JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Taitekohtia

9.2.2023 9.25

Juttua muokattu:

9.2. 09:22
2023020909223620230209092500

Pau­li Määt­tä

Elä­mä ei ole ai­na ta­sais­ta ete­ne­mis­tä. Eteen tu­lee het­kiä, jot­ka voi­vat muut­taa koko lop­pu­e­lä­män tai ai­na­kin aja­tuk­sem­me. Yk­si en­sim­mäi­sis­tä mer­kit­tä­vis­tä het­kis­tä on kas­te. It­se em­me sitä tai­da juu­ri huo­ma­ta, mut­ta hen­gel­li­sen mer­ki­tyk­sen li­säk­si saam­me sil­loin ni­men. Se on osa iden­ti­teet­ti­äm­me koko elä­män ajan.

Rip­pi­kou­lus­sa mo­net ha­vah­tu­vat vas­tuu­seen omas­ta elä­mäs­tään. Voi­pa siel­tä löy­tää eli­ni­käi­siä ys­tä­vi­ä­kin. Avi­o­liit­to on yk­si tai­te­koh­ta. Sii­nä kak­si ih­mis­tä aloit­taa yh­tei­sen tai­pa­leen. En­sim­mäi­nen lap­si on mel­koi­nen mul­lis­tus. Jo­kai­nen si­sa­rus tuo sit­ten uu­den vi­vah­teen yh­tei­se­loon. Ne, jot­ka ovat löy­tä­neet elä­män tien, us­kon, eh­kä pit­kään­kin et­sit­ty­ään, pi­tä­vät sitä usein elä­män­sä suu­rim­pa­na tai­te­koh­ta­na.

On myös lu­ke­mat­to­mia mui­ta tai­te­koh­tia. Elä­män al­ku­vai­hees­sa opi­taan uu­sia tai­to­ja ja asi­oi­ta. En­sim­mäi­set sa­nat luo­vat sil­lan mui­hin ih­mi­siin. Kä­ve­le­mään op­pi­mi­nen laa­jen­taa heti elin­pii­riä. Sit­ten opi­taan pyö­räi­le­mään ja luis­te­le­maan. Lu­ke­mi­nen avaa ai­van uu­den maa­il­man. Var­hais­lap­suu­teen liit­tyy ai­na­kin yk­si me­ne­tys, kun tut­ti hä­vi­ää. Mo­net aloit­ta­vat päi­vä­hoi­dos­sa ko­din ul­ko­puo­lel­la, ja vii­meis­tään kou­lun aloit­ta­mi­nen mer­kit­see päi­vit­täis­tä ir­rot­tau­tu­mis­ta ko­din pii­ris­tä. Kou­lus­sa opi­taan uu­sia tai­to­ja, jot­ka avaa­vat ovia uu­siin ulot­tu­vuuk­siin.

Omas­ta lap­suu­des­ta muis­tan, kuin­ka aje­lin pyö­räl­lä met­sä­au­to­tie­tä ker­ta ker­ran jäl­keen pi­dem­mäl­le. Jän­nit­ty­nee­nä mie­tin, mil­lai­nen maa­il­ma avau­tuu seu­raa­van kuk­ku­lan ta­kaa. Suk­sil­la oli erään­lai­nen tai­te­koh­ta, kun us­kal­si las­kea tuos­ta tai tuos­ta mä­es­tä. Mo­net asi­at tu­li­vat nuo­ruu­des­sa­ni mel­koi­sel­la vii­veel­lä ny­ky­ai­kaan ver­rat­tu­na. Esi­mer­kik­si pu­he­li­mel­la soi­tin en­sim­mäi­sen ker­ran 17-vuo­ti­aa­na. Sii­hen as­ti oli sel­vit­ty kir­jeil­lä ja kor­teil­la.

