JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kesän ja syksyn yhteistyön onnellista aikaa

29.8.2022 6.00

Juttua muokattu:

29.8. 13:12
2022082913125820220829060000

Hel­mi Yr­jä­nä

– Vie­lä­kö sinä olet tääl­lä?

ky­syi syk­sy huo­kais­ten,

kun näki ke­sän vas­tas­saan.


– Voi, vie­lä!

hih­kai­si kesä.

– Vie­lä rii­sun lap­set sort­si­jal­kai­sik­si,

vie­lä läm­mi­tän gril­lit kuu­mik­si,

vie­lä lau­la­tan pör­ri­äis­ten ke­sä­lau­lu­ja.


– Voi, kau­an­ko vie­lä

ai­ot mai­se­mis­sa pyö­riä?

– Vie­lä kuu­kau­den,

eh­kä kau­em­min­kin.

Niin kau­an kuin an­nat mi­nun jää­dä.


– Huo­kaus tuo­ta nuo­ruu­den in­toa,

syk­sy pyö­räyt­ti sil­mi­ään,

mut­ta sil­ti

ke­sän huo­maa­mat­ta

jän­nit­ti hy­my­kuop­pi­aan.


– Mut­ta syk­sy,

aloit­ti kesä aja­tus­taan.

– Teh­dään yh­des­sä

kum­mat­kin osam­me.

Se, min­kä hoi­dam­me par­hai­ten.


Jo in­nos­tui syk­sy­kin

ja eh­dot­ti:

– Teh­dään elo­kuus­ta on­nel­lis­ten ai­ka!

Läm­mi­tä sinä päi­viä,

pais­ta au­rin­ko­na,

an­na voi­mia tou­huun ja työ­hön.


– Sen teen,

lu­pa­si kesä syk­syl­le.

– Hoi­da sinä il­lat ja yöt.

An­na haa­veil­le yk­si­tyis­tä hä­mä­rää

ja peh­meyt­tä vii­ley­den tuo­da.

Sil­lä on­nel­li­sia he ovat, ih­mi­set,

jos pais­te­päi­vän vä­syt­tä­mät mie­len­sä

saa­vat kää­riä kynt­ti­löi­tyyn pi­me­ään.


Hy­vin ovat kesä ja syk­sy hoi­ta­neet yh­teis­työ­tään tänä elo­kuu­na. Pi­din it­se kol­me viik­koa lo­maa elo­kuun alus­ta, ei­vät­kä ke­lit oli­si voi­neet ol­la pa­rem­mat. Sain naut­tia läm­mös­tä – jos­kin vä­lil­lä vä­hem­mäl­lä­kin oli­sin pär­jän­nyt – lem­pe­äs­tä hä­mä­rän li­sään­ty­mi­ses­tä ja us­ko­mat­to­mis­ta uk­ko­sis­ta. Elo­kuun au­rin­gos­sa on jo­ta­kin peh­me­ää, se kul­taa kai­ken, pyö­ris­tää sär­miä ja ta­soit­taa vä­rie­ro­ja.

Olen syö­nyt mar­jo­ja suo­raan pus­kis­ta ja var­vuis­ta, seik­kail­lut uu­sis­sa pai­kois­sa, om­mel­lut, val­vo­nut en­sim­mäi­sen ko­ko­nai­sen yön kos­kaan järk­kä­ri­vuo­ron puit­teis­sa, me­lo­nut ka­noo­til­la pit­sal­le, sie­nes­tä­nyt ja näh­nyt yl­lät­tä­vän pal­jon ys­tä­viä. Mak­se­lin lo­man ai­ka­na mel­ko pal­jon myös vuo­den mit­taan ker­ty­nei­tä uni­vel­ko­ja nuk­ku­mal­la pit­kiä yö­u­nia. Nyt elo­kuun lop­pu­puo­lel­la olen is­tus­kel­lut il­tai­sin par­vek­keel­la kynt­ti­län ja tun­nel­ma­va­lo­jen kau­nis­ta­mas­sa hä­mä­räs­sä ja pi­me­äs­sä nau­tis­ke­le­mas­sa olos­ta ja haa­vei­le­mas­sa.

