Marja-Terttu Komulainen
Jokapäiväiseen elämänmenoomme kuuluu erottamattomasti vaatteiden pesu ja huolto. Pyykkipäivistä kertovia lauluja löytynee paljonkin, mutta tällä hetkellä mieleeni tulee vain pari–kolme.
Joskus hyräilen ihan vain omaksi ilokseni laulua ”Tunnetko Liisukan, hei, hän rantaan pyykkiä vei...” Sen sanat alkavat ruotsiksi: ”Känner du Lotta, min vän…?” Toinen, yhtä iloinen ja vauhdikas lastenlaulu alkaa sanoilla: ”Kevätaurinko kirkas kun paistaa, tytöt pyykille kiiruhtaa.”
Muistan tilanteen monen vuoden takaa. Uskovaiset sisaret olivat kutsuneet minut mökilleen, jossa oli samaan aikaan kylässä vauvaperhe. Mökin emäntä sanoi minulle: ”Pesepäs sinä nuo vauvanvaatteet tuosta, ettei ison perheen äidin itse tarvitse.” Niin tapahtuikin, ja minusta se oli mukava kokemus. Olin itse silloin vielä perheetön.
Niin arkipäiväiseltä kuin pyykinpesu – nykykielellä pyykkäys – kuulostaakin, sanalla on uskonnolliseen kielenkäyttöön liittyvä, syvällisempi merkitys. Jos kuulen esimerkiksi, että jotkut olivat pesseet ”kallista pyykkiä”, se ei tarkoita, että pestävänä olisi ollut kalliita merkkivaatteita, vaan että siinä on hoidettu kuntoon omantunnon asioita.
Aihepiirissään erityisen hellyttävä on radiossa harvoin kuultu vieraskielinen joululaulu, jossa Neitsyt Maria pesee Jeesus-lapsen kapaloita. Sen voi tunnistaa sanasta lavare, joka merkitsee pesemistä.
Mutta onpa vielä eräs, tuttuakin tutumpi suomalainen laulu, jossa viitataan pesemiseen! Siinä sanotaan: ”Tässä vesimalja, silmät huuhtokaa!”
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys