Olin maa­lis­kuun lo­pul­la en­sim­mäi­sel­lä lä­he­tys­mat­kal­la­ni Af­ri­kas­sa yh­des­sä Sa­mu­li Rie­kin kans­sa. Sa­mu­lil­le mat­ka oli jo kym­me­nes. Mat­kal­la pi­dim­me seu­ro­ja pää­kau­pun­ki Ban­ju­lin ete­lä­puo­li­sel­la alu­eel­la pie­nis­sä kau­pun­geis­sa ja ky­lis­sä, etu­pääs­sä per­heis­sä. Gam­bi­an vi­ral­li­nen kie­li on eng­lan­ti, jo­ten se oli myös ”seu­ra­kie­lem­me”. Jos­kus pu­hei­ta on kään­net­tiin myös rans­kak­si, jos seu­ra­vä­en jou­kos­sa oli Se­ne­ga­lis­ta ja Gui­ne­as­ta muut­ta­nei­ta ja toi­si­naan myös pai­kal­li­sil­le wo­lo­fin ja man­din­kan kie­lil­le. Seu­rat oli­vat joka pai­kas­sa odo­tet­tu ta­pah­tu­ma.

Yh­te­nä päi­vä­nä ajoim­me Jan­jan­bu­re­hiin, joka si­jait­see Gam­bia-joen saa­rel­la n. 350 km ran­ni­kol­ta. Au­ton ik­ku­nas­ta nä­kyi kui­van kau­den mu­kais­ta mai­se­maa, sa­vi­ma­ja­ky­liä ja api­nan­lei­pä­pui­ta. Suu­rem­pien ky­lien ra­joil­la oli po­lii­sin tai ar­mei­jan tar­kas­tus­pis­tei­tä. Mus­li­mi­taus­tai­nen kul­jet­ta­jam­me ha­lu­si käyt­tää mei­tä pai­kal­li­ses­sa UNES­CO:n maa­il­man­pe­rin­tö­koh­tees­sa, joka pys­ty­tet­tyi­ne ki­vi­paa­si­neen muis­tut­ti Bri­tan­ni­an Sto­ne­hen­geä. Paik­kaan liit­tyi pal­jon täh­ti­tie­det­tä ja tai­kaus­koa. Jan­jan­bu­re­his­sa on yk­si us­ko­vai­nen per­he, joka odot­taa seu­ro­ja. Niin­pä täl­lä­kin mat­kal­la jär­jes­tyi mah­dol­li­suus vie­dä tai­vaan ter­vei­siä ja us­kon roh­kai­sua tuon­ne syr­jäi­seen paik­kaan Af­ri­kan man­te­reel­la. Noi­den il­ta­seu­ro­jen al­ka­es­sa kuu­den ai­kaan läm­pö­ti­la oli vie­lä n. 40 as­tet­ta, vaik­ka au­rin­ko oli pian jo las­ke­mas­sa. Sa­mu­li pu­hui vii­ni­puu­ver­tauk­ses­ta ja huo­ma­sin pian, et­tä tulk­kaa­mi­nen tuos­sa läm­pö­ti­las­sa oli haas­teel­lis­ta - ai­van pääs­sä hu­mi­si. Per­heen ai­kui­nen ty­tär Musa sen si­jaan kään­si pu­het­ta su­ju­vas­ti man­din­kak­si. Ju­ma­lan Sana ruok­ki mei­tä kaik­kia.

Pa­luu­mat­kal­la At­lan­tin ran­ni­kol­le huo­ma­sim­me jon­kin mat­kaa ajet­tu­am­me, et­tä tien oi­ke­as­sa reu­nas­sa ma­ka­si nuo­ri tyt­tö liik­ku­mat­ta. Mei­tä edel­lä aja­vat ei­vät py­säh­ty­neet ja myös oma kul­jet­ta­jam­me ajoi en­sin pai­kan ohi. Sa­mu­li sa­noi heti, et­tä em­me­hän voi jät­tää tyt­töä tuo­hon - aa­mu­päi­vän läm­pö­ti­la oli var­maan jo yli 30 as­tees­sa. Niin­pä Pa­je­rom­me teki u-kään­nök­sen ja pa­la­sim­me ty­tön koh­dal­le. Sa­mu­li, minä ja op­paam­me Ala­gie me­nim­me ty­tön luo, joka oli sel­väs­ti pyör­ty­nyt. Va­lu­tim­me juo­ma­pul­los­ta rai­kas­ta vet­tä hä­nen pää­hän­sä ja kä­si­var­sil­leen pit­kän ai­kaa, en­nen kuin hän lii­kah­ti. Vii­mein saa­toim­me aut­taa hä­net pys­tyyn ja pian hän saat­toi sa­noa muu­ta­man sa­nan Ala­gien kans­sa. Il­me­ni, et­tä hän oli kä­vel­lyt ko­dis­taan muu­ta­man ki­lo­met­rin pääs­tä ja koh­ta näim­me, et­tä kau­kaa lä­hes­tyi hi­taas­ti aa­sin ve­tä­mät rat­taat, jos­sa oli ih­mi­siä. Tyt­tö ker­toi, et­tä tu­li­jat ovat hä­nen su­ku­lai­si­aan. Tyt­tö toi­pui niin, et­tä hän saat­toi nous­ta rat­tai­den kyy­tiin. Mie­lel­lään hän ot­ti an­ta­mam­me ve­si­pul­lon.

Mie­tim­me, kuin­ka ih­mi­set saat­toi­vat ol­la tuol­lai­sia, et­tä ei­vät py­säh­dy aut­ta­maan ih­mis­tä, joka voi ol­la hen­gen­vaa­ras­sa - ei ole edes ajal­lis­ta lä­him­mäi­sen­rak­kaut­ta toi­seen ih­mi­seen. Mie­leen tuli Jee­suk­sen ver­taus lau­pi­aas­ta sa­ma­ri­a­lai­ses­ta, jos­sa mo­net kul­ki­vat ohi vas­taa­vas­sa ti­lan­tees­sa.

Vas­ta lau­pi­as sa­ma­ri­a­lai­nen py­säh­tyi aut­ta­maan ja saat­toi ma­ja­ta­loon. Jat­koim­me mat­kaam­me hy­vil­lä mie­lin, et­tä saa­toim­me aut­taa tuo­ta nuor­ta tyt­töä. Mie­les­sä­ni kävi myös pyyn­tö, et­tä tuo tyt­tö voi­si jos­kus koh­da­ta hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti lau­pi­aan sa­ma­ri­a­lai­sen, Jee­suk­sen, ja löy­tää hä­nen val­ta­kun­tan­sa tuol­la Gam­bi­as­sa. Mo­net siel­lä ovat jo teh­neet täl­lai­sen löy­dön ja ovat sii­tä iloi­sia ja on­nel­li­sia.

Rai­mo Haa­pa­lah­ti