Pau­li Määt­tä

Sain ol­la tänä ke­sä­nä kol­me ker­taa las­ten­las­ten rip­pi­juh­lis­sa. Ne ovat hie­no­ja ti­lai­suuk­sia. Nuo­ri voi ol­la vä­hän hä­mil­lään­kin juh­lan kes­ki­pis­tee­nä, kun iso­van­hem­mat, kum­mit ja muut su­ku­lai­set sekä ka­ve­rit tu­le­vat juh­lis­ta­maan ri­pil­le pää­syä.

Edel­li­sen ker­ran kes­ki­pis­tee­nä olos­ta eli ris­ti­äi­sis­tä on jo ai­kaa. Syn­ty­mä­päi­viä on toki vä­lil­lä myös vie­tet­ty. Ta­ka­na on juu­ri iki­muis­toi­nen rip­pi­kou­lu­lei­ri, jon­ka ko­ke­muk­set voi­vat kan­taa koko elä­män ajan. Uu­sia ys­tä­vi­ä­kin ja sa­mal­la saat­to­mie­hiä on saat­ta­nut tul­la.

Ko­ro­na-ai­ka­na iso­van­hem­pa­na ei ole pääs­syt mu­kaan pai­kal­le kon­fir­maa­ti­o­kirk­koon. Kii­tos uu­den tek­nii­kan, mu­kaan on pääs­ty vir­tu­aa­li­ses­ti. Näin on voi­tu ol­la hen­ki­ses­ti mu­ka­na nuo­ren suu­res­sa het­kes­sä.

Mie­leen tu­lee oma rip­pi­kou­lu 50 vuo­den ta­kaa Reis­jär­ven opis­tos­sa. Kir­jal­li­sia muis­tiin­pa­no­ja ei ole, jo­ten jou­tuu tur­vau­tu­maan sii­hen, mitä vie­lä muis­taa.

Rip­pi­kou­lu al­koi sii­tä, et­tä läh­din su­vi­seu­roi­hin Kuu­sa­mos­ta su­vi­seu­ra­bus­sil­la. En enää muis­ta, mi­ten ma­joi­tuin seu­rois­sa. Seu­ro­jen jäl­keen pää­sin enon kyy­dis­sä Ete­lä-Suo­meen. Serk­ku­tyt­tö­ni oli tu­los­sa sa­mal­le lei­ril­le, jo­ten sa­mal­la kyy­dil­lä pää­sin sit­ten Reis­jär­vel­le. Rip­pi­kou­lus­ta muis­tan, et­tä siel­lä oli mu­ka­vaa ja tur­val­lis­ta. Osa tun­neis­ta pi­det­tiin luon­non hel­mas­sa. Joi­ta­kin lei­ri­läi­siä tun­nis­tai­sin vie­lä­kin, jos tu­li­si­vat vas­taan.

Rip­pi­kir­kos­ta muis­tan, kuin­ka huo­ma­sin lo­pus­sa, et­tä oli ta­pa­na an­taa kuk­kia rip­pi­lap­sel­le. Mi­nul­la ei kuk­kia ol­lut. Sa­man oli huo­man­nut eno­ni, joka toi mi­nul­le ku­kan. Il­mei­ses­ti tait­toi ku­kan serk­ku­ni kim­pus­ta. Pie­ni ele, mut­ta saa kyy­ne­leet sil­mii­ni vie­lä 50 vuo­den pääs­tä.

Rip­pi­kou­lun jäl­keen jäin muu­ta­mak­si päi­väk­si toi­sen eno­ni luo, joka asui sil­loin Reis­jär­vel­lä. Siel­tä sit­ten lin­ja-au­tol­la ko­tiin – use­an vii­kon reis­su oli ta­ka­na­päin.

Ko­to­na odo­tet­tiin­kin mi­nua jo ko­vas­ti. Ter­va­hau­dan­suol­le oli ryh­dyt­ty te­ke­mään pel­toa. Ojia tar­vit­tiin, ja yk­si la­pio oli jou­ti­laa­na. Muis­tan, kuin­ka kai­vu­työ ei oi­kein tah­to­nut mais­tua. Pui­den juu­ria oli joka pai­kas­sa ja ötö­kät ku­hi­si­vat ym­pä­ril­lä. Olin­han juu­ri tot­tu­nut mat­kus­te­le­vaan elä­mään.

Ojan­kai­vua seu­ra­si hei­nän­te­ko. Var­maan hei­nä­hom­mat oli saa­tu niin hy­väl­le mal­lil­le, et­tä voi­tiin pi­tää vä­li­päi­vä. Ta­pa­na oli ot­taa va­lo­ku­vaa­mos­sa rip­pi­kou­lu­lai­ses­ta rip­pi­ku­va, kun omaa ka­me­raa ei ol­lut. Val­mis­tau­duim­me mat­kaan. Trak­to­rin nos­to­lait­tei­siin kyt­ket­tiin loo­su. Se oli rau­das­ta hit­sat­tu laa­tik­ko, ja sitä käy­tet­tiin ta­va­roi­den kul­jet­ta­mi­seen. Sen tär­kein teh­tä­vä oli lan­na­na­jo pel­lol­le. Loo­su puh­dis­tet­tiin ja lai­tet­tiin hei­niä peh­mik­keek­si. Puin par­haat vaat­teet yl­le­ni ja ase­tuin kyy­tiin. Isä läh­ti aja­maan.

Kir­kol­le oli so­ra­tie­tä 25 ki­lo­met­riä. Tie­pö­ly lei­jai­li trak­to­rin ym­pä­ril­lä. Kun pääs­tiin ku­vaa­mon pi­hal­le, huo­mat­tiin, et­tä ku­vat­ta­va oli ai­van pö­lyn pei­tos­sa. Mie­tit­tiin, mitä nyt teh­dään. To­det­tiin, et­tä si­säl­le ei keh­taa men­nä. Ra­hat oli kui­ten­kin va­rat­tu. Yk­sis­sä tuu­min pää­tet­tiin men­nä osuus­kaup­paan ja os­tet­tiin sääs­ty­neil­lä ra­hoil­la kä­si­höy­lä. Äi­ti oli kyl­lä vä­hän häm­mäs­ty­nyt, kun men­tiin ko­tiin höy­lä kä­des­sä.

Niin jäi rip­pi­ku­va ot­ta­mat­ta. Olen pääs­syt ker­to­maan ju­tun puut­tu­vas­ta rip­pi­kou­lu­vas­ta mel­kein kaik­kien omien las­te­ni rip­pi­kou­lu­jen van­hem­pien il­lois­sa – las­ten suu­rek­si kau­huk­si.