JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Monenlaisia enkeleitä

5.12.2020 7.05

Juttua muokattu:

3.12. 11:18
2020120311181320201205070500

Mar­ras­kuu on ol­lut meil­lä­kin ni­men­sä ve­roi­nen. Kuol­lut­ta, pi­me­ää, ko­le­aa. Vii­mei­set jout­se­net ovat läh­te­neet, ja nii­den jat­ku­va koi­ko­tus on hil­jen­ty­nyt. Jär­vi on käy­nyt jääs­sä jo use­aan ker­taan, sa­moin maa lu­mi­peit­tei­se­nä. Vä­lil­lä on tul­lut vet­tä, ja kaik­ki on ol­lut mus­taa. Ihan vas­ta ih­met­te­lin, mi­ten aa­mut oli­vat vie­lä ai­ka vaa­lei­ta kou­lu­lais­ten läh­ties­sä, ja sit­ten yh­täk­kiä aa­mul­la oli­kin ihan sy­si­pi­me­ää. Mut­ta taas kun lumi tuli maa­han, aa­mut ovat kau­niin si­ni­siä, hä­mä­riä.

Kaa­mos hii­pii, ku­ten joka vuo­si tä­hän ai­kaan. Toi­si­naan sen tuo­ma pi­meys ja kyl­myys ah­dis­taa jo aja­tuk­se­na­kin. Toi­saal­ta on mu­ka­va nau­tis­kel­la kynt­ti­län­va­los­sa, ym­pä­ri pirt­tiä ja pi­haa vi­ri­tel­ty­jen kaa­mos­va­lo­jen tuik­kees­sa, ryys­tää tee­tä ja kuun­nel­la tuu­len ujel­lus­ta ik­ku­nan ra­os­sa. Puu­has­tel­la ul­ko­na ja ku­vi­tel­la ole­van­sa jos­sain ark­ti­sel­la seu­dul­la, tuu­les­sa ja tuis­kus­sa, ja sil­ti ol­la täs­sä lä­hel­lä, omal­la pi­hal­la!

Al­ku­ai­koi­na tääl­lä pel­kä­sin pi­me­ää. Mie­he­ni ih­met­te­li, mitä sii­nä pel­kään. ”Jos sinä et näe pi­me­äs­sä, niin ei­hän se siel­lä mah­dol­li­ses­ti ole­va­kaan näe si­nua.” Sa­noin pel­kää­vä­ni mör­kö­jä. ”No älä ai­na­kaan lap­sil­le sitä pel­koa siir­rä, kos­ka mör­kö­jä ei ole ole­mas­sa­kaan!” Lie­nen­kö siir­tä­nyt? Vai tar­vit­see­ko pel­ko­ja siir­tää tai opet­taa­kaan? Osa pe­lois­ta tu­lee var­maan ih­mi­sen ja eläi­men­kin al­ku­kan­tai­sis­ta vais­tois­ta, ja ne on tar­koi­tet­tu suo­je­le­maan pe­doil­ta ja vaa­roil­ta.

Eri­tyi­ses­ti vii­me ai­koi­na olen miet­ti­nyt us­kon mu­ka­naan tuo­mia pel­ko­ja, tai pa­rem­min­kin asi­oi­ta, joil­la on tar­koi­tus suo­jel­la mei­tä pa­hal­ta ja mo­nel­ta tur­hal­ta. Us­ko luo kuin suo­ja­muu­rin, toi­mii kil­pe­nä ”ru­man tu­li­sia nuo­lia vas­taan”.

En­täs, jos pe­lot pai­su­vat lii­an suu­riin mit­toi­hin ih­mis­mie­les­sä? Niis­tä tu­lee elä­mää hal­lit­se­via ja ah­dis­ta­via. Ne voi­vat jopa sai­ras­tut­taa, niin mie­len kuin ke­hon­kin. Ne voi­vat tul­la us­kon es­teek­si var­sin­kin, jos niis­tä ei roh­ke­ne pu­hua ke­nel­le­kään edes siel­lä, mis­sä pi­täi­si ol­la vä­li­tön, hy­väk­sy­vä ja tar­peen tul­len myös an­teek­si­an­ta­va il­ma­pii­ri. Miel­tä vai­vaa­vis­ta pe­lois­ta pu­hu­mi­nen vaa­tii roh­keut­ta, jos pel­kää tyr­mää­viä tai vä­hät­te­le­viä sa­no­ja. Ai­na kyse ei ole edes us­kon asi­ois­ta, vaan luon­teen­piir­teis­tä, omi­nai­suuk­sis­ta ja ide­ois­ta, jot­ka oi­kein käy­tet­tyi­nä ja ym­mär­ret­tyi­nä oli­si­vat voi­ma­va­ra ja rik­kaus.

