Tar­ja Kor­ri

Mitä kaik­kea ih­mi­nen tar­vit­see sel­vi­täk­seen elä­mäs­sään?

Raa­ma­tus­sa sa­no­taan: "Mut­ta kun meil­lä on ela­tus ja vaat­teet, niin tyy­ty­kääm­me nii­hin" (1. Tim. 6:8). Isä mei­dän -ru­kouk­ses­sa pyy­de­tään: "An­na meil­le mei­dän jo­ka­päi­väi­nen lei­päm­me." Lut­her se­lit­tää Ka­te­kis­muk­ses­sa: "Jo­ka­päi­väi­nen lei­pä on kaik­ki, mikä kuu­luu ruu­miin ra­vin­toon ja tar­pei­siin, ku­ten ruo­ka, juo­ma, vaat­teet, ken­gät, koti, kon­tu, pel­to, kar­ja, raha, ta­va­ra, hurs­kas puo­li­so, hurs­kaat lap­set, hurs­kaat pal­ve­li­jat, hurs­kas ja us­kol­li­nen esi­val­ta, hyvä hal­li­tus, hy­vät il­mat, rau­ha, ter­veys, hy­vät ta­vat, hyvä mai­ne, hy­vät ys­tä­vät, us­kol­li­set naa­pu­rit ja muu sen­kal­tai­nen."

Omat van­hem­pa­ni ovat ol­leet pie­niä lap­sia, kun Suo­mes­sa on ol­lut sota. Mo­nis­ta asi­ois­ta on ol­lut pu­laa. Mei­dän ai­kam­me lä­hes it­ses­tään sel­vät ruo­ka, vaat­teet ja ken­gät ovat ol­leet vä­his­sä tai puut­tu­neet ko­ko­naan. Van­hem­mat ovat eh­kä jou­tu­neet lait­ta­maan lap­sia näl­käi­si­nä nuk­ku­maan. Ko­te­ja on ra­ken­net­tu vä­his­tä tar­peis­ta ja pel­to­ja rai­vat­tu it­se teh­dyil­lä työ­ka­luil­la. Ko­ti­kon­tua on moni jou­tu­nut vaih­ta­maan ja aset­tu­maan ai­van uu­del­le seu­dul­le. Oma kar­ja on ol­lut mo­nes­sa ta­los­sa eli­neh­to. Nyt se on enää har­vem­pien elin­kei­no, toi­meen­tu­lo han­ki­taan jos­tain muu­al­ta.

Raha ja ta­va­ra kuu­lu­vat ka­te­kis­muk­sen mu­kaan jo­ka­päi­väi­seen lei­pään. Ne ei­vät mo­nes­ti­kaan tule hel­pol­la, vaan nii­den eteen on teh­tä­vä työ­tä. Raa­ma­tus­sa on koh­tia, jois­sa pu­hu­taan työn­te­os­ta. Syn­tiin­lan­kee­muk­sen jäl­keen Ju­ma­la sa­noi Aa­da­mil­le: "Ot­sa­si hies­sä si­nun pi­tää syö­män lei­pä­si" (1. Moos. 3:19). Pal­ve­li­joil­le sa­not­tiin: "Teh­kää työn­ne au­liis­ti, niin kuin pal­ve­li­sit­te Her­raa et­te­kä ih­mi­siä" (Ef. 6:7). Re­hel­li­sel­lä työl­lä on Ju­ma­lan siu­naus. Sa­mas­sa lu­vus­sa ke­ho­te­taan isän­tiä pi­tä­mään huo­li pal­ve­li­jois­ta. Mo­lem­min­puo­li­nen kun­ni­oi­tus ja huo­mi­oi­mi­nen sekä työn­te­ki­jän et­tä työ­nan­ta­jan puo­lel­ta ede­saut­taa hy­vin­voin­tia työ­pai­kal­la. Omis­ta hy­vis­tä työn­te­ki­jöis­täm­me olen erit­täin kii­tol­li­nen!

Avi­o­puo­li­so ja lap­set ei­vät ole it­ses­tään­sel­vyys. Kun on saa­nut per­heen, sii­tä on ai­het­ta kiit­tää. Em­me vält­tä­mät­tä ole sa­maa miel­tä kai­kes­ta tai jaa sa­man­lais­ta ar­vo­maa­il­maa, mut­ta jo­kai­nen per­heen­jä­sen on ih­mi­se­nä yh­tä ar­vo­kas ja ra­kas. Puo­li­so ja lap­set ovat lah­jaa ja lai­naa. Ne voi­daan myös äkil­li­ses­ti me­net­tää.

Esi­val­ta on Ju­ma­lal­ta. Huo­maam­me­ko sitä hy­vää, mitä meil­lä on, vai kiin­ni­täm­me­kö huo­mi­on vain puut­tei­siin? Saam­me ol­la kii­tol­li­sia va­paas­ta isän­maas­ta, lain suo­mas­ta tur­vas­ta ja vaik­ka­pa us­kon­non­va­pau­des­ta. Voim­me ru­koil­la, et­tä meil­lä oli­si hurs­kas ja us­kol­li­nen esi­val­ta sekä hyvä hal­li­tus ja ne sai­si­vat vii­saut­ta teh­dä oi­kei­ta pää­tök­siä kan­sam­me par­haak­si. Raa­ma­tus­sa on ko­ko­nai­nen luku, joka ker­too esi­val­lan mer­ki­tyk­ses­tä (Room. 13:1–7).

Hy­viin il­moi­hin em­me voi it­se vai­kut­taa; ne ovat Ju­ma­lan kä­sis­sä. Rau­haan voim­me vai­kut­taa osal­tam­me lä­hi­pii­ris­sä, mut­ta maa­il­man­laa­jui­ses­ti yk­sit­täi­nen ih­mi­nen on ai­ka voi­ma­ton. Myös ter­veys on lah­jaa. Voim­me teh­dä va­lin­to­ja pa­ran­taak­sem­me ter­veyt­täm­me, mut­ta Ju­ma­la voi an­taa sai­rau­den, jo­hon ei ole hoi­toa. Jos­kus sai­raus tai vam­ma voi ol­la syn­ty­mäs­tä saak­ka. Sil­loin­kin tar­vi­taan luot­ta­mus­ta Ju­ma­lan tah­toon, et­tä jak­saa hy­väk­syä sen.

Van­hem­pien ja kou­lun teh­tä­vä on opet­taa hy­viä ta­po­ja. Tois­ten kun­ni­oit­ta­mi­nen, eri­lai­suu­den hy­väk­sy­mi­nen, myön­tei­nen ajat­te­lu ja ys­tä­väl­li­syys voi­mis­ta­vat hy­vää il­ma­pii­riä, jos­sa ote­taan kaik­ki ih­mi­set huo­mi­oon. Täl­lai­sel­la toi­min­nal­la voi saa­da myös hy­vää mai­net­ta, sa­moin ole­mal­la luot­ta­muk­sen ar­voi­nen.

Elä­män tur­va­verk­ko ovat lä­hei­set, hy­vät ys­tä­vät ja us­kol­li­set naa­pu­rit. He ovat mu­ka­na ar­ki­ses­sa elä­mäs­säm­me, ja us­kon, et­tä jos koh­taam­me vai­keuk­sia, he ovat sil­loin­kin tu­ke­nam­me.

Jo­ka­päi­väi­nen lei­pä kat­taa kai­ken tar­peel­li­sen.