Pau­li Määt­tä

Jou­lu­lah­jo­jen an­ta­mi­nen on iki­ai­kai­nen pe­rin­ne. Jo en­sim­mäi­se­nä jou­lu­na itä­maan tie­tä­jät tu­li­vat ter­veh­ti­mään vas­ta­syn­ty­nyt­tä ar­vok­kai­den lah­jo­jen kans­sa. Wi­ki­pe­di­an mu­kaan lah­jo­jen an­ta­mi­nen yleis­tyi Suo­mes­sa­kin kau­pun­geis­sa 1700-lu­vun lop­pu­puo­lel­la ja maa­seu­dul­la lä­hes sata vuot­ta myö­hem­min. Alun pe­rin lah­jat oli­vat it­se­teh­ty­jä, mut­ta 1800-lu­vun lo­pul­la lah­jo­ja al­koi löy­tyä myös kau­pois­ta.

Lah­jo­jen an­ta­mi­nen ja saa­mi­nen on mu­ka­vaa. Ai­na ei ole mah­dol­lis­ta to­teut­taa kaik­kia haa­vei­ta. Ta­lou­del­li­nen ti­lan­ne voi ol­la es­tee­nä. Lah­jo­jen han­kin­ta pyö­rit­tää ta­lou­se­lä­män rat­tai­ta. Mo­nen yri­tyk­sen vuo­si­tu­los­ta iso osa voi syn­tyä jou­lun ai­kaan. Toi­saal­ta lah­jo­jen tuot­ta­mi­nen ku­lut­taa luon­non­va­ro­ja. Täs­sä­kin asi­as­sa kan­nat­taa aja­tel­la kes­tä­vyyt­tä.

Jou­lun sa­no­ma säi­lyy, mut­ta ul­koi­set jou­lun­viet­to­ta­vat muut­tu­vat vuo­sien saa­tos­sa. So­tien jäl­keen elä­mä oli ny­ky­mit­ta­puun va­los­sa hy­vin köy­hää, mut­ta us­ko tu­le­vai­suu­teen oli vah­va. Vel­je­ni on ker­to­nut, kuin­ka erää­nä jou­lu­na ei ol­lut va­raa juu­ri mi­hin­kään yli­mää­räi­seen. Vas­toin­käy­mi­si­ä­kin oli ol­lut. Isä oli tyy­ty­nyt to­te­a­maan: ruo­kaa on kui­ten­kin riit­tä­nyt.

Omas­sa muis­tis­sa­ni on pari lah­jaa. Ajat oli­vat sil­loin jo hie­man pa­rem­mat. Sain lah­jak­si hie­non leik­ki­au­ton. Se liik­kui ja ään­te­li, ja sii­nä oli va­lot­kin. Pa­ras­ta oli re­kis­te­ri­nu­me­ro. Ma­ka­sin lat­ti­al­la ja kään­te­lin au­toa ylö­sa­lai­sin. Re­kis­te­ri­nu­me­ro 1961 säi­lyi sa­ma­na, vaik­ka au­to oli vää­rin­päin. Mie­tin, et­tä mil­loin­ka­han seu­raa­va pik­ku­poi­ka voi maa­ta lat­ti­al­la ja kään­nel­lä au­toa sa­mal­la ta­val­la.

Toi­nen lah­ja oli pie­ni, pu­nai­nen muo­vi­kuo­ri­nen tas­ku­lamp­pu. Jo aat­toil­ta­na läh­din kä­ve­le­mään maan­tiel­le kirk­kaan täh­ti­tai­vaan al­le. Osoit­te­lin täh­tiä lam­pul­la­ni. Mie­li­ku­vi­tuk­sen sii­vin tas­ku­lam­pun va­lo­kei­la ylet­tyi ai­na maa­il­man­kaik­keu­den ra­jal­le as­ti.

Ai­neet­to­mia lah­jo­ja voi ol­la mo­nen­lai­sia. Ai­na muis­tan – ja ko­ti­ky­lä­ni sil­loi­set asuk­kaat muis­ta­vat – isä­ni jou­lu­puk­ki­na kan­sa­kou­lun jou­lu­juh­las­sa use­an vuo­si­kym­me­nen ajan. Koko ky­län väki osal­lis­tui juh­laan. Juh­las­sa jou­lun sa­no­ma oli kes­kei­ses­sä roo­lis­sa. Jän­ni­tys­tä­kin oli, kun oma esiin­ty­mis­vuo­ro koit­ti. Pie­nes­sä kou­lus­sa kaik­ki op­pi­laat pää­si­vät esiin­ty­mään.

