JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Pos­ti­au­to­mat­kaa ja lei­vok­sia, muis­to­ja lap­suu­des­ta

12.1.2020 6.45

Is­tuin hä­mil­lä­ni pos­ti­au­ton kyy­tiin. äi­ti oli saa­tel­lut mi­nut kir­kon­ky­läl­le ja an­ta­nut oh­jei­ta mat­kal­le. Olin hie­man al­le seit­se­män­vuo­ti­as ja sain läh­teä mum­mu­laan yö­ky­lään. Mum­mu ja tuta, jok­si me isoi­sää kut­suim­me, oli­vat muut­ta­neet kau­pun­kiin. Mum­mu oli kova ikä­vöi­mään ja ai­na en­ti­sel­lä ko­ti­seu­dul­la käy­des­sään hän miet­ti ke­net voi­si saa­da vie­raak­seen. Niin­pä mum­mu oli pyy­tä­nyt mi­nua vie­rai­lul­le. Mat­kus­tai­sin kau­pun­kiin pos­ti­au­tos­sa ja tuta tu­li­si ha­ke­maan mi­nut lin­ja-au­to­a­se­mal­ta.

En ol­lut ai­em­min mat­kus­ta­nut niin pit­kää mat­kaa yk­sin, jo­ten is­tuin äi­din neu­vo­jen mu­kai­ses­ti lä­hel­lä kul­jet­ta­jaa. Al­ku­mat­ka su­jui­kin mu­ka­vas­ti mai­se­mia kat­sel­len. Mai­se­mat vaih­tui­vat no­pe­as­ti, ja jän­ni­tys vat­sas­sa­ni kas­voi sitä mu­kaa, kun mat­ka ete­ni kau­em­mak­si ko­to­a­ni. Vä­hi­tel­len au­ton epä­ta­sai­nen kyy­ti al­koi tun­tua epä­miel­lyt­tä­väs­ti vat­sas­sa­ni ja aloin voi­da pa­hoin. Kul­jet­ta­ja oli var­maan­kin seu­ran­nut mat­kan­te­ko­a­ni ja näh­nyt mi­nun kal­pe­at kas­vo­ni, kos­ka hän osa­si tuo­da mi­nul­le pa­pe­ri­pus­sin juu­ri oi­ke­al­la het­kel­lä. On­nek­si sel­vi­sin lop­pu­mat­kas­ta pa­rem­min.

Pe­ril­lä kau­pun­gis­sa näin jo kau­kaa tu­tan odot­te­le­van mi­nua lin­ja-au­to­a­se­ma­ra­ken­nuk­sen edes­sä ja kuu­lin hy­vän­tuu­li­sen ter­ve­tu­lo­toi­vo­tuk­sen: ”Ju­ma­lan ter­ve!” Juok­sin no­pe­as­ti hä­nen luok­seen ja läh­dim­me kä­ve­le­mään mum­mu­laan, jon­ne oli va­jaan puo­len ki­lo­met­rin kä­ve­ly­mat­ka. Vä­lil­lä poik­ke­sim­me tu­tan kans­sa lä­hei­seen kaup­paan os­ta­maan ruo­ka­tar­vik­kei­ta. Mum­mu odot­te­li ik­ku­nas­sa tu­lo­am­me ja oli ovel­la vas­tas­sa. Koh­taa­mi­ses­sa oli läs­nä ilo ja jäl­leen­nä­ke­mi­nen oli iha­na. Mum­mu oli keit­tä­nyt ruo­kaa, ja ko­toi­nen ruu­an­tuok­su lei­jui asun­nos­sa.

Mum­mu ja tuta asui­vat van­han kau­pun­gin alu­eel­la Isol­la­ka­dul­la val­koi­ses­sa puu­ta­los­sa, jos­sa oli pie­ni si­sä­pi­ha. Mum­mu oli enim­mäk­seen ko­to­sal­la, sil­lä hän poti usein pään­sär­kyä. Mum­mun ol­les­sa le­pää­mäs­sä tu­tal­la oli ta­pa­na käy­dä tut­ta­vien luo­na ky­läs­sä ja hoi­te­le­mas­sa asi­oi­ta. Kau­pun­gil­la liik­ku­es­saan hä­nel­lä riit­ti pu­het­ta kaik­kien tut­tu­jen ja ta­paa­mien­sa ih­mis­ten kans­sa. Usein hä­nen ju­tus­te­lun­sa kään­tyi us­kon ky­sy­myk­siin ja hän muis­tut­ti pa­ran­nuk­sen te­os­ta sekä tar­jo­si ih­mi­sil­le an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mia. Kuun­te­lin pu­het­ta vie­res­sä ja ih­met­te­lin mi­ten tuta pu­hui lem­pe­äs­ti us­kos­ta, hä­nen sa­nois­saan oli läm­min, toi­sis­ta vä­lit­tä­vä rak­kaus.

