JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Vuo­si sit­ten se al­koi

Päivämiehen vierasblogi
Nykyiset blogit
25.8.2019 6.00

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190825060000

Opis­to. Tuos­ta rak­kaak­si tul­lees­ta sa­nas­ta nou­see mie­leen vii­me tal­vi. Sain viet­tää vuo­den kris­til­li­ses­sä kan­sa­no­pis­tos­sa. Koti ja tur­va­paik­ka. Niin ajat­te­lin pi­mei­nä tal­vi-il­toi­na kä­vel­les­sä­ni tu­tuk­si tul­lut­ta ran­ta­tie­tä, jos­ta näki läm­pöä huo­ku­van pää­ra­ken­nuk­sen ja käm­pät. Niin ajat­te­lin, kun va­paa­vii­kon­lo­pun tul­len kä­vin ko­ti­paik­ka­kun­ta­ni suu­res­sa mar­ke­tis­sa. Kuin oli­si eri maa­il­maan tul­lut.

Opis­toa aja­tel­les­sa sy­dän läi­käh­tää. Nau­ru kup­lii si­säl­lä­ni, ja voin näh­dä edes­sä­ni ne kym­me­net nau­ra­vat kas­vot. Mie­les­sä­ni väl­käh­tää muis­to­ja. Het­ki ruo­ka­las­ta, kun pyö­re­än pöy­dän ää­res­sä on kol­me ker­taa enem­män ih­mi­siä kuin sii­hen so­pi­si. Het­ki au­las­ta, jos­sa on suu­ri jouk­ko lau­la­mas­sa. Het­ki seu­ra­mat­kal­ta, kun po­ru­kal­la kä­vel­lään rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le. Et­tä näin moni ikäi­se­ni us­koo sa­mal­la ta­val­la kuin minä!

Sa­maan ai­kaan si­sin­tä­ni myös kai­her­taa. Kai­her­taa ne muis­tot, kun tun­tui yk­si­näi­sel­tä. Tun­tee sen pääl­le kaa­tu­van vä­sy­myk­sen. Tun­tee ne ko­ti­maa­nan­tait, kun oli­si pi­tä­nyt pa­ka­ta opis­tol­le, mut­ta oli­si ha­lun­nut vain it­keä, kun ei oli­si jak­sa­nut aja­tel­la koko läh­töä. Kun tun­tui ylit­se­pää­se­mät­tö­mäl­tä ol­la seu­raa­vat kym­me­nen päi­vää so­si­aa­li­nen. Kai­her­taa ne muis­tot, kun miet­ti, et­tä on­ko täs­sä mi­tään jär­keä. Kun us­ko oli ko­e­tuk­sel­la.

Sy­dän läi­käh­tää taas on­nes­ta, kun muis­taa mitä huo­nois­ta het­kis­tä seu­ra­si. Sai tun­tea ys­tä­vän siu­naa­van kä­den olal­la, sai pur­kaa si­sin­tä. Sai huo­ma­ta, et­tä mi­nus­ta­kin vä­li­te­tään, enem­män kuin iki­nä osa­sin ku­vi­tel­la. Sai kes­kus­tel­la us­kos­ta ja elä­mäs­tä opet­ta­jien kans­sa. Sai kuul­la joka aa­mu, heti he­rät­ty­ään, et­tä mi­nä­kin saan us­koa. Jak­soi taas luot­taa.

Tut­tu sa­non­ta opis­ton käy­neel­tä: us­ko oma­koh­tais­tui. Se piti koh­dal­la­ni paik­kaan­sa ai­van täy­del­li­ses­ti. Se, et­tä sai joka aa­mu kuul­la evan­ke­liu­mia, lau­laa Sii­o­nin lau­lu­ja ja vir­siä, käy­dä seu­rois­sa ys­tä­vien kans­sa ja kes­kus­tel­la us­kos­ta, an­toi val­ta­vas­ti. Nuo­ruus­vuo­sien suur­ten myl­ler­rys­ten jäl­keen oli enem­män kuin tar­peel­lis­ta saa­da elää kes­kel­lä us­ko­vais­ten jouk­koa, lin­tu­ko­dos­sa. Ei us­ko­mi­nen ol­lut it­ses­tään­sel­vyys opis­tos­sa­kaan, mut­ta se tun­tui pal­jon hel­pom­mal­ta.

Mie­les­sä käy­vät vä­hän vä­liä vii­mei­set het­ket opis­tos­sa. Miet­tii, osa­sin­ko naut­tia tar­peek­si? Otin­ko opis­tos­ta kai­ken mah­dol­li­sen ir­ti? Min­kä­lai­sen ku­van jä­tin toi­sil­le it­ses­tä­ni? Käy mie­les­sä, olin­ko nolo, kun tein näin; olin­ko lii­an in­no­kas, kun tein noin. Olo tun­tuu hie­man ah­dis­tu­neel­ta. Oli­ko opis­to­vuo­si oi­ke­as­ti niin hyvä kuin se tun­tui ja tun­tuu yhä?

Tun­tui kuin vii­mei­nen viik­ko oli­si tul­lut het­kes­sä. Oli­kin yh­täk­kiä vii­mei­set het­ket naut­tia tois­tem­me seu­ras­ta. Yh­teis­tä te­ke­mis­tä, il­lat tek­ni­sen ti­las­sa, kun työt piti vii­meis­tel­lä, pal­jon muis­te­loi­ta. Vii­mei­sen il­lan au­la­het­ki mel­kein koko opis­to­jou­kon voi­min. Yh­tei­siä muis­to­ja, nau­rua, vä­hän kyy­ne­liä ja sy­dä­mes­tä nou­se­vaa lau­lua.

Muis­tuu mie­leen eri kes­kus­te­luis­ta nous­sei­ta sa­man­kal­tai­sia aja­tuk­sia kuin it­sel­lä­kin. "Opis­to­vuo­si oli kas­vat­ta­va, an­toi­sa, rank­ka ja juu­ri so­pi­va tä­hän het­keen. Hyvä kun lop­puu, tämä oli hy­vän pi­tui­nen ai­ka. Elä­mä jat­kuu opis­ton­kin jäl­keen." Ja niin on jat­ku­nut­kin. Vies­tit opis­to­ryh­mäs­sä, ilah­tu­neet koh­taa­mi­set niin tois­ten opis­to­lais­ten kuin hen­ki­lö­kun­nan­kin kans­sa, nau­ra­vai­nen opis­to­ta­paa­mi­nen Su­vi­seu­rois­sa.

Vuo­si sit­ten se al­koi. Tä­hä­nas­ti­sen elä­mä­ni haus­kin, vä­sy­nein, kas­vat­ta­vin ja an­toi­sin vuo­si. Se oli pa­ras vuo­si juu­ri sii­hen het­keen.

"Kirk­kaat rie­mun ää­net soi­vat,

tä­nään sy­dä­mes­sä­ni.

Muis­tot kii­tos­mie­len toi­vat,

sii­tä kii­tän nöy­räs­ti." VK 470:1

Ni­mi­merk­ki

Päivämiehen Vierasblogi
Päivämiehen verkkolehden vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia lehdessämme. Lukijat voivat tarjota tekstejään julkaistavaksi vierasblogiin.
11.8.2020

Joka heik­koa sor­taa, her­jaa hä­nen Luo­jaan­sa, joka Luo­jaa kun­ni­oit­taa, ar­mah­taa köy­hää. Sa­nanl. 14:31

Viikon kysymys