JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Park­ki­paik­ka pel­to­seu­rois­sa

Nykyiset blogit
16.7.2021 8.00

Juttua muokattu:

16.7. 10:21
2021071610214320210716080000

Tämä, mis­tä nyt ker­ron, ta­pah­tui ker­ran pel­to­su­vi­seu­ro­jen ai­kaan. Pie­nen em­pi­mi­sen ja kes­kus­te­lun jäl­keen ys­tä­vä­ni lu­pa­si mi­nun täs­tä kir­joit­taa ai­van jul­ki­ses­ti, tot­ta­kai ni­meä ja vuot­ta mai­nit­se­mat­ta.

Täl­lä täti-ih­mi­sel­lä oli mah­dol­li­suus ol­la yk­si päi­vä su­vi­seu­rois­sa. Oli hän mo­nes­ti en­nen­kin niin käy­nyt, jos ajo­mat­ka ei ol­lut lii­an pit­kä. Täti-ih­mi­ses­tä per­jan­tai oli so­pi­vin päi­vä, sen jäl­keen oli mu­ka­va kuun­nel­la ko­to­na.

Var­hain per­jan­tai­aa­mu­na täti-ih­mi­nen läh­ti aje­le­maan. Hän saa­pui pe­ril­le jo hy­vis­sä ajoin. Opas­tei­den mu­kaan ajel­tu­aan hän park­kee­ra­si au­ton pel­to­py­sä­köin­tiin, jos­sa oli vas­ta vä­hän au­to­ja. Ei muu­ta kuin rep­pu sel­kään ja mars­si­maan seu­ra­ken­täl­le.

Vie­lä tal­laa­mat­to­man seu­ra­ken­tän pit­kät hei­nät ka­hi­si­vat haus­kas­ti ja­lois­sa. Ti­mo­tein ku­kin­not hei­lui­vat pie­nes­sä aa­mu­tuu­les­sa, puna-api­lat­kin oli­vat puh­jen­neet kuk­kaan. Ken­täl­lä oli vä­hän liik­ku­jia. Täti-ih­mi­nen hen­git­ti sy­vään su­vi­seu­ra­ken­tän tuok­sua, kat­soi hoh­ta­van val­kois­ta isoa telt­taa, kuun­te­li kai­ut­ti­mis­ta aa­mu­lau­lua. Ja oli on­nel­li­nen – hän oli pääs­syt Su­vi­seu­roi­hin. Seu­ra­ra­vin­to­las­sa ei ol­lut tun­gos­ta. Aa­mu­kah­vi ja voi­lei­pä mais­tui­vat, ken­tän taus­ta­ää­net oli­vat ko­toi­sia. Hän en­nät­ti mo­neen ker­taan kä­vel­lä ken­tän poik­ki, kat­sel­la jul­kai­su­myy­mä­län, mak­ka­rag­ril­lin ja peh­mik­sen myyn­ti­pai­kan. Muu­ta­mil­le tär­keil­le ys­tä­vil­leen hän lä­het­ti teks­ti­vies­tin: olen tul­lut Su­vi­seu­roi­hin.

Li­pun­nos­to oli taas yh­tä juh­lal­li­nen kuin en­nen­kin, tai­si ol­la jo­kin uu­si lip­pu ri­vis­sä. Ava­jais­seu­rois­sa isos­ta tel­tas­ta löy­tyi is­tu­ma­paik­ka muu­ta­mien per­hei­den kes­kel­tä. Iloi­set lap­set keik­kui­vat pen­keil­lä ja ke­rä­si­vät puu­ha­ket­ta kou­rat täy­teen. Joku le­tit­ti pit­kis­tä hei­nis­tä lai­haa let­tiä ja yrit­ti si­toa sii­tä ran­ne­ket­jua. Äi­ti aut­toi, ja niin tyt­tö sai ihas­tel­la ran­tees­saan hei­nä­ko­rua, jos­sa oli röy­hy­ä­viä hel­pei­tä ru­se­til­la. Su­vi­vir­si toi täti-ih­mi­sen mie­leen pal­jon muis­to­ja ja pu­hut­te­li taas sa­no­mal­laan. Päi­vä ku­lui mu­ka­vas­ti muu­ta­mia tut­tu­ja ta­va­ten, lo­hi­kei­tol­la her­ku­tel­len ja seu­ro­ja kuun­nel­len. Su­vi­seu­ro­jen ava­jais­päi­vä oli täy­del­li­sen iha­na.