Kun juh­la lä­hes­tyi lop­pu­aan, al­koi kuis­kut­te­lu: mil­loin­han se puk­ki tu­lee ja mitä se nyt on kek­si­nyt. Vih­doin puk­ki tuli ja toi jou­lu­kor­tit ja mah­dol­li­set lah­jat. Sit­ten al­koi pu­kin oma oh­jel­ma. Oh­jel­mas­sa oli ai­na joku ajan­koh­tai­nen ai­he. Hui­kein esi­tys tai­si ol­la, kun puk­ki ot­ti yh­teyt­tä ava­ruu­teen kos­mo­naut­ti Juri Ga­ga­ri­niin. Yh­tey­den ot­ta­mis­ta var­ten olim­me ra­ken­ta­neet mon­ta päi­vää hy­vin tek­ni­sen ja mo­ni­mut­kai­sen nä­köis­tä här­ve­liä. Ky­lä­läi­set jou­tui­vat ar­vuut­te­le­maan, mikä on tot­ta ja mikä vain leik­kiä. Mikä sai isän te­ke­mään täl­lä ta­val­la? En­sin piti löy­tää ai­he ja sit­ten kek­siä, mi­ten idea to­teu­te­taan. Eh­kä se oli huu­to­lais­po­jan tar­ve ol­la jos­kus ky­län kes­ki­pis­tee­nä. Mut­ta var­maan tär­kein mo­tii­vi oli an­taa ky­lä­läi­sil­le lah­jak­si elä­mys.

Per­heen eri elä­män­vai­heis­sa lah­jo­jen mää­rä ja koko vaih­te­lee. Alus­sa han­ki­taan lah­jo­ja puo­li­sol­le. Sit­ten mo­nis­sa per­heis­sä eri­lai­set le­lut täyt­tä­vät lah­ja­sä­kin. Yh­des­sä vai­hees­sa lah­jat ei­vät meil­lä mah­tu­neet yh­teen ei­kä kah­teen­kaan säk­kiin, kun po­jat in­nos­tui­vat värk­kää­mään puus­ta mitä eri­lai­sim­pia esi­nei­tä. Vä­hi­tel­len lah­jat muut­tu­vat tar­ve- ja ko­ris­te-esi­neik­si.

Omas­sa per­hees­säm­me olem­me vii­me vuo­si­na ko­keil­leet lu­paus­lah­jo­ja. En­sin ar­vo­taan, kuka an­taa lah­jan ke­nel­le. Sit­ten lah­jan an­ta­ja kek­sii so­pi­van lah­jan ai­heen. Yleen­sä lu­paus on ol­lut yh­tei­ses­tä ajas­ta. Esi­mer­kik­si vien si­nut on­gel­le tai nuo­ti­ol­le. Voi­daan lait­taa joku ai­ka­mää­rä­kin. Täl­lai­nen lah­ja läm­mit­tää miel­tä mon­ta ker­taa. En­sin ai­heen miet­ti­mi­nen, lah­jan saa­mi­nen, to­teu­tus ja muis­te­le­mi­nen. Useim­mat näis­tä elä­myk­sis­tä oli­si­vat jää­neet to­teu­tu­mat­ta il­man lah­ja­kort­tia.

Lah­jan ei tar­vit­se ol­la suu­ri. Jou­lu­kort­ti­kin on jo pie­ni lah­ja. Se ker­too, et­tä olen muis­ta­nut si­nua. Voi ol­la, et­tä muu­ten ei ole tul­lut yh­teyt­tä pi­det­ty­ä­kään. Lah­jan saa­ja voi ol­la myös tun­te­ma­ton lä­him­mäi­nen lä­hel­lä ja kau­ka­na. Ta­po­ja lah­jan an­ta­mi­seen on mo­nia, esi­mer­kik­si oman seu­ra­kun­nan, kir­kon ul­ko­maa­na­vun tai SRK:n hu­ma­ni­taa­ri­sen avun kaut­ta. Kär­si­vä Uk­rai­nan kan­sa tu­lee mie­leen päi­vit­täin.

Suu­rin jou­lu­lah­ja on Jou­lun lap­si it­se. En­sin­nä­kin jou­lun lap­si syn­ty­mäl­lään, elä­mäl­lään ja pää­si­äi­sen so­vi­tus­työl­lään lah­joit­ti meil­le tien ian­kaik­ki­seen elä­mään. Hä­nen syn­ty­mäs­sään voi näh­dä myös ajal­li­sen nä­kö­kul­man: kyl­lä oli­si an­kea ja pi­meä al­ku- ja kes­ki­tal­vi il­man jou­lua ja sen odo­tus­ta.