­ti ol­lut mie­les­sä­ni kol­mas­kin kuu­le­ma­ni sa­non­ta: ”Sil­loin se on pa­ras­ta ol­lut, kun se on ol­lut työ­tä ja tus­kaa.” Tot­ta on tä­mä­kin.

Taak­se­päin kat­so­es­sa, oma kas­va­tus­työ tun­tuu puut­teel­li­sel­ta. Tu­lee poh­dit­tua, mi­ten oli­si voi­nut hoi­taa teh­tä­vän pa­rem­min. Va­li­tet­ta­vas­ti sitä ei kui­ten­kaan voi ot­taa enää uu­sik­si. Sii­hen olen tyy­ty­väi­nen, et­tä yh­teis­kun­ta an­toi mah­dol­li­suu­den puo­li­so­ni ja las­tem­me äi­din hoi­taa lap­sia ko­to­na. It­se olin työ­ni täh­den pal­jon pois­sa. Työ oli mi­nul­le tär­keä. Pi­din sii­tä ja ha­lu­sin hoi­taa sen niin hy­vin kuin osa­sin. Lii­kun­ta­har­ras­teet aut­toi­vat yl­lä­pi­tä­mään ter­veyt­tä. Jos jo­tain ha­lu­ai­sin ta­ka­na ole­vas­ta isän teh­tä­väs­tä elää uu­del­leen, an­tai­sin enem­män ai­kaa lap­sil­le ja per­heel­le.

Jo­kai­sen lap­sen syn­ty­mä on ol­lut iloi­nen asia. Vas­ta­syn­ty­nyt lap­si sy­lis­sään tun­tee ha­vain­nol­li­ses­ti Ju­ma­lan ih­meel­li­sen luo­mis­työn. Sa­mal­la on ru­kouk­sen mie­li vi­a­ton­ta tai­vaan lah­jaa kat­sel­les­sa: ”An­na Ju­ma­la meil­le tai­toa ja ym­mär­rys­tä kas­vat­taa tätä lah­jak­si saa­tua las­ta.”

Yk­si lap­sis­tam­me syn­tyi seu­ra­mat­kal­la. Vein äi­din en­sin Vaa­san syn­ny­tys­lai­tok­sel­le ja olin mu­ka­na syn­ny­tyk­ses­sä. Syn­ny­tys­sa­lis­ta kii­ruh­din heti pi­tä­mään seu­ra­pu­het­ta. Kun pu­hee­ni lo­pus­sa ker­roin iloi­ses­ta per­he­ta­pah­tu­mas­ta, eräs seu­ra­vie­ras lau­sah­ti: ”Nuo jur­va­laa­set tai­taa ol­la ja­los­tet­tu­ja lai­hi­a­laa­sia.” Asuim­me ni­mit­täin sil­loin Jur­vas­sa ja lau­sah­duk­sen ta­ka­na oli aja­tus nuu­kuu­des­ta.

Kun seu­raa­va lap­si syn­tyi, kä­vin ha­ke­mas­sa äi­din ja lap­sen ko­tiin syn­ny­tys­lai­tok­sel­ta. Joim­me ter­ve­tu­lo­kah­vit ko­dis­sam­me, ja mi­nun oli kah­vin jäl­keen kii­reh­dit­tä­vä vii­kok­si seu­ra­kun­nan rip­pi­lei­ril­le. Sil­loin ei isyys­lo­mas­ta pu­hut­tu vie­lä mi­tään. Myö­hem­min sain mi­nä­kin niis­tä naut­tia. Roh­kai­sen­kin tei­tä isiä pi­tä­mään lo­man­ne. Ne ovat hie­no yh­teis­kun­nan an­ta­ma mah­dol­li­suus ja en­nen kaik­kea hie­no asia lap­sel­le, isäl­le it­sel­le, puo­li­sol­le ja koko per­heel­le.

Ai­van eri­tyi­sen yl­lät­tä­vä ja iloi­nen muis­to on jää­nyt sii­tä, kun nuo­rin tyt­töm­me syn­tyi ko­tiin. Aa­mul­la äi­ti he­rä­si ja tun­si voi­mak­kaat su­pis­tuk­set ja he­rät­ti mi­nut soit­ta­maan lää­kä­ril­le. Näin tein­kin. Pian lää­kä­ri tuli ja am­bu­lans­si­hen­ki­lö­kun­ta pe­räs­sä. Lää­kä­ri to­te­si, et­tä nyt syn­ny­te­tään ko­to­na ja täs­sä omas­sa sän­gys­sä. Muut lap­set he­rä­si­vät ja tu­li­vat ih­met­te­le­mään sän­gyn vie­reen, mitä tääl­lä ko­dis­sam­me oi­kein ta­pah­tuu. Se oli var­si­nai­nen per­he­syn­ny­tys il­man suun­ni­tel­maa. Kaik­ki meni hy­vin ja ta­pah­tu­mas­ta jäi meil­le kai­kil­le hie­not muis­tot.