Ai­ka­naan seu­ra­si­vat kou­lun jäl­keen ar­mei­ja ja muut­to opis­ke­lu­paik­ka­kun­nal­le. Jos­sain vai­hees­sa tuli ajo­kort­ti­kin hom­mat­tua. Avi­o­liit­to ja lap­set ovat an­ta­neet suun­taa ja si­säl­töä elä­mäl­le. Työ­pai­kan ja paik­ka­kun­nan muu­tos­ten yh­tey­des­sä on jou­tu­nut muut­ta­maan päi­vit­täi­siä ru­tii­ne­ja.

Elä­mä nou­dat­te­lee eh­kä Gaus­sin käy­rää. Läh­de­tään pie­nes­tä. Saa­vu­te­taan la­ki­pis­te jos­sain vai­hees­sa ja lo­pus­sa taas las­keu­du­taan alas. Jo­kai­nen toi­voo, et­tä tuo lop­pu­vai­he jäi­si ly­hy­ek­si. Vuo­si­kym­me­niä sit­ten tun­tui, et­tä maa­il­mas­sa on pal­jon van­ho­ja ih­mi­siä. Mut­ta it­se olen nuo­ri. Sit­ten erää­nä päi­vä­nä mi­nul­ta ky­syt­tiin, et­tä olet­ko jo 50 vuot­ta täyt­tä­nyt. Sil­loin tuo­hon ra­ja­pyyk­kiin oli vie­lä ai­kaa. Toi­nen muis­tu­tus tuli, kun olim­me vai­mon kans­sa Tal­lin­nas­sa Las­na­mä­en to­ril­la. Myy­jät kaup­pa­si­vat meil­le in­nok­kaas­ti le­lu­ja, jot­ka so­pi­si­vat las­ten­lap­sil­le. Sii­nä vai­hees­sa las­ten­lap­sis­ta ei ol­lut vie­lä mi­tään tie­toa. Yk­si pie­ni tai­te­koh­ta oli, kun olin kah­den nuo­rim­man poi­ka­ni kans­sa hiih­tä­mäs­sä. Yh­täk­kiä he päät­ti­vät jät­tää mi­nut. Sii­hen as­ti olin saa­nut mää­ri­tel­lä vauh­din. Aja­tus elä­män ra­jal­li­suu­des­ta tuli konk­reet­ti­ses­ti mie­leen.

Eläk­keel­le jää­mi­nen on suu­rim­pia tai­te­koh­tia. Tut­tu päi­vä­ryt­mi jää taak­se. Sa­mal­la jää­vät työ­to­ve­rit, joi­den kans­sa on ja­et­tu ilo­ja ja su­ru­ja lä­hes päi­vit­täin jopa vuo­si­kym­me­nien ajan. Kun yh­tei­nen ni­mit­tä­jä eli työ jää pois, kat­ke­aa yh­tey­den­pi­to muu­ta­maa poik­keus­ta lu­kuun ot­ta­mat­ta. Joi­hin­kin työ­to­ve­rei­hin olen ol­lut yh­tey­des­sä pu­he­li­mel­la. Ää­ni ei ole vuo­sien ai­ka­na mik­si­kään muut­tu­nut, mut­ta ha­bi­tus on kuu­lem­ma muut­tu­nut.

