JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kuperkeikka

5.11.2020 10.35

Juttua muokattu:

5.11. 10:30
2020110510303120201105103500

Olen ol­lut ko­to­na, sai­raus­lo­mal­la, hoi­to­va­pail­la tai vii­me ai­koi­na omais­hoi­don­tu­el­la, mo­nia vuo­sia. Ajoit­tain ar­ki on ol­lut yh­tä ma­ta­la­len­toa, yh­dis­tet­tyä tak­si­kus­kin, te­ra­peu­tin, asi­a­na­ja­jan ja sai­raan­hoi­ta­jan elä­mää, ei­kä työ­e­lä­mäl­le ole riit­tä­nyt juu­ri aja­tus­ta­kaan uh­rat­ta­vak­si. Ko­ro­na­ke­vät kui­ten­kin ke­ven­si elä­määm­me huo­mat­ta­vas­ti, pa­hin rum­ba rau­hoit­tui ja pääs­tin taas mie­lee­ni sen, et­tä ura­suun­ni­tel­mi­a­kin oli­si tä­män ikäi­sel­lä hyvä ol­la.

Jo usei­ta vuo­sia olin ma­kus­tel­lut aja­tus­ta kir­kol­li­ses­ta työs­tä: sun­tio, di­a­ko­ni, kant­to­ri... Näis­tä sun­ti­ok­si on mah­dol­lis­ta opis­kel­la ko­ti­kau­pun­gis­sam­me, jo­ten soit­te­lin seu­ra­kun­taan ja ky­syin, oli­si­ko mah­dol­lis­ta pääs­tä työ­ko­kei­luun nä­ke­mään, jos­ko työ to­si­aan on niin kiin­nos­ta­vaa kuin olin aja­tel­lut. Kuu­kau­sia sitä suun­ni­tel­tiin, ja lo­pul­ta oli aloi­tus­päi­vä so­vit­tu syys­kuun lo­pul­le. Olin in­nois­sa­ni, kirp­pa­reil­la kat­se­lin tar­jon­taa sil­lä sil­mäl­lä, et­tä kaa­pis­ta löy­tyi­si so­vel­tu­via työ­a­su­ja enem­män kuin yk­si vaa­te­ker­ta.

Sit­ten puo­li­so­ni erää­nä päi­vä­nä huo­ma­si, et­tä en­ti­sel­lä työ­nan­ta­jal­la­ni on paik­ka au­ki mei­dän alu­eel­lam­me. Työ­ko­kei­lun al­kuun oli al­le viik­ko, mut­ta tie­sin heti, et­tä tätä mah­dol­li­suut­ta en voi jät­tää käyt­tä­mät­tä. Olin ra­kas­ta­nut mel­ko eri­kois­ta työ­tä­ni sy­dä­me­ni poh­jas­ta ja vuo­sien var­rel­la muis­tel­lut sitä lu­kui­sil­le ih­mi­sil­le in­nos­ta heh­ku­en. Soit­to työ­nan­ta­jal­le vah­vis­ti sen, mitä olin ar­vel­lut­kin: oli­sin ter­ve­tul­lut ta­kai­sin.

Var­sin val­miik­si hi­o­tut lop­pu­e­lä­män ura­suun­ni­tel­mat kei­kah­ti­vat pää­la­el­leen. Yh­teis­kun­nan py­sy­vim­piin kuu­lu­vat ra­ken­teet ja suh­dan­ne­vaih­te­luis­ta elä­vä, pörs­si­hin­toi­hin pe­rus­tu­va ala edus­ta­vat vas­tak­kai­sia maa­il­mo­ja. Py­hän läs­nä­o­loa huo­ku­vat työ­päi­vät vaih­tui­si­vat kaup­pa­kes­kus­ten käy­tä­vil­lä kai­ku­viin mai­nok­siin ja soit­to­lis­to­jen taus­ta­jum­pu­tuk­seen, elä­män suu­ris­sa tai­te­koh­dis­sa elä­vien ih­mis­ten koh­taa­mi­ses­ta hin­ta­neu­vot­te­lui­hin. Äk­ki­sel­tään aja­tel­tu­na näis­sä töis­sä ei ole mi­tään yh­teis­tä.