Jo­kai­nen lap­sem­me on yk­si­lö ja ai­nut­ker­tai­nen ih­mi­nen lah­joi­neen ja heik­kouk­si­neen niin kuin me van­hem­mat kas­vat­ta­ji­na. Vai­mo­ni piti tär­ke­ä­nä, et­tä lap­si saa ol­la pal­jon sy­lis­sä. Elä­män luk­sus ei ole laa­tu­a­jas­sa, vaan ar­jen elä­mäs­sä ja van­hem­pien läs­nä­o­los­sa lap­sil­leen. Hie­no­ja yh­tei­siä het­kiä oli­vat su­vi­seu­rois­sa käyn­nit, kyl­py­lä­mat­kat, yh­tei­set ret­ket ja juh­lat.

Jäl­keen­päin aja­tel­tu­na it­se olI­sin ha­lun­nut an­taa lap­sil­le enem­män myön­teis­tä pa­lau­tet­ta, kan­nus­tus­ta ja ke­hu­ja niis­tä vah­vuuk­sis­ta, joi­ta heil­lä on. Tä­hän liit­ty­en luin Hel­sin­gin Sa­no­mis­ta reh­to­ri Vil­le Lai­va­maan mie­len­kiin­toi­sen haas­tat­te­lun: Hän oli en­nen jämp­ti, mut­ta etäi­nen opet­ta­ja, jol­le oli tär­keä pi­tää kou­lu­luok­ka hil­jai­se­na. Sit­ten hän päät­ti teh­dä pie­niä muu­tok­sia, ja suh­de op­pi­lai­siin muut­tui. ”Mi­nus­ta ni­me­no­maan ai­kui­sen on muu­tet­ta­va käy­tös­tään, jos ta­voi­te on, et­tä lap­si muut­taa käy­tös­tään. Lap­sel­le mer­kit­see pal­jon se, kun hän­tä py­säh­tyy kuun­te­le­maan.”

Lai­va­maa ker­too Pro kou­lu-ni­mi­ses­tä hank­kees­ta, jos­sa hyö­dyn­ne­tään uut­ta tut­ki­mus­tie­toa po­si­tii­vi­sen kas­va­tuk­sen me­ne­tel­mäs­tä. Sii­nä on eri­tyi­sen tär­ke­ää an­taa myön­teis­tä pa­lau­tet­ta toi­vo­tus­ta käy­tök­ses­tä ja kes­kit­tyä sen vah­vis­ta­mi­seen. ”Tar­koi­tus ei en­si­si­jai­ses­ti ole re­a­goi­da on­gel­maan, vaan eh­käis­tä nii­tä en­nal­ta ja kes­kit­tyä op­pi­lai­den vah­vuuk­siin. Toki ei-toi­vot­tuun käy­tök­seen, esi­mer­kik­si ki­roi­luun, puu­tu­taan yhä tar­vit­ta­es­sa kes­kus­te­le­mal­la, mut­ta ei ri­pit­tä­mäl­lä tai läk­syt­tä­mäl­lä. Käyt­täy­ty­mi­so­do­tuk­set on kään­net­tä­vä lap­sen kie­lel­le. On an­net­ta­va sel­ke­ät sään­nöt, ku­ten ”au­tan tois­ta” tai ”otan mu­kaan”. Kun lap­si käyt­täy­tyy toi­vo­tus­ti, opet­ta­ja ke­huu hän­tä (HS 11.4.2019 ”Luo­las­ta pois­tu­nut”).

Kun nuo­re­na avi­o­pa­ri­na opis­ke­lim­me Hel­sin­gis­sä, saim­me ko­kea elä­män suu­rim­man ih­meen. Löy­sim­me Ju­ma­lan val­ta­kun­nan. Ju­ma­la siu­na­si meil­le lap­sia ja toi­veem­me on ol­lut, et­tä he var­jel­tui­si­vat us­ko­mas­sa. Tie­dän, et­tä se ei ole mei­dän val­las­sa, vii­sau­des­sa, tai­dos­sa ei­kä voi­mas­sa. Mei­dän heik­kouk­sis­ta ja va­ja­vuuk­sis­ta huo­li­mat­ta Ju­ma­la voi var­jel­la lap­si­am­me us­ko­mas­sa ja joh­dat­taa ne­kin, jot­ka nyt ei­vät us­ko, val­ta­kun­taan­sa. On­nel­li­nen se koti, jos­sa kuu­luu hei­kol­le ja epä­on­nis­tu­neel­le: ”Syn­nit saa us­koa an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä.”

Nyt kas­va­tus­työs­sä on toi­nen vai­he: Las­tem­me tu­ke­mi­nen ja ru­koi­le­mi­nen hei­dän ja lä­heis­ten puo­les­ta, vaa­ri­na ja mum­mu­na ole­mi­nen las­ten­lap­sil­le. Lo­pul­ta kas­va­tus­työ on elä­män­mit­tai­nen pro­ses­si. Mei­tä kas­va­te­taan ja me kas­va­tam­me.

OlaviVallivaara
Olen juuri eläkkeelle jäänyt pappi. Pappina olen ollut kotimaakunnassani Etelä-Pohjanmaalla ja nyt jo vähän yli puolet elämästäni Keski-Suomessa. Keskisuomalaista ei minusta ole tullut, koska murteeni paljastaa syntyperäni. Näissäkin ”kiriotuksissa” se voi tulla esille. Koen, että ei näin ”köppääsellä” miehellä mitään "erikoosta" blogattavaa ole, mutta ”kiriootan” nyt siitä ilosta ja ihmettelystä, mitä olen saanut kokea. Minulle voi antaa palautetta sähköpostiini: olof.wallenberg@gmail.com.