JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Mö­kis­tä ko­dik­si

11.2.2020 6.05

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420200211060500

Liisa Lilvanen-Pelkonen

Liisa Lilvanen-Pelkonen

Tämä mei­dän ta­lom­me on ol­lut mi­nun ko­ti­ni mel­kein ai­na. Sitä en­nen se tar­jo­si ko­din kar­ja­las­ta tul­leel­le evak­ko­per­heel­le. Oli leh­mät na­ve­tas­sa ja pik­kui­nen mök­ki.

Kun olin kak­si­vuo­ti­as, isä os­ti tä­män ta­lon per­heel­lem­me mö­kik­si. Var­hai­sin muis­to­ni tääl­tä on se, kun isä nos­ti mi­nut puo­li­te­kois­ten rap­pus­ten yli maa­han sil­loin, mök­kiä laa­jen­net­tiin. Sii­tä läh­tien asuim­me tääl­lä ke­vääs­tä syk­syyn, mon­ta mon­ta vuot­ta.

Isän kuo­le­man jäl­keen meis­tä lap­sis­ta tuli mö­kin omis­ta­jia. Sen­kin jäl­keen vie­tim­me äi­din kans­sa tääl­lä pit­kät ke­sät.

Opin tun­te­maan hy­vin nämä met­sät ja kuk­ka­ke­dot ja ki­ven­ko­lot. Puut kas­voi­vat sin­ne, mis­sä nii­tä ei alun­pe­rin ol­lut, ja met­säs­tä saa­tiin myös polt­to­puu­ta. Met­sä muut­ti ai­na muo­to­aan, tar­jo­si mus­ti­kat ja sie­net ja loh­du­tuk­sen huo­noi­na het­ki­nä.

Pa­ri­kymp­pi­se­nä aloin ol­la var­ma, et­tä ha­lu­an jää­dä tän­ne. Os­tin si­sa­rus­ten osuu­det it­sel­le­ni ja olin on­nel­li­nen mö­kin omis­ta­ja. 25-vuo­ti­aa­na asuin syk­syl­lä tääl­lä niin myö­hään kuin suin­kin tar­ke­nin, ei ol­lut mi­tään muu­ta läm­mi­tys­tä kuin avo­tak­ka ja sen muu­ri sekä ir­to­pat­te­ri.

Seu­raa­va­na tal­ve­na aloin kis­ko­maan lis­to­ja ja las­tu­le­vy­jä sei­nis­tä ja pää­tin, et­tä teen mö­kis­tä ta­lon. Siis­pä kir­jo­jen ja iha­nien ih­mis­ten avus­tuk­sel­la täs­tä teh­tiin talo: ve­si­joh­dot lai­tet­tiin, säh­köt uu­sit­tiin, lei­vi­nuu­ni lai­tet­tiin, sei­nät ja lat­ti­at eris­tet­tiin.

Voi sitä on­nea, kun kaik­ki oli val­mis­ta. Sain usein rau­ha­nyh­dis­tyk­sen nuo­ri­soa ky­lään, oi­ke­as­taan jo re­mont­ti­ai­ka­na. Tääl­lä nau­ret­tiin ja lau­let­tiin ja soi­tet­tiin, ei­kä häi­rit­ty ke­tään, kun oli met­sä ym­pä­ril­lä. Al­ku­ke­säi­sin pi­din usein pi­ha­seu­ro­ja, se tun­tui mah­dot­to­man iha­nal­ta. Tun­tui, et­tä ta­los­sa oli niin läm­min il­ma­pii­ri asua, et­tä mo­nes­ti mie­tin, voi­ko täl­lais­ta siu­naus­ta elä­mäs­sä ol­la­kaan!

Nii­hin ai­koi­hin talo an­toi vuo­sien ajan myös lo­ma­ko­din vel­jen lap­sil­le, jot­ka viih­tyi­vät hy­vin seu­ra­na­ni mo­nil­la lo­mil­laan. Mi­nul­la oli kis­so­ja ja vuo­hia sekä koi­ra, ja myö­hem­min lam­pai­ta ja pu­pu­ja­kin.

Sis­ko­ni kuo­le­man jäl­keen täs­tä ta­los­ta tuli myös hä­nen las­ten­sa koti joik­si­kin vuo­sik­si. Sil­loin ru­koi­lin, et­tä Tai­vaan Isä an­tai­si tu­ek­se­ni myös puo­li­son.

Vii­si vuot­ta sit­ten tuo toi­vee­ni to­teu­tui. Löy­sim­me mie­he­ni kans­sa toi­sem­me. Talo sai isän­nän. Oli mu­ka­va, kun olin saa­nut sii­hen men­nes­sä ra­ken­net­tua eteis­kuis­tin, et­tä ei tar­vin­nut enää tul­la suo­raan ul­ko-oves­ta olo­huo­nee­seen.

Pian häi­den jäl­keen huo­ma­sim­me, et­tä mök­ki on ai­ka ah­das kah­del­le hen­gel­le. Niin­pä seu­raa­va­na vuon­na jat­koim­me ta­loa niin, et­tä sen pi­tuus kak­sin­ker­tais­tui. Huo­mat­tiin, et­tä ra­ken­te­le­mi­nen on se mei­dän jut­tu ja et­tä ei­hän täs­sä voi muu­ta­kaan kuin seu­raa­vak­si al­kaa te­ke­mään au­to­tal­lia!

Vii­den­kym­me­nen vuo­den ai­ka­na tämä talo ja sen ym­pä­ris­tö ovat muut­ta­neet ai­ka pal­jon muo­to­aan. Olen saa­nut elää tääl­lä mo­nien lä­heis­ten kans­sa, ja ilo­na­ni on ol­lut myös eläi­miä. Juu­ri ei­len sa­noin ää­neen, et­tä ha­lu­ai­sin asua täs­sä ta­los­sa elä­mä­ni lop­puun as­ti, jos Ju­ma­la niin suo.

LiisaLilvanen-Pelkonen
Asun Akaassa puolisoni ja eläinteni kanssa omakotitalossa keskellä metsää.Työkseni opetan musiikkiopistossa kanteleensoittoa ja musiikin perusteita, ja siitä todella pidän. Sivutyökseni kuljeskelen ihmisten pihoja kaunistamassa ja suunnittelemassa. Harrastan luontoa eli lasken lintuja ja perhosia ja valokuvaan ja kasvatan kaikenlaista. Minulla on aina ollut myös lemmikkieläimiä. Innostun kaikesta ja haluan oppia uutta. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen liisa.lilvanen@gmail.com
20.6.2021

Jee­sus sa­noi: "Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. Men­kää ja tut­ki­kaa, mitä tämä tar­koit­taa: 'Ar­mah­ta­vai­suut­ta minä tah­don, en uh­ri­me­no­ja." Matt. 9:12-13

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies