JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Rakkauden syntysijoilla

Honkala Heikki
Nykyiset blogit
12.7.2018 6.47

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180712064700

Elä­ke­läi­sen elä­mäs­sä on se ikä­vä puo­li, et­tä enää ei ole lo­mia. Si­mu­loim­me vai­mo­ni kans­sa lo­maa, kun vie­rai­lim­me äs­ket­täin Ruot­sis­sa. Ihan oi­ke­al­ta se tun­tui, var­sin­kin kun jäl­keen­päin vä­syt­ti.

Ruot­si on meil­le eri­tyi­nen ja var­sin­kin sen pää­kau­pun­ki Tuk­hol­ma. Olem­me ni­mit­täin ra­kas­tu­neet siel­lä.

Olin saa­nut en­sim­mäi­sen opis­ke­lu­vuo­te­ni jäl­keen vuon­na 1974 se­tä­ni suh­tei­den avul­la ke­sä­työ­pai­kan erääs­sä pneu­ma­tiik­ka- ja hyd­rau­liik­ka-alan teh­taas­sa älvs­jös­sä, joka on yk­si Tuk­hol­man ete­läi­sis­tä kau­pun­gi­no­sis­ta.

Olin tul­lut ul­ko­mail­le, jo­ten mi­nun oli men­tä­vä ve­rol­le­pan­ta­vak­si. Se ta­pah­tui Skat­te­hu­sis­sa eli Ve­ro­ta­los­sa. Kiin­ni­tin huo­mi­o­ni jouk­koon suo­ma­lais­tyt­tö­jä, jot­ka oli­vat sa­moil­la asi­oil­la.

Mi­nul­la ei ol­lut mor­si­an­ta noi­hin ai­koi­hin, mut­ta koh­ta al­koi ta­pah­tua.

Kun aloin käy­dä pai­kal­li­sis­sa seu­rois­sa, ta­pa­sin mui­ta suo­ma­lai­sia ke­sä­työ­läi­siä. Kuin­ka ol­la­kaan, ta­pa­sin myös Skat­te­hu­sin ty­töt, kol­me ou­lu­lais­ta si­sa­rus­ta ja yk­si lap­peen­ran­ta­lais­taus­tai­nen. Me suo­ma­lai­set ke­sä­duu­na­rit ko­tou­duim­me hy­vin, tai oi­ke­as­taan huo­nos­ti, kos­ka aloim­me viet­tää va­paa-ai­kaa yh­des­sä. On­nek­si työ­pai­kas­sa­ni ei ol­lut juu­ri suo­ma­lai­sia, jo­ten sain siel­lä har­joi­tel­la ruot­sin kiel­tä.

Tuk­hol­ma teki vai­ku­tuk­sen. Tun­nel­ba­nal­la tun­tui pää­se­vän mel­kein mi­hin vain. Tun­tui, et­tä olim­me suur­kau­pun­gis­sa.

Asuin serk­ku­ni kans­sa älvs­jös­sä. Ker­ran olim­me läh­dös­sä ta­paa­maan skat­te­hu­si­lai­sia, jot­ka asui­vat Sö­der­mal­mil­la Ung­doms­hem­met-ni­mi­ses­sä asun­to­las­sa. Tie­sin, et­tä erääl­lä ty­töis­tä oli ni­mi­päi­vä. Ajat­te­lin, et­tä on asi­an­mu­kais­ta muis­taa päi­vän­san­ka­ria jol­la­kin ta­voin. Sain serk­ku­ni kimp­paan ja os­tim­me kuk­kia.

Kävi il­mi, et­tä Sö­der­mal­mis­sa ei eri­tyi­sem­min juh­lit­tu päi­vän­san­ka­ria. Kuk­ka­pus­kam­me tai­si muut­tua ai­ot­tua pai­na­vam­mak­si vies­tik­si. To­sin ali­ta­jun­nal­la­ni saat­toi ol­la osuut­ta asi­aan.

Kun kul­jim­me sinä ke­sä­nä jou­kol­la, aloim­me ha­keu­tua tois­tem­me seu­raan ku­ki­te­tun skat­te­hu­si­lai­sen kans­sa. Jo­ten­kin vain huo­ma­sim­me kul­ke­vam­me jou­kos­sa rin­nak­kain. Myö­hem­min kul­jim­me kak­sis­taan­kin kau­pun­gil­la. Suh­teem­me tun­tui ka­ve­ruu­del­ta.