Ku­vit­te­lin, et­tä osai­sin aloit­taa syk­syn aher­ruk­sen hie­man vä­hem­mäl­lä stres­saa­mi­sel­la, ku­ten edel­li­ses­sä teks­tis­sä ajat­te­lin. En osan­nut, vaan en­sim­mäi­nen viik­ko lo­man jäl­keen on ol­lut niin täyn­nä, et­tä jo­kai­ses­ta päi­väs­tä on tun­tu­nut lop­pu­van tun­nit kes­ken. Lu­pau­duin te­ke­mään taas hie­man töi­tä pa­rin vii­kon ajan, olen aloi­tel­lut gra­dun ai­neis­ton luo­kit­te­lua ja näh­nyt ys­tä­viä. Olen myös hoi­ta­nut kuo­roon liit­ty­viä vas­tuu­teh­tä­vi­ä­ni, jot­ka on­nek­si ovat stres­sin li­säk­si tuo­neet ilo­a­kin päi­viin.

Yh­te­nä il­ta­na kä­vim­me ys­tä­vä­ni kans­sa ku­vaa­mas­sa kuo­ron mai­nos­tuk­seen liit­ty­en vi­de­o­ma­te­ri­aa­lia. Oli kau­nis, kir­kas il­ma, au­rin­ko oli jo eh­ti­nyt las­kea (tun­tui hur­jal­ta, et­tä au­rin­ko las­ki jo yh­dek­sän jäl­keen!) ja tai­vaal­la oli muu­ta­mia pu­ner­tu­via pil­vi­muo­dos­tel­mia. Muu­ta­maa päi­vää ai­em­min olin aja­nut pyö­räl­lä erään puis­ton läpi ja si­vu­sil­mäl­lä huo­man­nut siel­lä kau­nii­ta kuk­kia. Nyt me­nim­me sa­maan paik­kaan, ja ai­van oi­kein olin näh­nyt: puis­tos­sa oli ai­van us­ko­mat­to­mat ruu­suis­tu­tuk­set. Nau­roin ää­neen, niin iloi­nen olin. En oli­si mis­sään ni­mes­sä us­ko­nut, et­tä elo­kuun lo­pus­sa oli­si niin kau­nii­ta ruu­su­ja, jois­ta ei­vät lä­hes­kään kaik­ki nu­put ol­leet edes vie­lä au­en­neet.

Ih­meel­li­nen elo­kuu. Se an­taa vie­lä ke­sän kau­neut­ta ja läm­pöä, mut­ta rau­hoit­taa il­tai­sin syk­syn tuo­mal­la pi­mey­del­lä. Elo­kuu kyp­syt­tää mar­jat ja vil­jat, saa kas­vi­huo­neet pur­sui­le­maan kur­kuis­ta ja to­maa­teis­ta ja met­sät put­kah­te­le­maan täy­teen sie­niä. Olen ai­na yh­dis­tä­nyt elo­kuu­hun uu­den al­kua ja sen tuo­maa tut­tua jän­ni­tys­tä. Tänä vuon­na en käy­nyt os­ta­mas­sa uu­sia ky­niä, jän­nit­tä­nyt uu­den kou­lu­vuo­den al­kua ja läh­te­nyt in­nok­kaa­na nä­ke­mään mui­ta syk­sy­ar­kea aloit­ta­via, vaan aloi­tin vii­den­nen yli­o­pis­to­vuo­te­ni omas­sa huo­nees­sa­ni tie­to­ko­neen ää­rel­lä. Toi­vot­ta­vas­ti vuo­si oli­si myös vii­mei­nen yli­o­pis­to­vuo­te­ni ai­na­kin vä­häk­si ai­kaa, tu­le­vai­suu­des­ta­han en toki mi­tään vie­lä tie­dä.

On­nel­lis­ta elo­kuun lop­pua si­nul­le! Nau­ti vie­lä vii­mei­sis­tä ke­sän tai­don­näyt­teis­tä, mut­ta älä pel­kää ot­taa syk­syä vas­taan. Syk­sy­kin osaa ol­la lem­peä – ja oi, niin ko­vin kau­nis!

HelmiYrjänä
Olen lukemista, kirjoittamista ja opettamista yliopistossa opiskeleva runotyttö. Aikani kuluu musiikin ja valokuvaamisen parissa sekä seikkailemisen haaveilussa, mutta muistan kuitenkin hoitaa myös ihanat huonekasvini. Kun kirjoitan, kirjoitan ihmisille ja toivon saavani heidät ajattelemaan. Jos toiveeni toteutui ja jokin tekstini sai ajatuksesi heräämään, kuulisin niitä mielelläni: helmiyrjana (at) gmail.com.
3.12.2022

Hän hankkii sorretuille oikeuden, hän opettaa köyhille tiensä. Ps. 25:9

Viikon kysymys