JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Onnellisia ja kirpaisevia muistoja Suviseuroista

10.6.2022 7.00

Juttua muokattu:

3.6. 08:43
2022060308430520220610070000

Mark­ku Ka­mu­la

Su­vi­kuu­kau­den taas alet­tua aja­tuk­set kään­ty­vät yhä use­am­min Su­vi­seu­roi­hin. Ne­hän ovat ai­van koh­ta!

Var­hai­sim­mis­sa su­vi­seu­ra­muis­tois­sa­ni is­tum­me hel­tei­se­nä ke­sä­päi­vä­nä pir­tis­sä. Ra­dio on nos­tet­tu kes­kei­sel­le pai­kal­le, niin et­tä kuu­lu­vuus on taat­tu. Isä ja äi­ti kuun­te­le­vat va­ka­vi­na, isä hie­man eteen­päin ku­mar­tu­nee­na ja äi­ti kei­nu­tuo­lin sel­kä­no­jaan no­jau­tu­nee­na, vä­lil­lä pie­nen vauh­din pot­kais­ten. Van­hem­pie­ni hil­jai­ses­sa ole­muk­ses­sa on kai­paus­ta. Sa­mal­la ais­tin kii­tol­li­suut­ta sii­tä, mitä ra­di­os­ta kuu­lem­me. It­se en oi­kein tie­dä, mis­tä on kyse. Sel­väs­ti jos­tain hy­vin mer­kit­tä­väs­tä.

Lu­ke­maan opit­tu­a­ni luin Päi­vä­mie­hes­tä ar­tik­ke­lei­ta Su­vi­seu­rois­ta. Kat­se­lin pit­kään mus­ta­val­koi­sia ku­via suu­res­ta val­koi­ses­ta tel­tas­ta. Se sa­mas­tui aja­tuk­sis­sa­ni lä­hin­nä pil­veen, kos­ka en ol­lut näh­nyt mil­loin­kaan mi­tään vas­taa­vaa.

En­sim­mäi­sen ker­ran pää­sin Su­vi­seu­roi­hin juu­ri eka­luo­kal­ta pääs­ty­ä­ni. Su­vi­seu­rat oli­vat sil­loin Ka­jaa­nis­sa. Kä­vim­me seu­rois­sa päi­vä­sel­tään, eh­kä aa­mu- ja il­ta­lyp­syn vä­lis­sä, tai sit­ten van­him­mat vel­je­ni jär­jes­ti­vät isäl­le ja äi­dil­le va­paa­il­lan. Pö­sön pen­kit ja pe­rä­kont­ti­kin oli­vat täyn­nä eri-ikäi­siä si­sa­ruk­sia. Mat­kal­la puh­jen­nut ren­gas säi­käyt­ti – tä­hän­kö jäi seu­ra­mat­kam­me? Pe­ril­le kui­ten­kin sel­vit­tiin. Pit­kä­hei­näi­sel­lä ken­täl­lä ta­pah­tu­nut eväs­lei­pien syön­ti, seu­rois­sa os­tet­tu jää­te­lö­tuut­ti, suu­ri ih­mis­ten jouk­ko ja seu­ra­telt­ta jäi­vät lu­jas­ti mie­lee­ni. Vie­lä­kin aja­tuk­sii­ni pa­laa ken­täl­lä kai­ku­jen lail­la ker­tau­tu­va puhe ja lau­lu. Vain Su­vi­seu­rois­sa voi ol­la sel­lais­ta!

Ka­jaa­nin jäl­keen aloin pääs­tä Su­vi­seu­roi­hin tois­tu­vas­ti, aluk­si van­him­man sis­ko­ni per­heen mu­ka­na ja myö­hem­min muu­ten­kin. Seu­roi­hin läh­te­mis­tä suun­ni­tel­tiin tii­viis­ti heti kou­lu­jen päät­ty­mi­sen jäl­keen. Mil­lä seu­roi­hin pääs­tään ja ke­nen kans­sa läh­de­tään? Mis­sä ma­joi­tu­taan – saan­ko tel­tan lai­nak­si vai voi­daan­ko os­taa oma telt­ta? Ker­ke­än­kö tie­na­ta ra­haa mat­kaa ja ruo­kai­lu­ja var­ten vai voi­vat­ko van­hem­mat an­taa osan ra­hois­ta? Al­ku­ke­sän ra­han­han­kin­ta­kei­no­ja oli vä­hän, tär­keim­piä oli­vat män­nyn tai­mien kou­li­mi­nen ja apu­lan­ta­säk­kien ke­rää­mi­nen. Ra­hat tai­si­vat tul­la ai­ka­naan 4H-ker­hon kaut­ta, mut­ta var­maan van­hem­pien lom­pa­kos­ta ne su­vi­seu­ra­ra­hat saa­tiin. Yleen­sä asi­at jo­ten­kin jär­jes­tyi­vät ja seu­roi­hin pääs­tiin.