Kun sit­ten koit­ti ai­ka pa­la­ta Suo­meen, soi­tin ko­tiin ja ker­roin, et­tä tu­lem­me sil­loin ja sil­loin sin­ne ja sin­ne. Ket­kä me, ky­syi äi­ti­ni.

Seu­raa­van tal­ven ai­ka­na jou­duin miet­ti­mään pit­kään suh­det­ta­ni tyt­töys­tä­vää­ni. On­ko tämä sitä oi­ke­a­ta? Hä­nen äi­tin­sä esit­ti jos­sa­kin vai­hees­sa, et­tä jos kirk­koa tar­vi­taan ke­säl­lä, se oli­si syy­tä va­ra­ta. Jo­ten­kin sit­ten tun­tui, et­tei ole ai­het­ta lo­pet­taa seu­rus­te­lua.

Mei­dät vi­hit­tiin seu­raa­va­na ke­vää­nä Ou­lun tuo­mi­o­kir­kos­sa.

Olim­me seu­rus­tel­leet va­jaan vuo­den, hän asui Hel­sin­gis­sä ja minä Tu­rus­sa. Em­me tun­te­neet toi­si­am­me ko­vin­kaan sy­väl­li­ses­ti. Eh­kä tu­tus­tu­mi­nen ei on­nis­tu­kaan kuin per­heen pe­rus­ta­mi­sel­la. Us­koim­me useim­pien nuo­rien pa­rien ta­paan ole­vam­me jo­ten­kin eri­tyi­sen so­pi­vat toi­sil­lem­me. Saim­me lap­sia. Ai­na ei ole ol­lut help­poa, mut­ta yh­tei­nen poh­ja on kan­ta­nut näi­hin päi­viin. Mi­ten voi­kaan ol­la niin, et­tä kak­si puo­li­tun­te­ma­ton­ta löy­tää toi­sis­taan niin pal­jon yh­dis­tä­viä asi­oi­ta?

Joh­da­tus­ta sen on täy­ty­nyt ol­la.

Nyt 43 yh­tei­sen vuo­den jäl­keen vie­rai­lim­me taas ker­ran län­si­naa­pu­ris­sam­me. Mat­kam­me koh­tei­na oli­vat öreb­ron seu­tu, Up­p­sa­la ja Sig­tu­na, jois­sa tu­tus­tuim­me mei­tä mo­lem­pia kiin­nos­ta­viin his­to­ri­al­li­siin koh­tei­siin.

Mat­kam­me al­koi ja päät­tyi Ruot­sin puo­lel­la Tuk­hol­mas­sa, rak­kau­tem­me kau­pun­gis­sa. Tä­män­ker­tai­set vie­rai­lut ta­pah­tui­vat ohi­men­nen. Saim­me tu­tus­tua lä­hin­nä Tuk­hol­man val­ta­vaan maa­na­lai­seen tie­ver­kos­toon, jota pit­kin har­hai­lim­me tul­les­sam­me ulos kau­pun­gis­ta ja pa­la­tes­sa et­sies­säm­me vii­meis­tä yö­si­jaam­me.

Voi­sim­me jos­kus taas vie­rail­la pai­kois­sa, jot­ka ovat tut­tu­ja vuo­si­kym­men­ten ta­kaa. Ser­ge­lin to­rin olem­me näh­neet­kin. Ai­ka sa­mal­ta se vii­mek­si näyt­ti. Siel­lä ei kui­ten­kaan eräs Ma­ria enää lau­la hen­gel­li­siä lau­lu­ja ei­kä sä­es­tä it­se­ään ur­ku­har­moo­nil­la ku­ten kau­an sit­ten.

Ruot­si on mu­ka­va maa. Siel­tä voi löy­tää vai­mon­kin.

HeikkiHonkala
Olen tuore turkulainen. Muutimme vaimoni kanssa tänne Helsingistä, kun jäin eläkkeelle kauppaopettajan työstä. Geenini ovat länsirannikolta ja Laatokan liepeiltä, olen syntynyt pohjoisessa, mutta asunut suurimman osan elämääni etelässä. Viime vuosiani ovat leimanneet kaksi sairastamaani syöpää. Olen kiinnostunut liian monista asioista. Maalaan ja kirjoitan. heikki.honkala@icloud.com