Muut­to­mat­ka ei ol­lut ki­lo­met­reis­sä pit­kä, mut­ta vuo­si­kym­me­niä sa­mas­sa pi­tä­jäs­sä asu­nee­na ti­pu­as­kel naa­pu­ri­kun­taan tun­tui val­ta­val­le loi­kal­le. Mie­he­ni työn vuok­si rat­kai­su tun­tui oi­ke­al­le ja sel­ke­äl­le va­lin­nal­le. Asi­oi­ta sel­vi­tet­tiin, asun­toa myy­tiin ja uut­ta et­sit­tiin. Mo­net asi­at tun­tui­vat rat­ke­a­van kuin it­ses­tään. Muut­to­puu­hi­a­ni kui­ten­kin hi­das­ti hil­jai­nen huo­li sii­tä, mi­ten so­peu­tu­mi­nen uu­del­le rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le su­jui­si. Mi­nua roh­kais­tiin luot­ta­maan sii­hen, et­tä Tai­vaan Isäl­lä on kyl­lä vara an­taa saat­ta­jat­ta­ria siel­lä­kin.

Ko­ti­rau­ha­nyh­dis­tyk­sen vaih­tu­mi­nen on elä­mään suu­res­ti vai­kut­ta­va asia. Tur­val­li­sen ko­ti­pe­sän jät­tä­mi­nen ja uu­siin ih­mi­siin tu­tus­tu­mi­nen eh­kä he­rät­tää häm­men­nys­tä ja epäi­lyk­siä sii­tä, löy­däm­me­kö paik­kam­me uu­des­ta ko­ti­sii­o­nis­ta.

Per­soo­nal­lis­ten piir­tei­dem­me ja elä­män­ti­lan­teem­me mu­kaan ko­tiu­dum­me uu­teen ko­ti­sii­o­niin omaan tah­tiim­me. Eri­lai­si­na ja omil­la vah­vuuk­sil­lam­me va­rus­tet­tui­na toi­min­taan osal­lis­tu­mi­sen mah­dol­li­suu­det ovat jo­kai­sel­la oman­lai­sen­sa. Osal­lis­tu­mi­nen voi ol­la mo­ni­muo­tois­ta, mut­ta juur­tu­mi­sen ja ko­tiu­tu­mi­sen kan­nal­ta en­si­ar­voi­sen tär­ke­ää.

Ko­ti­rau­ha­nyh­dis­tys­tä ei vaih­de­ta­kaan kuin laas­ta­ria, joka mah­dol­li­sim­man no­pe­as­ti ja ki­vun kir­pai­suin kis­kais­taan ir­ti. Vaan se on saat­ta­en vaih­det­ta­va. Niin kuin ju­nien vau­nut, joi­ta ei tö­näis­tä mat­kaan oman on­nen­sa no­jas­sa. Vaan vau­nun on ol­ta­va koko ajan kyt­ket­ty­nä saat­to­ka­lus­toon. Sitä ei saa ala­mä­es­sä­kään kul­jet­taa ve­tu­rit­ta tai il­man jar­ru­mies­tä, kos­ka on va­rot­ta­va sy­säyk­siä ja tö­näyk­siä sekä eri­tyi­ses­ti sitä, et­tei vau­nu ryös­täy­dy val­loil­leen. Yh­teys saat­ta­jaan pi­de­tään niin kau­an, et­tä uu­si kiin­nit­ty­mi­nen ta­pah­tuu.

Mi­nu­a­kaan ei hei­tet­ty oman on­ne­ni va­raan, kun mat­ka­sim­me ala­vir­taa uu­sil­le asuin­si­joil­le. Vaan ai­van konk­reet­ti­ses­ti­kin si­sa­ret ovat saa­tel­leet ja on yh­des­sä vie­rail­tu uu­del­la rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä. On ol­lut tär­ke­ää, et­tei yh­teyt­tä ole kat­kais­tu het­kes­sä, vaan kyt­ki­miä on ir­ro­tel­tu lem­pe­äs­ti ja luot­ta­vas­ti sitä mu­kaan kuin on tun­tu­nut luon­te­val­le.

Va­ro­vin as­ke­lin opet­te­lin uut­ta seu­ra­pol­kua ja tun­nus­te­lin paik­kaa­ni seu­ra­pen­kis­sä. Sy­dän suli sii­nä het­kes­sä, kun vie­res­sä is­tu­ja - jota en ai­em­min juu­ri tun­te­nut - ha­lu­si vaih­taa pu­he­lin­nu­me­roi­ta kans­sa­ni. Tuo kä­de­no­jen­nus oli lah­ja, joka toi tur­vaa ja loi le­vol­lis­ta miel­tä. Ih­meel­lis­tä, mi­ten en­nen tun­te­ma­ton voi­kin ol­la niin tut­tu!

Toi­si­naan olen vie­lä­kin ajel­lut ylä­vir­taan en­ti­sil­le si­joil­le, is­tah­ta­nut tu­tuk­si jää­nee­seen penk­kiin ja saa­nut tun­tea, et­tä olen edel­leen ter­ve­tul­lut. Et­tä vuo­si­kym­men­ten ai­ka­na lu­jit­tu­neet pu­nok­set ovat yhä lu­jat ja kan­ta­vat sa­no­ja, jot­ka saat­toi­vat lou­hi­koi­den läpi. On on­nel­lis­ta tun­tea, et­tä näil­lä rai­teil­la on tur­val­lis­ta mat­ka­ta, kun ve­tu­ri on ereh­ty­mä­tön ja uu­det­kin mat­ka­kump­pa­nit sy­dä­mes­tä tut­tu­ja.