Nii­tä­kin ke­siä on ol­lut, et­tä Su­vi­seu­roi­hin ei ole pääs­ty. Erään ker­ran hoi­te­lin vel­jie­ni kans­sa lyp­sy­kar­jaa niin, et­tä van­hem­pa­ni pää­si­vät seu­roi­hin. Se tun­tui ai­van hy­väl­tä! Eh­kä kaik­kein kir­pai­se­vin ko­ke­mus oli vuo­den 1993 Hau­ki­pu­taan seu­ro­jen ai­ka­na. Vie­lä sii­hen­kin ai­kaan vies­ti­mis­tä tuli ai­no­as­taan sun­nun­tain kak­si ra­di­o­saar­naa. Asuim­me Kot­kas­sa, ja olin pa­pe­ri­teh­taan aa­mu­vuo­ros­sa. Heti vuo­ron pää­tyt­tyä kii­reh­din juos­ten park­ki­pai­kal­le ja ava­sin ra­di­on. Kuu­lin pu­hu­jan aa­me­nen, lop­pu­juon­non ja seu­ra­kan­san sy­dä­mis­tä nou­se­van lau­lun. Kyy­ne­let pu­ris­tui­vat sil­mä­kul­mii­ni, koin sil­lä het­kel­lä ole­va­ni ai­van yk­sin ja hy­lät­ty.

Su­vi­seu­rois­ta tuli kui­ten­kin nuo­ren per­heem­me jo­ka­ke­säi­nen jut­tu, ja lap­sem­me op­pi­vat pi­tä­mään nii­tä ai­van yh­tä rak­kai­na ja tär­kei­nä kuin me van­hem­mat­kin. Kuu­si vuot­ta nois­ta ”park­ki­paik­ka­su­vik­sis­ta” van­hin lap­sis­tam­me oli jo iso poi­ka, en­sim­mäi­nen kou­lu­vuo­si ta­ka­naan. Hän pak­ka­si päät­tä­väi­ses­ti lauk­kun­sa ja il­moit­ti läh­te­vän­sä vaik­ka yk­sin Kok­ko­lan su­vik­siin. Kyy­ti jär­jes­tyi­kin Hel­sin­gis­tä Lah­den kaut­ta aja­vien su­ku­lais­poi­kien mu­ka­na, ja mum­mu ja pap­pa lu­pa­si­vat huo­leh­tia nuo­res­ta seu­ra­mat­ka­lai­ses­ta. Me muut – van­hem­mat, ko­to­na ole­vat pik­ku­sis­ko ja -veli ja sai­raa­las­sa ole­va pie­nin sis­ko – jäim­me pois. Kä­vim­me sun­nun­tai­aa­mu­na hoi­ta­mas­sa pien­tä Lyy­di­aa sai­raa­las­sa ja me­nim­me sit­ten ko­tiin. Kä­det tois­tem­me ym­pä­ril­lä, lap­set vä­lis­säm­me, kuun­te­lim­me ra­di­o­seu­rat sän­gys­sä maa­ten. Kai­paus tois­ten us­ko­vais­ten luok­se oli voi­ma­kas, mut­ta toi­saal­ta koim­me, et­tä näis­sä seu­rois­sa paik­kam­me on juu­ri täs­sä.

Taas men­tiin muu­ta­mia vuo­sia niin, et­tä seu­roi­hin pääs­tiin koko po­ru­kal­la. Per­heem­me pää­lu­ku kas­voi pik­ku­hil­jaa, ja joka seu­rois­sa oli joku rat­tais­sa tai vau­nuis­sa työn­nel­tä­vä. Näin jat­kui, kun­nes tul­tiin mei­dän per­heem­me ta­lon­ra­ken­nus­ke­sään, jol­loin Su­vi­seu­rat jär­jes­tet­tiin Ni­va­las­sa. Otin ta­lon ra­ken­ta­mi­sen il­mei­ses­ti lii­an to­sis­sa­ni, kos­ka jou­duin jo­noon, jon­ka toi­ses­sa pääs­sä suo­ri­tet­tiin sel­kä­leik­kauk­sia. Asun­to­au­ton vuok­raus­ra­hat oli raa­vit­tu ko­koon ja au­to va­rat­tu, jo­ten ei tul­lut kuu­loon­kaan jät­tää seu­ra­mat­kaa vä­liin. Oli vain sel­lai­nen on­gel­ma, et­tä minä en voi­nut is­tua muu­ta­maa het­keä pi­dem­pään. Niin­pä vai­mo jät­ti mi­nul­le ka­ve­rik­si vii­si­vuo­ti­aan tur­va­mie­hen, pak­ka­si muun per­heen au­toon ja mat­kus­ti Ni­va­laan.

