JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

On­nel­li­se­na elä­män­mit­tai­ses­sa ih­mis­suh­tees­sa

30.9.2020 10.05

Juttua muokattu:

30.9. 10:04
2020093010043820200930100500

Kah­den­nen­kym­me­nen­nen­nel­jän­nen hää­päi­väm­me lä­hes­ty­es­sä suun­nit­te­lin tun­nel­mal­lis­ta il­ta­het­keä pi­hal­le tun­nel­ma­va­lo­jen, hy­vien syö­mis­ten ja tär­kei­den ih­mis­ten kera. Il­mat ovat ol­leet mel­ko läm­pi­miä ja sa­teet­to­mi­a­kin vie­lä.

Päi­vä al­koi to­de­ten, et­tä kol­mi­sen viik­koa sit­ten jal­ka­leik­kauk­ses­sa ol­leel­le mie­hel­le­ni oli nous­sut kuu­me. Hän ai­koi soit­taa ter­veys­kes­kuk­seen ky­sy­äk­seen, mi­ten toi­mit­tai­siin.

Läk­sin pe­ru­na­maal­le. Poi­ka nos­ti trak­to­ril­la pe­ru­nat pen­keis­tä maal­le. Poi­mim­me ne naa­pu­rei­den avus­tuk­sel­la ko­rei­hin ja tyh­jen­sim­me kel­la­rin laa­riin. Se tu­li­kin hy­vil­le mää­rin kau­nii­ta, iso­ja pui­ku­loi­ta! Ke­li­kin oli mitä par­hain po­tun­nos­toon: tuul­ta ja au­rin­koa.

Taas on syy­tä sa­don­kor­juu­juh­laan sekä kii­tok­seen Kas­vun an­ta­jal­le.

Kek­sin, sai­sim­me­ko­han yh­dis­tet­tyä mi­nun ko­kou­sa­jo­ni ja mie­he­ni ter­veys­kes­kus­käyn­nin, et­tä tar­kis­tai­si­vat, ovat­ko hä­nen haa­van­sa tu­leh­tu­neet vai mikä kuu­meen nos­tat­ti. Ty­tär läk­si kus­kik­si, et­tei mie­he­ni tar­vit­si­si odot­taa koko ko­kouk­se­ni ajan.

No se­kään ei men­nyt ku­ten ajat­te­lin etu­kä­teen. Minä olin­kin va­paa en­nem­min, kun mie­hen piti läh­teä am­bu­lans­si­kyy­dil­lä Ro­va­nie­mel­le La­pin kes­kus­sai­raa­laan ja am­bu­lans­sia sai odo­tel­la kol­mi­sen tun­tia. Am­bu­lans­sis­sa mies pää­si ti­pu­tuk­seen.

Me tyt­tä­rem­me kans­sa aje­lim­me ko­tiin rus­ka­mai­se­mia ihas­tel­len.

Anop­pi oli tuo­nut pois­sa­ol­les­sam­me kuk­kia, ja il­lan pääl­le soit­ti mi­nul­le hää­päi­vä­on­nit­te­lut. "On se niin iha­naa, et­tä juu­ri sinä olet Mi­kon vai­mo ja hä­nen las­ten­sa äi­ti."

Niin. Iha­naa se on mi­nus­ta­kin!

Naa­pu­rin mies toi joi­ta­kin pa­pe­rei­ta, ja sat­tui­kin tu­le­maan so­pi­vaan ai­kaan, kos­ka olin juu­ri lait­ta­mas­sa ruo­kaa. Se on oi­ke­as­ti sat­tu­ma, kos­ka meil­lä ruo­ka-ajat on ihan mil­loin sat­tuu. Var­mim­min osuu oi­ke­aan, mitä myö­häi­sem­min meil­le tu­lee.

Vaik­ka al­ku­pe­räi­nen suun­ni­tel­ma­ni ei siis to­teu­tu­nut­kaan, kynt­ti­läil­lal­li­nen jär­jes­tyi lei­vok­sien ja hy­vän seu­ran kera.

Taas huo­ma­sin, mi­ten tär­ke­ää ih­mis­ten vä­li­nen kans­sa­käy­mi­nen ja vuo­ro­vai­ku­tus on. Pie­niä py­säh­dyk­siä tee­ku­pin ää­res­sä, pe­ru­na­maal­la, au­tos­sa Hai­luo­don lau­tal­la tai au­rin­gon­pais­tees­sa te­ras­sil­la, kun lam­paan­tal­ja läm­mit­tää vi­lui­sia jal­ko­ja. Voi ju­tel­la ties­tä ja mat­kas­ta. Tai vaik­ka eläin­ten teu­ras­tuk­ses­ta tai ih­mi­sen ana­to­mi­as­ta.

Päi­vän päät­teek­si kuun­te­lin vie­lä Hän­de­lin Saa­ban ku­nin­gat­ta­ren saa­pu­mi­nen. Se soi­tet­tiin häis­säm­me poik­ki­hui­lul­la, kun 24 vuot­ta sit­ten as­te­lim­me koh­ti Piel­pa­jär­ven erä­maa­kir­kon alt­ta­ria, avi­o­liit­toa, uut­ta elä­män­mit­tais­ta ih­mis­suh­det­ta. On­nel­li­sen tie­tä­mät­tö­mi­nä sii­tä kai­kes­ta, mitä elä­mä tuo tul­les­saan.

Ki­pua, niin fyy­sis­tä, hen­kis­tä kuin hen­gel­lis­tä­kin. Ki­pui­lua van­hem­muu­des­sa, ih­mi­syy­des­sä, oman pai­kan löy­tä­mi­ses­sä, kas­vus­sa. Pel­ko­ja ja sai­raut­ta. Kuo­le­maa­kin. Mut­ta pal­jon, pal­jon myös hy­vää ja on­nel­lis­ta ar­kea. Siu­nauk­sel­lis­ta.

P.S. Hää­päi­vän kun­ni­ak­si mies sai ruu­sun, jal­kaan­sa! Se oli syy myös kuu­mee­seen. Saa näh­dä, kau­an­ko tämä ruu­su kes­tää en­nen kuin kuih­tuu.

SallaPätsi
Olen seitsemän lapsen äiti, vaimo miehelleni ja naapurissa asuvan anoppini paras miniä – eli hänen ainoan poikansa vaimo. Olen myös tytär, sisko, pienen lammaskatraan huostaaja ja pennitön uneksija, joka haaveilee tällä hetkellä eniten siitä, mitä aikoo isona tehdä leipänsä(kin) eteen. Jos joku haluaa antaa palautetta, sähköpostiosoitteeni on patsisalla@gmail.com
30.10.2020

Her­ra, si­nua ylis­tä­kööt kaik­ki luo­tu­si, us­kol­li­set pal­ve­li­ja­si kiit­tä­kööt si­nua! Ju­lis­ta­koot he val­ta­kun­ta­si kun­ni­aa, ker­to­koot mah­ta­vis­ta te­ois­ta­si. Ps. 145:10–11

Viikon kysymys