Kui­ten­kin mo­nes­ti, kun on us­kal­tau­tu­nut tai ihan va­hin­gos­sa ajau­tu­nut pu­hu­maan kum­mal­li­sem­mis­ta­kin aja­tuk­sis­taan tai pe­lois­taan, on saa­nut huo­ma­ta, et­tei ole­kaan ai­noa, joka miet­tii ja poh­tii noi­ta asi­oi­ta. Saa­kin ihan yl­lät­tä­väl­tä ta­hol­ta loh­tua ja tu­kea, ym­mär­rys­tä­kin. Aja­tuk­set vain len­te­le­vät pään yli kuin lin­nut, mut­ta nii­den ei kan­na­ta an­taa teh­dä pe­sää pään­sä pääl­le.

Po­si­ol­le tar­jot­tiin SRK:n lä­he­tys­seu­ro­ja, ja otin ne meil­le, et­tei tar­vin­nut ky­sel­lä paik­kaa muu­al­ta. Ajan­koh­dan lä­hes­ty­es­sä mie­les­sä pyö­ri ky­sy­myk­siä mas­kin käyt­töön, tur­va­vä­lei­hin, kah­vi­tuk­seen ja hen­ki­lö­mää­rään liit­ty­en. Mie­ti­tyt­ti, jos tu­lee­kin vä­keä niin pal­jon kuin ker­ran Ta­pa­nin­päi­vän seu­roi­hin. Sil­loin lop­pui­vat is­tu­ma­pai­kat, vaik­ka meil­lä ei ihan pie­ni pirt­ti ole. Mel­kein jo har­mit­ti, et­tä lu­pa­sin­kin, mut­ta seu­rat me­ni­vät oi­kein mu­ka­vas­ti. Saa­tiin kak­si vie­ras­ta oman per­he­vä­en li­säk­si. Pu­heet tu­li­vat niin omaan osoit­tee­seen, et­tä oli­si voi­nut luul­la pu­hu­jien va­koil­leen aja­tuk­si­a­ni etu­kä­teen. Tuli tun­ne, et­tä oi­ke­as­ti heil­le an­ne­taan sa­nat juu­ri kuu­li­joi­den tar­pei­siin. Tai­vaan Isä tie­tää, mitä me tar­vit­sem­me.

Oli ko­toi­sat seu­rat ja jäi tun­ne, et­tä ha­lu­an seu­ro­ja jär­jes­tää vas­tai­suu­des­sa­kin. Seu­ro­jen li­säk­si mu­ka­via muis­to­ja on jut­tu­het­kis­tä pu­hu­jien kans­sa. Mi­ten heil­lä riit­tää­kin ta­pah­tu­mia ja mie­len­kiin­toi­sia jut­tu­ja elä­män­sä var­rel­ta. Toi­nen pu­hu­jis­ta ker­toi, et­tä en­ke­li voi ol­la vaik­ka sa­ta­ki­loi­nen iso mie­hen­kö­ri­läs. Hep­re­a­lais­kir­jees­sä­hän sa­no­taan: ”Äl­kää un­hot­ta­ko vie­raan­va­rai­suut­ta; sil­lä sitä osoit­ta­mal­la muu­ta­mat ovat tie­tä­mät­tään saa­neet pi­tää en­ke­lei­tä vie­rai­naan” (Hepr. 13:2).