Jäl­keen­päin hän on ker­to­nut, min­kä­lais­ta neu­vok­kuut­ta vii­den lap­sen kans­sa reis­saa­mi­nen oli vaa­ti­nut. Isom­mat oli­vat ym­mär­tä­neet ti­lan­teen vaa­ti­muk­set hy­vin, mut­ta puo­li­tois­ta­vuo­ti­aan po­jan kans­sa oli ol­lut hie­man haas­tei­ta. Ute­li­as ja ak­tii­vi­nen poi­ka kar­kai­li jat­ku­vas­ti, ja äi­dil­lä oli pel­ko hä­nen huk­kaan jou­tu­mi­ses­taan. Lo­pul­ta äi­ti oli pu­ke­nut lap­sen tur­va­val­jai­siin, ja näin poi­ka pää­si te­ke­mään ra­ja­tul­la alu­eel­la tur­val­li­sia tut­ki­mus­mat­ko­ja.

Vaik­ka Su­vi­seu­roi­hin läh­te­mi­nen on mo­nil­le ke­sän ko­ho­koh­ta, seu­rat ei­vät ole us­ko­mi­sen koh­de ei­vät­kä edel­ly­tys. Oli­pa seu­rois­sa pai­kal­la tai ei, niin niis­tä vä­lit­ty­vän sa­no­man saa us­koa oma­koh­tai­ses­ti. On ai­van kä­sit­tä­mät­tö­män suu­ri asia, kun tätä sa­no­maa voi­daan kuun­nel­la ny­ky­ään mis­sä vain ja mo­nil­la eri kie­lil­lä.

Tänä vuon­na omaa Su­vi­seu­roi­hin val­mis­tau­tu­mis­ta­ni on sä­vyt­tä­nyt pari eri­tyis­tä asi­aa. En­sin­nä­kin Lah­den Rau­ha­nyh­dis­tys ja kah­dek­san muu­ta rau­ha­nyh­dis­tys­tä ovat Su­vi­seu­ro­jen jär­jes­te­ly­vas­tuus­sa kol­men vuo­den pääs­tä. Aluk­si jär­jes­te­lyt ete­ne­vät hi­taas­ti, ja asia kos­kee vain pien­tä jouk­koa – olen saa­nut ol­la täs­sä mu­ka­na. Neu­vot­te­lui­den, ko­kous­ten, pää­tös­ten ja tie­dot­ta­mi­sen myö­tä asia al­kaa kos­kea yhä use­am­pia ja sit­ten koko Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen vä­keä.

Toi­nen asia, jos­sa arat ja pe­lok­kaat­kin aja­tuk­se­ni tuon tuos­ta vii­väh­tä­vät, on Su­vi­seu­ro­jen per­jan­tai-il­las­sa. Ava­tun Raa­ma­tun ää­rel­lä ha­lu­an ol­la vä­lit­tä­mäs­sä loh­dul­lis­ta, kut­su­vaa ja an­teek­si­an­ta­vaa sa­no­maa. Tämä evan­ke­liu­mi Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta on vie­lä­kin ker­to­mi­sen ar­voi­nen uu­ti­nen. Tätä evan­ke­liu­mia on vä­li­tet­ty jo tu­han­sia vuo­sia ja vä­li­te­tään niin kau­an kuin se on mah­dol­lis­ta. Nyt on mei­dän työ­vuo­rom­me.

MarkkuKamula
Vartuin ison perheen keskellä Pohjois-Pohjanmaalla ja olen päätynyt ison perheen isäksi Päijät-Hämeeseen. Koen kainuulaisen mentaliteetin omakseni – Nälkämaan laulu sykähdyttää aina. Vapaa-aikaani vietän mieluiten lueskellen tai mökillä ja kotipihalla puuhastellen. Kirves, lapio, talikko ja harava sopivat käsiini hyvin. Kalastusta ja metsästystä harrastan kevyesti. Toimeentuloni hankin toimitusjohtajana rakennusalalla. Voit halutessasi antaa palautetta teksteistäni osoitteeseen markku.kamula@gmail.com.
4.7.2022

Käänny puoleeni; Herra, ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton. Ps. 25:16

Viikon kysymys