JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Matkan kauneus

10.2.2022 6.00

Juttua muokattu:

9.2. 09:48
2022020909484320220210060000

Jou­ni Le­so­nen

Läh­ties­sä­ni kä­ve­lyl­le tam­mi­kuun aa­mu oli vie­lä pi­meä. Pian kui­ten­kin huo­ma­sin, kuin­ka hy­vin lä­hes täy­si kuu va­lai­see tut­tua met­sä­tie­tä. Kuun va­los­sa lumi ja ko­van tuu­len muo­dos­ta­mat ki­nok­set kim­mel­si­vät puh­taan val­koi­si­na.

Päi­vän hil­jal­leen vaa­le­tes­sa py­säh­dyin muu­ta­man sa­dan met­rin vä­lein kat­se­le­maan ym­pä­ril­le­ni ja kuun­te­le­maan. En kuul­lut juu­ri mi­tään, mut­ta näin pal­jon. Edel­li­sen päi­vän tui­ma tuu­li oli rau­hoit­tu­nut. Tyy­ni pak­ka­saa­mu oli täy­sin hil­jai­nen. Py­säh­te­lin ja ku­va­sin. Jos mi­nun pi­täi­si va­li­ta ”päi­vän kuva” ka­me­raan (pu­he­li­meen) tal­len­ta­mis­ta­ni het­kis­tä, en tie­täi­si, min­kä niis­tä va­lit­si­sin.

Tai­vas heh­kui. Aluk­si se oli kuin tum­maa sa­met­tia, hil­jal­leen vä­rit vaih­tui­vat kirk­kaam­mik­si, tuli purp­pu­raa, pu­nais­ta, kel­tais­ta ja vii­mei­sek­si, päi­vän kirk­kaas­ti pais­ta­es­sa, nä­kyi ”van­ha tai­vas”: kyl­mä, vaa­lea si­ni­syys kat­toi tai­vaan. Kuu oli jo ko­vin him­meä ja pai­nu­mas­sa tai­vaan­ran­nan taak­se.

Kä­ve­lin län­teen. Tuon tuos­ta kään­nyin kui­ten­kin kat­se­le­maan taak­se­ni itään. Edes­sä­ni nä­ky­vä tum­ma län­nen ”sei­nä” sai kau­nii­ta hei­jas­tuk­sia ta­kaa nou­se­vas­ta au­rin­gos­ta. Kat­se­lin, näin ja tun­sin kaik­ki­al­la ym­pä­ril­lä­ni Suu­ren Luo­jan kä­den jäl­jet. Luo­jal­lam­me on va­raa an­taa kau­neut­ta luon­toon kaik­kiin vuo­den- ja vuo­ro­kau­den ai­koi­hin.

Syn­kän ja kyl­män tal­vi­sen yön het­kis­tä on ku­lu­neen tal­ven ai­ka­na ku­vat­tu hui­maa­van upei­ta re­von­tu­lia. On hie­noa, et­tä on ih­mi­siä, jot­ka jak­sa­vat val­voa ja läh­teä kyl­miin tal­vi­öi­hin ku­vaa­maan luon­non suu­ria het­kiä ja ja­ka­vat ot­ta­mi­aan ku­via meil­le, jot­ka em­me jak­sa öi­sin val­voa ja liik­kua ul­ko­na. ”La­pin äi­ti” ku­vaa ”Poh­jan­pa­lo­jen räis­keen” ole­van keh­to­lau­lua La­pin lap­sel­le.

Eh­kä tal­vi­ses­sa luon­nos­sa on vä­hem­män vä­re­jä kuin muis­sa vuo­de­na­jois­sa, mut­ta il­lan ja aa­mun het­ki­nä, aa­mun koit­ta­es­sa ja päi­vän pai­nu­es­sa mail­leen on tal­vi­nen luon­to, ja eri­tyi­ses­ti tai­vas, kau­nis.

Jos­kus olen kuul­lut sa­not­ta­van, et­tä huh­ti­kuu on vuo­den ru­min­ta ai­kaa. Kaik­ki tal­ven ai­ka­na ker­ty­neet liat ovat vie­lä nä­ky­vis­sä. Mai­se­mat ovat pal­jai­ta ja alas­to­mia. Sai­ma Har­ma­ja ku­vaa ru­nos­saan: ”On huh­ti­kuu. On vai­kein ai­ka maan, nyt ke­vät it­kee luo­mis­tus­kis­saan.”

