JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kir­joi­tus­so­pu­kas­ta ih­mis­ten il­moil­le

8.1.2020 6.58

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420200108065800

”Suu­ret kii­tok­set, et­tä lä­he­tit teks­ti­si Päi­vä­mie­heen blo­gi­näyt­teek­si! On­kin ilo ker­toa, et­tä kut­sum­me si­nut en­si vuo­dek­si Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­den blo­gis­tik­si.”

Tu­lin niin iloi­sek­si lu­et­tu­a­ni tuon Päi­vä­mie­hen toi­mi­tuk­ses­ta saa­ma­ni säh­kö­pos­tin. Otin luot­ta­mus­teh­tä­vän nöy­räs­ti vas­taan.

Olin huo­man­nut Päi­vä­mie­hes­sä Ha­lu­at­ko blo­gis­tik­si? -il­moi­tuk­sen muu­ta­mia viik­ko­ja ai­em­min. Il­moi­tus hy­päh­dyt­ti jo­tain si­säl­lä­ni. Us­kal­tai­sin­ko ha­kea? Jä­tin leh­den avoi­mek­si hel­lan pääl­le. Jos se vaik­ka kut­sui­si myö­hem­min. Sul­jin leh­den kui­ten­kin jon­kin ajan pääs­tä ja tait­te­lin sen pois. Ei, en ha­ki­si.

Vie­lä­kö­hän löy­täi­sin sen Päi­vä­mie­hen, jos­sa oli se blogi-il­moi­tus, huo­ma­sin ajat­te­le­va­ni vii­kon pääs­tä. Et­sin leh­den kä­sii­ni ja re­vin il­moi­tuk­sen jää­kaa­pin oveen. Sa­laa toi­voin, et­tä joku per­heen­jä­se­nis­tä sa­noi­si, et­tä hae, äi­ti, ih­mees­sä blo­gis­tik­si!

Ku­kaan ei pu­hu­nut mi­tään. Lie­kö oli­vat huo­man­neet koko il­moi­tus­ta kaik­kien mui­den tär­kei­den il­moi­tus­ten se­as­ta. Jää­kaap­pim­me oves­sa on täl­lä het­kel­lä kak­si ham­mas­lää­kä­ri-il­moi­tus­ta, yk­si ys­tä­vä­per­heen osoi­te­lap­pu, kym­me­nes­tä lap­ses­ta jää­kaap­pi­mag­neet­te­ja yh­teen­sä 23, Ti­ge­ris­tä os­tet­tu viik­ko­ka­len­te­ri, jota ei ole muis­tet­tu täyt­tää, yk­si äi­tien­päi­vä­kort­ti, pari pii­rus­tus­ta sekä usei­ta epä­vi­ral­li­sia ras­ti­lis­to­ja eri­lais­ten unel­mien to­teut­ta­mis­ta var­ten.

Mie­tin lu­ke­mi­a­ni Päi­vä­mie­hen blo­gi­kir­joi­tuk­sia. Usein kävi niin, et­tä aloi­tet­tu­a­ni jos­ta­kin blo­gis­ta luin kir­joi­tuk­sen toi­sen­sa pe­rään, kos­ka kaik­ki oli­vat niin iha­nia. Oli ol­lut voi­maan­nut­ta­vaa sa­mais­tua tois­ten äi­tien kir­joi­tuk­siin. Oli sil­miä avaa­vaa tu­tus­tua toi­sen­lai­ses­sa elä­män­ti­lan­tees­sa ole­van maa­il­maan. Mie­tin usein myös kir­joit­ta­jan tyy­liä. Oli­ko kir­ja- vai pu­he­kie­lel­lä? To­si­a­si­oi­hin pa­neu­tu­va vai mie­li­ku­vil­la lei­kit­te­le­vä? Niin mo­nen­lai­sia, kaik­ki mie­len­kiin­toi­sia. Niin tai­ta­via!