Olen kii­tol­li­nen jo lap­suus­ko­dis­sa­ni ko­ke­mis­ta­ni pu­hu­jien vie­rai­luis­ta ja jut­te­luis­ta, joi­ta saan nyt oman per­hee­ni kans­sa ja­kaa. Het­kis­tä, jol­loin per­jan­tai-il­ta tun­tuu ihan py­häl­tä, seu­rat omas­sa ko­dis­sa kei­taal­ta erä­maas­sa. Nuor­te­nil­lan yl­lä­tys­vie­raat, sa­vu­sau­no­jat tun­tu­vat kuin en­ke­leil­tä. Sa­moin kuin ys­tä­vät, jot­ka is­tah­ta­vat pi­a­non ää­reen ja eh­dot­ta­vat, et­tä lau­le­taan muu­ta­ma jou­lu­lau­lu, kos­ka kyl­lä mar­ras­kuus­sa jo saa lau­laa jou­lu­lau­lu­ja! Vie­raat, joil­le saa pur­kaa sy­dän­tään ja toi­vot­taa Ju­ma­lan rau­haa. Iha­naa kun kä­vit­te!

SallaPätsi
Olen seitsemän lapsen äiti, vaimo miehelleni ja naapurissa asuvan anoppini paras miniä – eli hänen ainoan poikansa vaimo. Olen myös tytär, sisko, pienen lammaskatraan huostaaja ja pennitön uneksija, joka haaveilee tällä hetkellä eniten siitä, mitä aikoo isona tehdä leipänsä(kin) eteen. Jos joku haluaa antaa palautetta, sähköpostiosoitteeni on patsisalla@gmail.com
SallaPätsi

Lohiranta vaikenee blogien osalta

30.12.2022 7.00
SallaPätsi

Ei tullut uutista

3.12.2022 6.00
SallaPätsi

Pörröisessä tukassa auringonpaisteen ilo

1.11.2022 6.00
SallaPätsi

Kesän kokemuksissa muistojen tulva

9.9.2022 10.05
SallaPätsi

Talkoilu verissä

6.6.2022 6.00
SallaPätsi

Elämä on tässä hetkessä

20.5.2022 6.00
SallaPätsi

Opettajana opiston kurssilla

11.4.2022 6.00
SallaPätsi

Kummittelua

12.2.2022 7.00
SallaPätsi

Vedetön vuodenalku

15.1.2022 6.00
SallaPätsi

Joulumietteitä

30.12.2021 12.00
SallaPätsi

Lasten oikeuksia

18.11.2021 6.00
SallaPätsi

Kassi-ihminen

16.11.2021 6.00
SallaPätsi

Hopeahäämatka

17.10.2021 6.00
SallaPätsi

Seuramatkahaaveita ja leiritahtoa

11.9.2021 7.00
SallaPätsi

Lohtu löytyy läheltä

1.8.2021 7.05
SallaPätsi

Karitsaterapiaa tähtitaivaan alla

13.5.2021 7.00
SallaPätsi

Tasa-arvopohdintoja lipputangon juurella

10.4.2021 7.00
SallaPätsi

Yhden hengen ryhmätyö

14.3.2021 7.05
SallaPätsi

Uusia ja vanhoja toiveita

3.2.2021 6.15
SallaPätsi

Odotusten joulukuu

30.12.2020 14.30
SallaPätsi

Aikaa ei saa kiinni juoksemalla – vaan pysähtymällä

1.11.2020 6.05
SallaPätsi

Onnellisena elämänmittaisessa ihmissuhteessa

30.9.2020 10.05
SallaPätsi

Menneen kesän makustelua

24.8.2020 6.15
SallaPätsi

Jutellaan uskosta, välitetään

28.7.2020 6.30
SallaPätsi

Pala tuttua kattoa

24.6.2020 6.00
SallaPätsi

Ymmärtäväisiä sanoja

1.6.2020 6.00
SallaPätsi

Töitä nahkaverstaalla etäopiskelun tahdissa

27.4.2020 6.10
SallaPätsi

Kuin keväinen päivä

30.3.2020 6.20
SallaPätsi

Kirje ystävälle

22.2.2020 6.25
SallaPätsi

Maailman lyhin ja mieluisin työmatka

20.1.2020 6.55
13.11.2024

Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. 1. Kor. 15:42–43

Viikon kysymys