Eläk­keel­le jään­tiin liit­tyy odo­tuk­sia ja pel­ko­ja. Uu­si elä­män­ti­lan­ne an­taa mah­dol­li­suuk­sia käyt­tää ai­kaa omiin kiin­nos­tuk­sen­koh­tei­siin. Mut­ta pu­to­aa­ko elä­mäl­tä tar­koi­tus? Oli­si­kin hyvä, et­tä jo­kai­sel­la oli­si muu­ta­kin elä­mää kuin työ. Täy­tyy tun­nus­taa, et­tä it­se odo­tin eläk­keel­le pää­syä. Mi­nul­la oli työ­pöy­dän laa­ti­kos­sa "nip­pa­nap­pa"-ka­len­te­ri sa­mal­la ta­val­la kuin ar­mei­jas­sa. En sitä keh­dan­nut kyl­lä ke­nel­le­kään näyt­tää. Nip­pa­nap­pa on ai­na­kin oman ai­ka­ni va­rus­mie­hil­le tut­tu: Pah­vin­pa­la­sel­le oli piir­ret­ty ruu­duk­ko. Ruu­duk­koon vä­ri­tet­tiin, mon­ta­ko aa­mua oli "kär­sit­ty" ja mon­ta­ko aa­mua oli jäl­jel­lä. Kä­vi­vät­pä jot­kut Ou­lun kau­pun­gin ka­sar­mil­ta vie­rai­lul­la Hiuk­ka­vaa­ran sot­kus­sa nap­sut­te­le­mas­sa ka­len­te­ria myö­hem­min saa­pu­nei­den va­rus­mies­ten edes­sä. It­se en ai­na­kaan muis­ta, et­tä oli­sin ol­lut mu­ka­na moi­sil­la reis­suil­la.

Eh­kä vuo­sien saa­tos­sa myös ta­voit­teet muut­tu­vat. Nuo­re­na on vah­va tar­ve saa­vut­taa jo­tain. Vä­hi­tel­len aja­tus siir­tyy säi­lyt­tä­mi­seen. Se voi nä­kyä ihan konk­reet­ti­sis­sa asi­ois­sa. Olen saa­nut opas­tus­ta nuo­ri­sol­ta, kuin­ka tuo ja tuo jut­tu pi­täi­si uu­sia. It­sel­le­ni riit­täi­si van­han säi­lyt­tä­mi­nen niin kau­an kuin van­ha suin­kin toi­mii.

On sa­not­tu, et­tä kan­nat­taa iloi­ta sii­tä, mitä on, ei­kä mu­reh­tia sii­tä, mitä ei ole. Olen usein huo­man­nut toi­mi­va­ni juu­ri vää­rin­päin. En­sin mu­reh­din asi­aa, jota ei ole. Kun sen sit­ten eh­kä saa, ei mene ai­kaa­kaan, kun asia muut­tuu ar­ki­päi­väi­sek­si tai unoh­tuu ko­ko­naan. Uu­si mu­reh­ti­mi­sen paik­ka on, kun asi­aa ei enää ole. Olen lu­ke­nut, et­tä fyy­si­nen voi­ma vä­hen­tyy iän myö­tä pro­sen­tin vuo­des­sa. En ole tuo­ta juu­ri huo­man­nut, mut­ta – kum­ma kyl­lä – la­pi­o­ta ei pys­ty hei­lut­ta­maan kuin het­ken. Heti koh­ta on otet­ta­va hui­li­tau­ko.

Jos­kus ajat­te­lee etu­kä­teen, et­tä joku tiet­ty het­ki on jä­ri­syt­tä­vä tai­te­koh­ta. Esi­mer­kik­si vuo­si­tu­han­nen vaih­det­ta odo­tet­tiin pit­kään. Sel­lais­ta tai­te­koh­taa ei ole ko­vin mo­nel­le su­ku­pol­vel­le suo­tu. Jul­ki­suu­des­sa oli jopa uh­ka­ku­via, kuin­ka kaik­ki py­säh­tyy. Esi­mer­kik­si säh­kö- ja tie­to­ver­kot voi­vat sam­mua. No, sit­ten tuli tuo het­ki. Mi­nuu­tit ja se­kun­nit ku­lui­vat. Vuo­si­tu­hat vaih­tui. Mi­tään jä­ri­syt­tä­vää ei ta­pah­tu­nut­kaan.

En­nen saa­tet­tiin sa­noa edes­men­nees­tä, et­tä hän nuk­kui pois elä­mäs­tä kyl­län­sä saa­nee­na. Var­maan ei tar­koi­tet­tu, et­tä hän oli kyl­läs­ty­nyt elä­mään, vaan enem­män­kin ko­ke­mus­ta täy­des­tä elä­mäs­tä sen eri vai­hei­neen.