Epä­sym­met­ri­nen, rö­pe­lö­reu­nai­nen ha­kuil­moi­tus jäi jää­kaa­pin oveen pit­käk­si ai­kaa, vil­kai­sin sitä ai­na vä­lil­lä ohi­men­nen. Toi­saal­ta ha­lut­ti lä­het­tää näy­te­teks­ti an­net­tuun säh­kö­pos­ti­o­soit­tee­seen, toi­saal­ta ajat­te­lin, et­ten ole so­pi­va hen­ki­lö blo­gis­tik­si. Kyn­nys lä­het­tää näy­te­teks­ti oli kor­kea, vaik­ka se oli val­mii­na pääs­sä­ni. Olen har­ras­ta­nut kir­joit­ta­mis­ta koko elä­mä­ni, pie­nes­tä ty­tös­tä läh­tien päi­vä­kir­jan si­vuil­le on tal­len­tu­nut mie­tin­tö­jä elä­mäs­tä.

En­sim­mäi­nen teks­ti­ni liit­tyi Eli­na-ni­mi­seen nuk­kee­ni. Pölk­ky­kir­jai­mil­la kir­joi­tet­tu ku­vi­tel­tu ta­ri­na, jon­ka lau­seet kaar­si­vat hie­man alas­päin teks­tin jat­ku­es­sa. ”Ajat­te­le Eli­na, jos minä oli­sin Ma­ria ja sinä oli­sit Jee­sus-lap­si. Mi­nul­la oli­si hir­veä hätä, kun He­ro­des yrit­täi­si tap­paa si­nut.” Kä­sit­te­lin tu­tun raa­ma­tun­ker­to­muk­sen he­rät­tä­miä tun­tei­ta kir­joit­ta­mal­la sii­tä. Näin olen teh­nyt tä­hän päi­vään as­ti. Kir­joi­tus­te­ra­pi­aa.

Asi­at aset­tu­vat pääs­sä­ni ker­to­mus­muo­toon. Myös se, et­tä vas­ti­kään to­teu­tui elä­mä­ni eh­kä suu­rin unel­ma: sain haa­vei­le­ma­ni opis­ke­lu­pai­kan. Us­ko­mat­to­mal­la ta­val­la jär­jes­tyi kou­luun pää­sy täs­sä elä­män­ti­lan­tees­sa, kun kym­me­nen­nen lap­sen äi­tiys­lo­ma lop­pui. Tai­vaan Isän jär­jes­te­le­mä ai­ka­tau­lu, ajat­te­len.

Kä­sit­te­lin tätä ih­meel­lis­tä asi­aa muo­dos­ta­mal­la sii­tä ta­ri­nan ai­vo­je­ni kir­joi­tus­te­ra­pi­a­so­puk­kaan. Erää­nä päi­vä­nä kes­ken di­gi­taa­li­sen ter­vey­den­huol­lon teh­tä­vän kir­joi­tin sen siel­tä ulos ja lä­he­tin blo­gis­ti­ha­kuun.

Ja täs­sä nyt kir­joi­tan en­sim­mäis­tä blo­gi­teks­ti­ä­ni. Toi­von, et­tä te lu­ki­jat sai­sit­te tart­tu­ma­pin­taa kir­joi­tuk­sis­ta­ni. Voi­sit­te eh­kä sa­mais­tua, eh­kä saa­da ver­tais­tu­kea tai uu­sia aja­tuk­sia. En­nen kaik­kea toi­von, et­tä sai­sin ilah­dut­taa tei­tä.

SuviMyllymäki
Kuudesta pojastaan ja neljästä tytöstään onnellinen "palijasjalakane raahelaine" vaimo. Terveyshallintotiedettä opiskeleva maailmanparantaja, joka voimaantuu ihanista ihmisistä ympärillään, uppoutuu hyviin kirjoihin ja sanoittaa joskus lasten laulut uusiksi. Haaveilee, että "olis kovasa kunnosa". Voit kertoa minulle ajatuksistasi, suvimy@gmail.com
1.4.2020

Ju­ma­la on Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa, hä­nen ve­res­sään, tuo­nut lä­hel­leen tei­dät, jot­ka en­nen olit­te kau­ka­na hä­nes­tä. Ef. 2:13

Viikon kysymys