Erää­nä päi­vä­nä me läh­dim­me taas tu­tan kans­sa asi­oil­le kau­pun­gil­le. En­sim­mäi­sek­si kä­vim­me lä­hei­ses­sä ap­tee­kis­sa os­ta­mas­sa mum­mul­le Hota -pul­ve­ria, jota hän käyt­ti sär­kyyn. Pul­ve­ri oli pa­kat­tu pie­niin pa­pe­ri­siin an­nos­pus­sei­hin ja lää­ke sopi mum­mun mie­les­tä lä­hes jo­kai­seen vai­vaan.

Ap­tee­kis­sa käyn­nin jäl­keen me­nim­me käy­mään kaup­pa­to­rin­to­rin lä­hel­lä si­jait­se­vas­sa Vai­ni­on lei­po­mos­sa. Vas­ta­lei­vot­tu­jen pul­lien ja lei­pien tuok­su tun­tui ih­meel­li­sel­tä kau­pas­sa, kos­ka en ol­lut kos­kaan ai­em­min käy­nyt lei­po­mo­kau­pas­sa. Kat­se­lin in­nois­sa­ni mitä eri­lai­sem­pia lei­vok­sia ja pul­lia la­si­tis­kin läpi. Va­lit­sim­me päi­vä­kah­vil­le pul­lat meil­le jo­kai­sel­le ja li­säk­si os­tim­me tuo­ret­ta lei­pää. En oli­si mil­lään malt­ta­nut heti läh­teä pois lei­po­mos­ta.

Kun noin vii­kon ku­lut­tua tuli ai­ka pa­la­ta mum­mu­las­ta ko­tiin, mum­mu muis­tut­ti mi­nul­le seu­rois­sa käy­mi­ses­tä ja toi­voi, et­tä kir­joit­tai­sin hä­nel­le kir­jei­tä yh­des­sä äi­din kans­sa. Hän odot­ti ko­vas­ti kir­jei­tä ja jak­soi ai­na vas­ta­ta kai­kil­le. Opit­tu­a­ni it­se kir­joit­ta­maan lä­het­te­lin hä­nel­le kir­jei­tä ja pii­rus­tuk­si­a­ni sil­loin täl­löin. Usein äi­ti jou­tui kui­ten­kin lu­ke­maan kir­jeet mi­nul­le, kos­ka mum­mun kä­si­a­las­ta oli vai­ke­aa saa­da sel­vää.

Pa­luu­mat­ka meni pal­jon no­pe­am­min kuin mum­mu­laan men­nes­sä. En tul­lut huo­no­voin­ti­sek­si, en­kä edes jän­nit­tä­nyt osai­sin­ko jää­dä oi­ke­as­sa pai­kas­sa pois lin­ja-au­tos­ta. Oli hyvä pa­la­ta ko­tiin.

Iso­äi­din kir­jei­den

lem­pe­ät ri­vit

pa­laa­vat ke­vät­tuul­ten mu­ka­na.

Hä­nen peh­meä kä­ten­sä

kä­del­lä­ni hy­väi­le­mäs­sä

rus­ke­an esi­lii­nan tas­kus­sa

sär­ky­pul­ve­rin tyh­jä kuo­ri

mo­nien huo­lien

ja ras­kai­den päi­vien pai­no­na.

Aja­tuk­set tu­le­vas­sa

hän kul­ki aa­mun va­loon

kat­se täyn­nä ki­mal­lus­ta

hän ojen­si kä­ten­sä

uu­teen päi­vään.

VaulaEskeli
Katson elämää naisen, vaimon, sekä tukiperhe- ja sijaisvanhemman näkökulmasta. Olen saanut kokea vanhemmuuden onnenhetkiä avatessamme kotimme perhehoitoa tarvitseville lapsille. Olen syntyisin keskipohjalaisesta pienviljelijäperheestä. Asuin pitkään pääkaupunkiseudulla tehden työtä hoitoalalla. Nyt kotini ikkunoista avautuu pohjanmaalainen maisema. Pidän runoista ja seuraan vuodenaikojen vaihtelua. Rakastan puutarhanhoitoa. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen vaula.eskeli@gmail.com
20.2.2020

Sa­nat, jot­ka Her­ra on pu­hu­nut, ovat hen­ki ja elä­mä. Joh. 6:63

Viikon kysymys