JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

“Lii­kut­te­lin lie­den pui­ta, ajat­te­lin ar­mas­ta­ni”

16.12.2021 6.00

Juttua muokattu:

16.12. 07:47
2021121607474820211216060000

Lii­sa Lil­va­nen-Pel­ko­nen


Tu­lin töis­tä ko­tiin. Tun­tui­han se ko­din hen­käys läm­pöi­sem­mäl­tä kuin pak­ka­nen ul­ko­na, mut­ta kun kat­soin läm­pö­mit­ta­riin, se näyt­ti 15 as­tet­ta. Kä­ve­lin keit­ti­öön, ja siel­lä­kin mit­ta­ri väit­ti si­säl­lä ole­van vain 15 as­tet­ta läm­min­tä, vaik­ka hel­las­sa oli ol­lut aa­mul­la tuli.

Sii­nä sit­ten sy­tyt­te­lin tu­let tak­ka­lei­vi­nuu­niin ja puu­hel­laan. Tuo sy­tyt­te­le­mi­nen on mu­ka­vaa puu­haa sil­loin, kun syt­tyy en­sim­mäi­sel­lä yri­tyk­sel­lä, ja nyt kävi niin. Koh­ta kuu­lui iha­na, ko­toi­sa ki­pi­nöi­den räis­ke.


Ei teh­nyt mie­li läh­teä ko­vin kau­ak­si tu­les­ta, vaan jäin taas ker­ran sitä tui­jot­te­le­maan. Mie­les­sä­ni al­koi soi­da Toi­vo Kuu­lan sä­vel­tä­mä ja Ei­no Lei­non sa­noit­ta­ma lau­lu Tui­jo­tin tu­le­hen kau­an. Osa sa­nois­ta piti goog­la­ta, kun en enää muis­ta­nut mi­ten se jat­kui: “...lii­kut­te­lin lie­den pui­ta, ajat­te­lin ar­mas­ta­ni”. Se­päs sat­tui: to­del­la­kin ajat­te­lin ar­mas­ta­ni, kos­ka mie­he­ni läh­ti aa­mul­la Mik­ke­liin as­ti työ­reis­sul­le ja vii­pyy siel­lä vii­kon­lo­pun­kin yli.

Tä­hän osit­tai­seen yk­si­no­loon on jo tot­tu­nut, on­han tuo­ta reis­su­hom­maa kes­tä­nyt jo koh­ta pari vuot­ta, ja it­sel­lä­ni on se pa­rem­pi osa, et­tä saan kui­ten­kin ol­la ko­to­na. Sil­ti jo­kai­nen läh­tö ai­heut­taa pien­tä ikä­vää. Toi­saal­ta jo­kai­nen reis­su on men­nyt tosi no­pe­as­ti ja myös sy­ven­tä­nyt liit­toa. On­nek­si tek­niik­ka mah­dol­lis­taa vies­tit ja ää­ni­pu­he­lut.


“Hii­let heh­kui, ku­vat kul­ki, ajat ar­ma­hat sa­mo­si.” Usein aja­tuk­se­ni me­ne­vät kau­as men­nei­syy­teen. Vä­lil­lä jopa yli pa­rin­kym­me­nen vuo­den taak­se. Sii­hen ai­kaan, kun olin yk­sin. Sii­hen ai­kaan, kun sy­tyt­te­lin en­sim­mäi­siä ker­to­ja tuo­ta lei­vi­nuu­nin tak­kaa ja oma it­se­näi­nen elä­mä­ni oli alus­sa. Nii­hin ai­koi­hin tui­jot­te­lim­me tul­ta myös mo­nil­la nuo­ti­o­ret­kil­lä, mut­ta ai­na pa­ras paik­ka oli täs­sä, oman tu­len ää­res­sä.

Jos­kus otin va­lo­ku­via tu­les­ta, ja ker­ran tuli oli aset­tu­nut ku­vaan kuin en­ke­leik­si. Haa­vei­lin, et­tä jos­kus Tai­vaan Isä joh­dat­tai­si luok­se­ni ih­mi­sen, joka myös tyk­käi­si is­tua ta­kan ää­res­sä ja naut­ti­si pui­den te­ke­mi­ses­tä ja puul­la läm­mit­tä­mi­ses­tä. Noin 25 vuot­ta sitä piti odo­tel­la, mut­ta kan­nat­ti se, kun hy­vän sai.

Mo­nes­ti olen saa­nut tul­la töis­tä sa­vun­tuok­sui­seen läm­pöi­seen ta­loon. Olem­me yh­des­sä muis­tel­leet mie­he­ni en­sim­mäi­siä vie­rai­lu­ja luo­na­ni, kun kaa­doim­me pui­ta ja huo­ma­sin, kuin­ka hän naut­ti sii­tä yh­des­sä te­ke­mi­ses­tä, kan­toi ha­vu­ja ja pöl­le­jä iloi­se­na ja sy­tyt­ti ko­taan nuo­ti­o­ta.

Edel­leen­kin nämä puu- ja tak­ka­hom­mat ovat mei­dän par­hai­ta het­ki­äm­me. Talo on pi­den­ty­nyt, ja tu­li­si­jat ovat li­sään­ty­neet niin, et­tä uu­teen keit­ti­öön tuli puu­hel­la ja ta­lon pää­tyyn sau­naan vie­lä puu­kiu­as, jo­ten jat­kos­sa­kin saam­me naut­tia puu­hom­mis­ta, jos elin­päi­viä an­ne­taan.

LiisaLilvanen-Pelkonen
Asun Akaassa puolisoni ja eläinteni kanssa omakotitalossa keskellä metsää. Työkseni opetan musiikkiopistossa kanteleensoittoa ja musiikin perusteita, ja siitä todella pidän. Sivutyökseni kuljeskelen ihmisten pihoja kaunistamassa ja suunnittelemassa. Harrastan luontoa eli lasken lintuja ja perhosia ja valokuvaan ja kasvatan kaikenlaista. Minulla on aina ollut myös lemmikkieläimiä. Innostun kaikesta ja haluan oppia uutta. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen liisa.lilvanen@gmail.com
20.1.2022

Me saim­me kat­sel­la hä­nen kirk­kaut­taan, kirk­kaut­ta, jon­ka Isä ai­no­al­le Po­jal­le an­taa.

Joh. 1:14

Viikon kysymys