JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Riit­tä­väs­ti iloa

Nykyiset blogit
13.1.2021 7.35

Juttua muokattu:

12.1. 16:49
2021011216490720210113073500

Jou­lun al­la yk­si nuo­ris­tam­me ker­toi toi­veen­sa jou­luun liit­ty­en. Se ei ol­lut lah­ja­toi­ve, ei ai­na­kaan jou­lu­pu­kil­le esi­tet­tä­vä. ”Kun­pa saa­tais viet­tää jou­lua ko­to­na, kaik­ki yh­des­sä”, poi­ka huo­kai­si. Tuo hil­jai­nen toi­ve kos­ket­ti sy­väs­ti. Se si­säl­si niin pal­jon, ker­toi sii­tä, mil­lai­sia päi­viä meil­lä oli ta­ka­na.

Lop­pu­vuo­des­ta olin käy­nyt mo­nis­sa ter­veys­tut­ki­muk­sis­sa. Lää­ki­tyk­set oli aloi­tet­tu ja li­sää tut­ki­muk­sia mää­rät­ty. Nämä huo­let kui­ten­kin unoh­tui­vat sii­nä vai­hees­sa, kun las­tam­me kii­dä­tet­tiin yh­den vii­kon ai­ka­na jo kol­mat­ta ker­taa sai­raa­laan ko­vien ki­pu­jen vuok­si. Aja­tuk­sis­sa kul­jin am­bu­lans­sin mu­ka­na ja mo­net ru­kouk­set nou­si­vat Ju­ma­lan puo­leen. Au­ta mei­tä, ra­kas Tai­vaan Isä, au­ta. Noi­ta sa­no­ja tois­te­lin uu­del­leen ja uu­del­leen. Ja Tai­vaan Isä aut­toi.

Ti­lan­ne rau­hoit­tui, ra­juim­mat ki­vut hel­lit­ti­vät. Saim­me lap­sem­me ko­tiin ja lu­pauk­sen sii­tä, et­tä al­ku­vuo­des­ta tu­li­si lä­he­te ki­rur­gil­le. Saim­me no­jau­tua aja­tuk­seen, et­tä lap­sen ki­pui­hin tu­li­si hel­po­tus.

Huo­lien kes­kel­lä poh­dim­me mie­he­ni kans­sa jou­luun val­mis­tau­tu­mis­ta. So­vim­me, et­tä em­me mu­reh­ti­si sitä. Ot­tai­sim­me jou­lun vas­taan sel­lai­se­na kuin se tu­li­si. Muis­tim­me, et­tä lop­pu­jen lo­puk­si en­sim­mäi­nen jou­lu tuli ai­ka­naan köy­hään tal­liin. Tuo ar­ki­nen yö­py­mis­paik­ka täyt­tyi Ju­ma­lan hy­vyy­del­lä. Tär­kein­tä oli­si, et­tä sai­sim­me yh­des­sä iloi­ta suu­rim­mas­ta lah­jas­ta, jou­lun sy­vim­mäs­tä sa­no­mas­ta. Ajat­te­lim­me, et­tä jou­lun ilo kyl­lä löy­täi­si mei­dän­kin ko­tiim­me, kun sitä Ju­ma­lal­ta pyy­täi­sim­me.

Sit­ten ta­pah­tui jo­tain. Naa­pu­rim­me soit­ti­vat ovi­kel­loa. He kan­toi­vat sy­lis­sään jou­lu­lei­von­nai­sia. Myös muu­al­ta saim­me läm­pi­miä jou­lu­ter­vei­siä. Eri­tyi­ses­ti py­säyt­ti se, et­tä meil­le täy­sin tun­te­ma­ton ih­mi­nen ajoi pi­haan ja kan­toi ovem­me eteen jou­lu­kuu­sen. Hän­kin ha­lu­si an­taa meil­le jou­lui­loa.

Sii­nä vai­hees­sa, kun ys­tä­vä­per­heen lap­set sei­soi­vat oven ta­ka­na ja kan­toi­vat kä­sis­sään jou­lu­lei­piä, mie­lee­ni nou­si tut­tu ru­kous ja sen to­teu­tu­mi­nen. An­na meil­le mei­dän jo­ka­päi­väi­nen lei­päm­me. Las­ten kas­voil­la näin Ju­ma­lan rak­kau­den. Koin vah­vas­ti, et­tä oli ta­pah­tu­nut jou­lun ih­me.

Jou­lu­na kat­se­lim­me kuu­sen ih­meel­lis­tä kau­neut­ta. Lau­loim­me jou­lu­lau­lu­ja ja hil­jen­nyim­me tär­keim­män sa­no­man ää­rel­le. Ja kun luin olo­huo­nees­sa ää­neen lap­suu­sai­ka­ni lem­pi­ker­to­mus­ta, Väi­nö Ha­vak­sen Pir­je­tan jou­lu­rau­haa, ajat­te­lin, et­tä sama ih­me oli tul­lut to­dek­si meil­le.

Meil­le näy­tet­tiin, et­tä Ju­ma­la voi siu­na­ta jou­lun myös ajal­li­sel­la ta­sol­la. Sil­loin, kun it­sel­tä lop­pu­vat mah­dol­li­suu­det, Ju­ma­la näyt­tää, et­tä hän voi an­taa kai­ken, mikä on tar­peen. Ja jos­kus vie­lä­kin enem­män. To­del­lis­ta iloa ei voi os­taa. Se an­ne­taan.

Si­nua, joka mie­tit al­ka­nut­ta vuot­ta eh­kä mur­hei­den ja huo­lien pai­na­ma­na, tah­toi­sin loh­dut­taa. Sinä et ai­na it­se tie­dä, mikä on si­nul­le hy­väk­si. Luo­ta Ju­ma­lan suu­reen vii­sau­teen. Hän sal­lii jos­kus myrs­ky­jen nous­ta, mut­ta voi ne ajal­laan tyyn­nyt­tää. Tur­val­li­ses­ti saat ru­koil­la päi­vii­si var­je­lus­ta ja siu­naus­ta, riit­tä­vää iloa. Sil­lä mitä iki­nä elä­mäs­sä koh­taat­kin, et ole yk­sin, kun vain tur­vaat Ju­ma­lan voi­maan.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
8.3.2021

Mi­nun sil­mä­ni kat­so­vat ala­ti Her­raan, hän pääs­tää jal­ka­ni an­sas­ta. Ps. 25:15

Viikon kysymys