Olen huo­man­nut, et­tä ai­ka on ar­mol­li­nen. Men­nyt ai­ka tun­tuu ly­hy­el­tä, mut­ta tu­le­va pit­käl­tä. Sit­ten voi vie­lä aja­tel­la, et­tä juu­ri tämä het­ki on sitä elä­män pa­ras­ta ai­kaa.

PauliMäättä
Olen tuore eläkeläinen Kempeleestä. Puoliso löytyi Helsingistä. Lapsia saimme 11. Kesäisin työllistävät puutarhat kotona ja mökillä Savossa. Luonnettani kuvannee erään kurssin loppuarvostelu: aivan liian lempeä ja lauhkea, papillinen ote. Marjastamaan pitäisi ehtiä. Lukemista olen aina harrastanut. Joskus putkahtaa kirjoitelmia eri foorumeille. Nikkarointi kiinnostaa. Erityisesti jos keksii vanhalle esineelle uusia käyttömuotoja. paulimaatta2(at)gmail.com.
PauliMäättä

Ei kait siinä

14.12.2023 6.00
PauliMäättä

Erilaisina yhdessä

9.11.2023 6.00
PauliMäättä

Arkea ja erityisiä päiviä

8.10.2023 8.00
PauliMäättä

Vesi, tuo ihmeellinen aine

5.9.2023 7.00
PauliMäättä

Telttaretki Lofooteille. Miten sitten kävi?

4.8.2023 6.30
PauliMäättä

600 000 kilometriä muutamassa päivässä

9.7.2023 6.00
PauliMäättä

Se on sitten kesä

6.6.2023 6.00
PauliMäättä

Kun retkitohtori hiihtojoukkueesta putosi

11.5.2023 6.00
PauliMäättä

Elämäni kirjat

11.4.2023 6.00
PauliMäättä

Sodan varjot

9.3.2023 8.00
PauliMäättä

Vieläkö tämän voisi korjata?

5.1.2023 9.55
PauliMäättä

Joulun lahjat

5.12.2022 6.00
PauliMäättä

Vakka ja kansi

13.11.2022 6.00
PauliMäättä

Oppia ikä kaikki

3.10.2022 12.35
PauliMäättä

Paikkakunnan parhaaksi

4.9.2022 6.00
PauliMäättä

Suviseurat teknisenä suorituksena

7.8.2022 6.10
PauliMäättä

Karhumetsällä ja muita elämyksiä

30.6.2022 6.00
PauliMäättä

Luontosuhteita

19.6.2022 6.00
PauliMäättä

Verkossa

4.5.2022 6.00
PauliMäättä

Elämyksiä tarjolla

2.4.2022 7.00
PauliMäättä

Tässä hetkessä

4.3.2022 6.00
PauliMäättä

Miehen malli

6.2.2022 6.00
PauliMäättä

Perinteitä vaalien

5.1.2022 6.00
PauliMäättä

Kuulunko Karjalan heimoon?

6.12.2021 6.00
PauliMäättä

Muoti-ilmiöitä

14.11.2021 6.00
PauliMäättä

Tukihenkilöitä

11.10.2021 8.35
PauliMäättä

Rippikuva jäi ottamatta

3.9.2021 9.05
PauliMäättä

Hillakuume

8.8.2021 7.05
PauliMäättä

Peltoseuroissa

12.7.2021 7.05
PauliMäättä

Vuodenkiertoa

9.6.2021 7.05
PauliMäättä

Toinen todellisuus

9.5.2021 7.05
PauliMäättä

Väliinputoaja

6.4.2021 7.05
PauliMäättä

Pappuli, tuu leikkii!

27.2.2021 7.05
PauliMäättä

Kun yksi elämänvaihe päättyy

22.1.2021 7.30
23.5.2024

Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. 1. Kor. 12:4–5

Viikon kysymys