Il­lal­la täti-ih­mi­nen kävi os­ta­mas­sa re­pun täy­teen kir­jo­ja. Uut­ta ja van­haa lu­ke­mis­ta it­sel­le ja jol­le­kin lä­hei­sel­le. Ale­kir­jois­ta­kin tuli pai­na­va kasa. Seu­ra­tel­tas­sa saat­toi is­tua il­ta­seu­rat lop­puun as­ti. Ei ol­lut kii­ret­tä, ke­säy­ö­nä­hän oli mu­ka­va ajel­la ko­tiin.

Lo­pul­ta täti-ih­mi­nen malt­toi läh­teä kä­ve­le­mään park­ki­pai­kal­le. Reip­paat as­ke­leet ken­tän poik­ki ja pie­nen met­si­kön läpi. Mat­kal­la hän vie­lä ju­tut­ti muu­ta­mia ys­tä­viä. Park­ki­pai­kan lai­das­sa ih­me­tyt­ti, mi­ten pal­jon oli päi­vän mit­taan ker­ty­nyt au­to­ja, joka suun­taan oman au­ton ym­pä­ril­le. Mo­net muut­kin ko­tiin läh­ti­jät et­si­vät ja löy­si­vät au­ton­sa. Koko ajan au­tot vä­he­ni­vät.

Täti-ih­mi­nen kä­ve­li reip­paas­ti au­to­aan koh­ti. Oli niil­lä paik­keil­la mo­nia sa­man­vä­ri­siä ja -ko­koi­sia au­to­ja, mut­ta sil­miin ei sat­tu­nut omaa au­toa. Pal­jon oli­kin tuo­ta vä­ri­sä­vyä nyt. Erään van­han mie­hen kans­sa täti-ih­mi­nen kes­kus­te­li­kin. He oli­vat sa­maa miel­tä sii­tä, et­tä jos­kus men­nei­nä vuo­si­kym­me­ni­nä oli pal­jon vä­rik­kääm­pi au­to­kan­ta. Oli eri­lai­sia si­ni­siä, vih­rei­tä ja pu­nai­sia. Val­koi­set ja har­maat oli­vat har­vi­nai­sem­pia. Mus­tat au­tot oli­vat pe­rä­ti ar­vok­kai­ta, tak­se­ja tai vir­ka-au­to­ja. "Kun­pa mi­nul­la oli­si se ker­ral­li­nen tai­vaan­si­ni­nen au­to, niin jopa se tuol­ta vä­lis­tä kut­sui­si", tuu­ma­si täti-ih­mi­nen ja pyyh­ki hi­keä ot­sal­taan Rep­pu piti las­kea vä­lil­lä maa­han ja imeä pil­li­me­hu.

Sii­nä mi­nuu­tit ja kym­me­net mi­nuu­tit ku­lui­vat as­tel­les­sa au­to­ri­ve­jä pääs­tä pää­hän. Ei to­sin tar­vin­nut toi­seen pää­hän as­ti as­tel­la, sen täti-ih­mi­nen tie­si. Koko ajan hän nap­sut­te­li au­ton avain­ta kä­des­sään ja yrit­ti il­ta-au­rin­gos­sa toi­vo­rik­kaa­na tii­rail­la, vä­läh­täi­si­kö jon­kin au­ton valo mer­kik­si oven avau­tu­mi­ses­ta. Muu­ta­mat tu­tut­kin kä­ve­li­vät mu­ka­na ja tä­hyi­li­vät. Mut­ta ei! Eräs nuo­ri mies tuu­ma­si, et­tä isois­sa ta­pah­tu­mis­sa jos­kus ove­lat au­to­var­kaat osaa­vat ava­ta au­ton oven ja rau­hal­li­ses­ti ajel­la pois. "Kyl­lä tän­ne­kin voi joku sel­lai­nen tul­la. On­han tääl­lä niin va­paa­ta ja avoin­ta, et­tei ku­kaan huo­maa mi­tään." Mies start­ta­si au­ton­sa ja toi­vot­ti on­nea au­ton et­sin­tään. Täti-ih­mi­nen ei kyl­lä ihan tuo­hon mah­dol­li­suu­teen us­ko­nut. Hän vain ih­met­te­li, mi­ten hä­nen sil­miin­sä ei osu­nut oma au­to.