Hie­no­ja het­kiä olen ko­ke­nut myös var­hai­si­na ke­sä­aa­mui­na ja myö­häi­si­nä il­toi­na suu­ril­la Ou­lu­jär­ven se­lil­lä ja Kai­nuun ”ylä­ve­sil­lä” Sot­ka­mon ja Kuh­mon ra­joil­la. Sil­loin au­rin­ko las­kee vä­hän en­nen puol­ta yö­tä vain het­kek­si aal­to­jen taak­se. ”Oi, ly­hyt on Suo­mes­sa su­vi­nen yö! Pian au­rin­ko aal­lois­ta nou­si. ” (Ei­no Lei­no.)

Syk­syn heh­ku­vaa, Suo­men La­pin rus­kaa, lie­nee meis­tä mo­ni­kin ku­van­nut ja ihas­tel­lut pai­kan pääl­lä. Muu­ta­mi­na syk­syi­nä olen puo­li­so­ni kans­sa pääs­syt rus­ka-ai­ka­na Lap­piin. Tu­li­ai­si­na siel­tä on upei­ta ku­via ja muis­to­ja. Tun­tu­rien rin­teil­tä oli hie­noa kat­sel­la vä­ri­kyl­läis­ten, sil­män kan­ta­mat­to­miin nä­ky­vien rin­tei­den lois­toa. ”Heh­kuu kau­neut­ta, nyt la­kas­tu­va maa” (VK 575:3).

Syk­syi­sin sa­taa pal­jon. Sii­nä voi näh­dä myös loh­dut­to­muu­den, kuin jos­kus omas­sa elä­mäs­sä, jos­sa ”mur­heen pil­vet toi­si­an­sa ajaa” (VK 357:3). Ru­noi­li­ja Yr­jö Jyl­hä ku­va­si lo­ka­kuun loh­dut­to­muu­den lä­hes sata vuot­ta sit­ten ru­nos­saan Lo­ka­kuun sade näin: ”Lo­put­to­mat on syk­syn kyy­ne­leet, kun su­ven sur­ma tun­to­an­sa pai­naa.”

Nyt, kes­ki­tal­vel­la, jäis­tä la­keut­ta kat­sel­les­sa muis­te­lin päi­vää, jol­loin ”aa­voil­ta ko­hoi­le­vil­ta tuu­lee kyl­me­ten” (Sai­ma Har­ma­ja). Kai­kis­sa vuo­de­na­jois­sa on oma kau­neu­ten­sa. Ja vaik­ka ”mi­nun maa­il­mas­sa­ni” sa­taa, myrs­ky­ää ja voi ol­la pil­vis­tä ja synk­kää, jos­sain muu­al­la sa­maan ai­kaan au­rin­ko nou­see. Tai las­kee kirk­kaa­na pil­vet­tö­mäl­tä tai­vaal­ta.

Kä­ve­lyn päät­ty­es­sä oli jo kir­kas päi­vä. Aa­mun kau­nein het­ki oli ohit­se. Osa tai­vaas­ta näyt­ti kirk­kaan si­ni­sel­tä. Tuu­li hil­jai­ses­ti. Jos­tain tai­vaan­ran­nal­ta näyt­ti nou­se­van pil­ven rie­ka­lei­ta. Sää­en­nus­tei­den mu­kaan ne toi­si­vat tul­les­saan lu­mi­sa­tei­ta.

Kau­neus ei kui­ten­kaan ole vain täs­sä het­kes­sä. Ei­kä vain täs­sä aa­mus­sa. Men­nei­den vuo­si­kym­me­nien ajan oli töis­sä ja va­paa-ajal­la pal­jon kau­nii­ta päi­viä. Kat­se­lin vie­lä het­ken ym­pä­ril­le­ni, ihas­te­lin nou­se­vaa päi­vää ja men­nei­tä ai­ko­ja. Hy­räi­lin mie­les­sä­ni sa­no­ja ”Kii­tos, Her­ra, ilon teis­tä, mat­kan kau­neu­des­ta” (VK 531:2).

JouniLesonen
Olen Savossa syntynyt, mutta tunnen nykyisin itseni kainuulaiseksi jylhien järvien ja korpien mieheksi. Olen ollut reilu 42 vuotta ambulanssissa töissä ensihoitajana. Meillä on luonto lähellä ja minä lähellä luontoa. On huiman upeaa nousta kesäisenä yönä samaan aikaan auringon kanssa ja mennä järvelle. Voisin kertoa suurista kaloista, joita olen Oulujärveltä saanut. Myös Raamatusta löytyy elämänmakuisia tekstejä, joita voin siteerata aivan arkisiinkin kertomuksiin.
4.10.2022

Herra, sinä valmistat meille rauhan. Myös se on sinun tekoasi, niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan. Jes. 26:12

Viikon kysymys