Ja kui­ten­kin ra­kas­tan työ­tä­ni. Nii­nä päi­vi­nä kun it­sel­lä on va­paa­ta ja pu­he­lin­so­vel­lus näyt­tää työ­ka­ve­rei­den ah­ke­roi­van, ha­lu­ai­sin it­se­kin ol­la mu­ka­na, ja per­jan­tai­sin har­mit­taa, et­tä viik­ko on taas ta­ka­na. Vä­lil­lä on tun­te­ja hil­jais­ta, joku sa­tun­nai­nen asi­a­kas eh­kä ky­säi­see päi­vän hin­taa tai ky­syy, kan­nat­tai­si­ko hä­nen tul­la hie­ro­maan kaup­po­ja. Yh­täk­kiä taas saat­taa ker­tyä jo­noa, ja tark­kuut­ta vaa­ti­vas­sa työs­sä on vain muis­tu­tet­ta­va it­se­ään ot­ta­maan asi­a­kas ja esi­ne ker­ral­laan.

Yh­tei­nen te­ki­jä on­kin asi­ak­kai­den koh­taa­mi­nen kas­vok­kain. Ih­mi­set tu­le­vat luok­se­ni, minä pal­ve­len ja py­rin sii­hen, et­tä he läh­te­vät luo­ta­ni pa­rem­mal­la mie­lel­lä kuin tul­les­saan oli­vat. Mas­ki­suo­si­tuk­sen vuok­si on ol­ta­va eri­tyi­sen läs­nä, kun hy­my­kin nä­kyy vain sil­mis­tä. Tie­dän taas, et­tä mi­nul­le oi­kea työ on sel­lai­nen, jos­sa saan py­säh­tyä toi­sen ih­mi­sen kans­sa.

Kei­kaus oli suu­ri myös sik­si, et­tä työ­a­jat ovat per­he-elä­määm­me aja­tel­len haas­teel­li­set. Kun tä­hän saak­ka puo­li­so­ni on ol­lut elät­tä­jä ja minä hoi­vaa­ja, roo­lit li­mit­ty­vät nyt. Se tar­koit­taa, et­tä puo­li­son­kin on vaih­det­ta­va työ­paik­kaa lä­hi­ai­koi­na, sil­lä aa­mu­var­hai­ses­ta il­ta­myö­hään jat­ku­vat työ­päi­vät, reis­su­vii­kois­ta pu­hu­mat­ta­kaan, ei­vät sovi yh­teen mi­nun työ­ni si­to­vuu­den kans­sa. Em­me sil­ti epä­röi­neet, vaan hyp­pä­sim­me uu­teen ar­keen har­vi­nai­sen yk­si­mie­li­si­nä: nyt on mi­nun vuo­ro­ni ol­la muu­ta­kin kuin äi­ti.

Paula-MaariaItäniemi
35 vuotta, seitsemän lasta – yksi männyn juurelle lepoon laskettuna, kuusi lähellä, ilona ja tarkoituksena. Elän jyväskyläläisen kotiäidin ja omaishoitajan arkea, jonka keskeltä karkaan kuoroharjoituksiin. Siellä laulan itseni keveäksi väsymyksestä, huolista ja tarvitsevista katseista. Pari tärkeää tuntia, ja jaksan taas. Ja kun puoliso palaa töistä, sydämeni läikehtii kiitollisuudesta. Tässä on minun paikkani, jossa on hyvä olla. Minulle voi kirjoittaa: pauria.itaniemi@gmail.com.
15.7.2024

Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa. Hab. 3:4

Viikon kysymys