Lo­pul­ta täy­tyi luo­vut­taa. Ei voi­nut koko yö­tä odot­taa, et­tä lo­puk­si jäi­si park­ki­a­lu­eel­le oma tut­tu au­to. Täti-ih­mi­nen päät­ti läh­teä lii­ken­ne­toi­mis­toon ky­se­le­mään, mitä pi­täi­si teh­dä. Ei muu­ta kuin taas kä­ve­le­mään, met­si­kön läpi, seu­ra­ken­tän poik­ki ai­van toi­sel­le lai­dal­le. Hel­pos­ti toi­mis­to löy­tyi kar­tan avul­la. Täti-ih­mi­nen ava­si toi­mis­ton oven ja kuu­li siel­tä iloi­sen pu­heen so­ri­nan. Su­loi­nen lo­hi­kei­ton ja kah­vin tuok­su tun­tui heti. Täti-ih­mi­nen rii­sui pai­na­van re­pun se­läs­tään pen­kil­le. Jopa se hel­pot­ti! Heti joku ys­tä­väl­li­nen vir­kai­li­ja ky­se­li, mitä asi­aa oli. Täti-ih­mi­nen vain ly­hy­es­ti sa­noi, et­tei hä­nen au­ton­sa ole pai­kal­laan. Mut­ta en­nen kuin asi­aa tar­kem­min käy­tiin läpi, hän sai kä­teen­sä lau­ta­sen ja hän­tä pyy­det­tiin ot­ta­maan lo­hi­keit­toa. Jäl­ki­ruo­ka­na kah­vi ja voi­lei­pä mais­tui­vat. Ve­si­pul­lo len­näh­ti huo­maa­mat­ta au­ton et­si­jän eteen pöy­däl­le. "Kyl­lä siel­lä jano tu­lee kä­vel­les­sä", kuu­lui hy­myn ta­kaa.

Sit­ten asi­aa sel­vi­tel­tiin. Isol­ta kar­tal­ta täti-ih­mi­nen näyt­ti au­ton­sa pai­kan ja ker­toi, mi­ten hän oli et­si­nyt. Au­ton tie­dot, väri, merk­ki ja re­kis­te­ri­nu­me­rot kir­jat­tiin muis­tiin. Täti-ih­mi­nen ker­toi, mil­lä paik­ka­kun­nal­la koti oli ja sin­ne oli tar­koi­tus men­nä yök­si. Oli­si hän huo­let­ta ajel­lut, jos au­to oli­si ol­lut pai­kal­laan. Hän ker­toi vie­lä, et­tei hän­tä ku­kaan ko­to­na odot­ta­nut, et­tei sii­tä ol­lut hä­tää ei­kä huol­ta.

Lii­ken­ne­toi­mis­tos­sa oli vuo­ro vaih­tu­mas­sa ja joku mies oli läh­dös­sä mön­ki­jäl­lä kat­sas­ta­maan park­ki­a­lu­eet. Täti-ih­mi­nen luo­vut­ti hä­nel­le au­ton­sa avai­men, ei­pä hän sitä vie­lä tar­vin­nut. Au­ton ka­dot­ta­neen piti vie­lä ker­toa, et­tä hän var­mas­ti saa nuk­kua ys­tä­vän asun­to­vau­nus­sa. Sin­ne vie­lä piti soit­taa ja vir­kai­li­ja var­mis­ti, et­tä näin oli. Hei­dän vas­tuul­laan oli kai se­kin, et­tei toi­mis­tol­ta ku­kaan läh­de il­ta­myö­häl­lä vain jon­ne­kin kä­ve­lek­si­mään.

Kun täti-ih­mi­nen sit­ten kä­ve­li tut­tua asun­to­vau­nua koh­ti, hän huo­ma­si, et­tä lä­hel­lä, mel­kein rin­nal­la, pyö­räi­li toi­mis­ton vir­kai­li­ja. Pit­kä mies pol­ki va­kaas­ti kat­sas­tel­len ym­pä­ril­leen. Kun täti-ih­mi­nen hän­tä al­koi ju­tut­taa, pyö­räi­li­jä vain mui­na mie­hi­nä ker­toi vä­hän mut­kan kaut­ta me­ne­vän­sä omaan yö­paik­kaan­sa. No ol­koon­pa niin, ajat­te­li täti-ih­mi­nen ja toi­vot­ti hy­vää yö­tä. Lii­ken­ne­toi­mis­to tai­si ol­la myös var­ti­oin­ti­toi­mis­to. Ihan täti-ih­mis­tä hy­myi­lyt­ti. Hä­nes­tä pi­det­tiin huol­ta.

Ys­tä­vän asun­to­vau­nul­la ker­tail­tiin au­ton ka­to­a­mis­ta, kat­sel­tiin seu­ra-alu­een kart­taa ja pal­jon po­ris­tiin mui­ta kuu­lu­mi­sia. Seu­ra­ken­tän myö­häi­sil­lan ko­hi­na ja utui­sek­si muut­tu­va tai­vas tuu­dit­ti uneen.

Aa­mul­la täti-ih­mi­nen sai he­rä­tä aa­mu­lau­luun kai­ut­ti­mis­ta. Kah­vin juo­tu­aan hän läh­ti lii­ken­ne­toi­mis­toon ky­se­le­mään au­ton koh­ta­los­ta. Toi­mis­tos­sa oli nyt työs­sä ai­van eri ih­mi­set. Mut­ta il­ta­myö­häl­lä tai yöl­lä oli toi­mit­tu. Täti-ih­mi­sen eteen tuo­tiin kart­ta, jo­hon oli mer­kit­ty au­ton paik­ka. Kar­tan pääl­lä oli au­ton avai­met. Täti-ih­mi­nen kat­soi ih­meis­sään mer­kit­tyä paik­kaa. Tuol­la alu­eel­la­ko se oli? Ai­van eri puo­lel­la seu­ra­kent­tää. Met­sik­kö sii­nä­kin alu­een ja ken­tän vä­lis­sä. Kyl­lä nyt sai lii­ken­ne­toi­mis­ton väki pal­jon kii­tok­sia, enem­män kuin au­ton löy­ty­mi­ses­tä sii­tä ys­tä­väl­li­syy­des­tä, mil­lä he koh­ta­si­vat au­ton­sa ka­dot­ta­neen. Täti-ih­mi­nen vie­lä toi­vot­ti heil­le on­nel­li­sia seu­ra­päi­viä ja seu­raa­vis­sa seu­rois­sa­kin toi­mi­vil­le pal­ve­lu­alt­tiut­ta.

On­nel­li­se­na täti-ih­mi­nen aje­li ko­tiin seu­ro­ja kuun­te­le­maan. Oli suo­ras­taan hyvä, vä­hän hu­pai­sa­kin mie­li, kun sai yl­lät­tä­en ol­la yö­tä su­vi­seu­rois­sa. Joku tai­si ar­vel­la, et­tä ihan var­sin au­ton­sa ka­dot­ti. No, pet­ty­nyt lap­si voi­si niin teh­dä­kin, mut­ta ei täti-ih­mi­set suin­kaan. Nyt ei sit­ten enää ole pel­to­seu­ro­ja, mut­ta muis­to­ja niis­tä on ker­ty­nyt täti-ih­mi­sel­le var­sin mo­nen­lai­sia, täs­sä vain yk­si.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
26.7.2021

Sinä tah­dot si­sim­pää­ni to­tuu­den – il­moi­ta siis mi­nul­le vii­sau­te­si! Ps. 51:8

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Ta­pah­tu­koon si­nun tah­to­si

Vuo­den 2021 ajan­koh­tais­kir­ja kä­sit­te­lee ai­hei­ta ku­ten us­kon­non­va­paut­ta ja kris­ti­tyn vas­tuu­ta sekä pan­de­mi­an ai­heut­ta­mia muu­tok­sia ar­jes­sam­me ja yh­teis­kun­nas­sa. Sa­mal­la se ker­too luot­ta­muk­ses­ta muut­tu­mat­to­miin Ju­ma­lan sa­nan lu­pauk­siin ja hä­nen hy­vän tah­ton­sa to­teu­tu­mi­seen.

Lai­na

Per­hee­näi­din sel­viy­ty­mis­ta­ri­na avaa nä­ky­män suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­nan ke­hit­ty­mi­seen jäl­leen­ra­ken­nuk­sen ajal­ta 1960-lu­vun hy­vin­voin­tiin. Sa­mal­la se on pu­heen­vuo­ro kris­til­lis­ten ar­vo­jen puo­les­ta.

Käsi en­ke­lin kä­des­sä

Rai­kas ja ajan­koh­tai­nen nuor­ten­kir­ja kä­sit­te­lee so­me­riip­pu­vuut­ta, ys­tä­vien mer­ki­tys­tä ja us­ko­ne­lä­män hoi­ta­mis­ta.

Ihas­tut­ta­va eläin­maa­il­ma

Tie­sit­kö, et­tä su­den­ko­ren­not ovat eläin­maa­il­man tai­ta­vim­pia len­tä­jiä ja saa­lis­ta­jia tai et­tä lap­set kuu­le­vat hei­nä­sir­kan soi­ton pa­rem­min kuin ai­kui­set?

Lap­si olen pie­ni

Tämä levy vie si­nut löy­tö­ret­kel­le las­ten Sii­o­nin lau­lu­jen pa­riin pien­ten soo­lo­lau­la­jien ja vä­hän isom­pien kuo­ro­lau­la­jien mu­ka­na. Kuun­te­le, kuin­ka kos­ket­ta­vas­ti, raik­kaas­ti ja mie­leen­pai­nu­vas­ti nuo­ri väki lau­laa näi­tä kris­til­li­syy­del­le ar­vok­kai­ta lau­lu­ja.